Seli­tin psy­ko­lo­gil­le täs­sä vii­me päi­vi­nä hah­mot­te­le­maa­ni aja­tus­ta, että minul­la on ilmei­ses­ti sisään­ra­ken­net­tu­na omi­nai­suu­te­na tämä, että olen etu­kä­teen huo­lis­sa­ni asiois­ta, vaik­ka sit­ten jäl­ki­kä­teen voin­kin tode­ta, ettei huo­leen oli­si ollut mitään aihet­ta. Sitä selit­täes­sä­ni juo­lah­ti mie­leen, että jos ker­ta uskon sen ole­van täl­lai­nen vähän niin kuin vais­ton­va­rai­nen jut­tu vain, voi­sin ehkä kye­tä ole­maan piit­taa­mat­ta sii­tä jos niin haluan. Eli että jos se etu­kä­teis­pel­kää­mi­nen ei ker­ta hei­jas­te­le niin­kään asioi­den todel­lis­ta lai­taa kuin vain jotain sel­kä­ran­kaa­ni ohjel­moi­tua mal­lia, voi­sin ehkä men­nä ja teh­dä [jotain] sii­tä huo­li­mat­ta­kin. #

Jos pel­koon­sa ei voi luot­taa enna­koin­nin väli­nee­nä, niin mihin sit­ten? Kun en aina­kaan äkki­sel­tään kek­si tuo­hon mitään vas­taus­ta, minut val­taa vapau­den tun­ne: jos en ker­ta voi enna­koi­da, en edes pel­koa­ni kuun­nel­len, voin ihan hyvin kokeil­la mitä tahan­sa. Olen täy­sin vapaa teke­mään mitä tahan­sa. Se on aika päih­dyt­tä­vä aja­tus. #

Tuo ei siis tar­koi­ta sitä, että se pel­ko ikään kuin katoai­si sen myö­tä, että pää­tän vain men­nä ja teh­dä. Kyse on pikem­min­kin sen lunas­ta­mi­ses­ta, mikä minul­le joka tapauk­ses­sa­kin kuu­luu. Pel­kään joka tapauk­ses­sa asioi­ta etu­kä­teen, oli­pa sii­hen aihet­ta tai ei, joten sen pelon voi vähen­tää yhtä­lön molem­mil­ta puo­lil­ta ilman että rat­kai­su sii­tä muut­tuu. Rat­kai­su minun täy­tyy joka tapauk­ses­sa (pelos­ta riip­pu­mat­ta) sel­vit­tää erik­seen, jos niin haluan. #