#

Inter­ne­tin her­mo­ra­doil­la impuls­sit kul­ke­vat mee­mien muo­dos­sa. Inter­net-mee­meis­tä puo­les­taan val­tao­san muo­dos­ta­vat kuva­mak­rot (ima­ge mac­ros). #

Kuva­mak­ro­jen ala­gen­re ovat Advice dogin muun­nel­mat: isku­lause­mai­nen lyhyt teks­ti, joka sisäl­tää jon­kin vii­sau­den tai edus­taa tie­tyn­tyyp­pis­tä ajat­te­lua, tilan­net­ta, tun­net­ta tai ste­reo­tyyp­piä, on jaet­tu kah­tia kuvan ylä- ja ala­lai­taan siten, että ylä­lai­ta yleen­sä poh­jus­taa tilan­teen, ja jutun ydin (punch line) seu­raa ala­lai­das­sa. Taus­tal­la on väri­sek­to­rei­ta ja kes­kel­lä hah­mo, joka jol­lain tapaa edus­taa teks­tin ydin­tä: hah­moa, joka voi­si sanoa näin, tai joka voi­si jou­tua täl­lai­seen tilan­tee­seen, tai joka käyt­täy­tyy kuva­tul­la taval­la. Eri koi­ra­ro­duis­ta on Advice dog -mal­li­nees­sa siir­ryt­ty jo ajat sit­ten mui­hin eläin­la­jei­hin, ihmi­set mukaan­luet­tu­na. #

Minä uskon, että mei­dän pyhä teh­tä­väm­me on näi­den mee­mien tuot­ta­mi­sen ohel­la doku­men­toi­da sitä mitä ne meil­le mer­kit­se­vät — tyy­pil­li­sim­min sitä, mik­si jokin mak­ro on meis­tä humo­ris­ti­nen. Monien mak­ro­jen sisäl­tö on meil­le päi­vän­sel­vä, mut­ta uskon, että sadan tai vaik­ka­pa tuhan­nen vuo­den kulut­tua sil­lois­ten ihmis­ten voi olla hyvin vai­ke­aa käsit­tää, mik­si me koim­me jot­kin kuvat haus­koi­na. #

Oma luo­muk­se­ni yllä edus­taa Success Kid -muun­nel­maa Advice dogis­ta. Kuvan kol­tiais­ta käy­tet­tiin alku­jaan muis­sa yhteyk­sis­sä, mut­ta Advice dog -mal­li­nee­seen sovi­tet­tu­na hän on yleen­sä pro­ta­go­nis­ti: kuva­mak­ron teki­jän alter ego, joka ker­too mak­ron teks­tein jota­kin omas­ta elä­mäs­tään. #

Hah­mon nyrk­kiin puris­ta­ma, pys­tyyn kohot­ta­ma ja rys­ty­puo­len­sa kat­so­jal­le pal­jas­ta­va käsi on tul­kit­ta­vis­sa pysäy­tys­ku­vak­si nyr­kil­lä teh­tä­väs­tä pump­paus­liik­kees­tä (fist pump), jol­la vies­ti­tään onnis­tu­mis­ta, voi­ton­juh­lin­taa. Tätä elet­tä käy­te­tään run­saas­ti Inter­ne­tin ulko­puo­lel­la­kin, jopa tele­vi­sio­mai­nok­sis­sa. Tyy­ty­väi­syy­den jol­lei perä­ti itse­tyy­ty­väi­syy­den vies­tiä lähet­tää myös pojan kas­vo­jen ilme: ylä­ham­pai­den pääl­le vede­tyn ala­huu­len mut­ruun puris­ta­ma ylä­huu­li.¹ #

Success Kid (“Menes­tys­pen­tu”) vies­tii siis onnis­tu­neen­sa jos­sain asias­sa, menes­ty­mis­tä. Inter­net käyt­tää hän­tä ker­to­maan eri­to­ten tilan­teis­ta, jot­ka ovat työ­läi­tä koh­dat­ta­via arjes­sa, tai joi­den lop­pu­tu­los oli­si nii­den sat­tu­man­va­rai­sen luon­teen takia voi­nut olla keh­no, mut­ta jot­ka ovat­kin taval­li­ses­ta poi­ke­ten men­neet oikein suju­vas­ti. Yleen­sä suo­si­taan var­sin arki­päi­väi­siä, vähä­pä­töi­siä asioi­ta. #

Täl­lai­sis­ta asiois­ta omaan esi­merk­kii­ni poi­min lii­ken­teen. Kun kevyen­lii­ken­teen­kul­ki­ja saa­puu suo­ja­tien lai­taan, hän jou­tuu usein odot­ta­maan auto­ja, ja jou­tuu yleen­sä vähin­tään­kin pysäh­ty­mään ja tut­kai­le­maan lii­ken­ne­ti­lan­net­ta ennen tien yli­tys­tä. Mut­ta kun saa­vu­taan suo­ja­tien lai­taan, eikä tiel­lä lii­ku­kaan yhtään autoa, tilan­tee­seen sisäl­tyy sel­lais­ta arki­päi­vän pien­tä menes­ty­mis­tä, jol­lais­ta Success Kid eleil­lään tuu­let­taa: ei tar­vit­se lain­kaan huo­leh­tia autois­ta, voi pysäh­ty­mät­tä jat­kaa suo­raan tien yli. #

Tämä lie­nee kat­ta­va seli­tys tavan­omai­sen Success Kid -mak­ron raken­tees­ta ja raken­teel­li­sis­ta mer­ki­tyk­sis­tä. Mut­ta entä huu­mo­ri? Aina­kin minus­sa huvit­tu­nei­suut­ta useim­pien kuva­mak­ro­jen koh­dal­la syn­nyt­tää se, kun tun­nis­tan mak­ros­sa kuva­tun ilmiön, ja näen sen yhdis­tet­ty­nä tut­tuun kuva­mak­roon siten, että yhdis­tel­mä on har­mo­ni­nen. #

Taus­tal­la on siis jo koke­mus­ta saman kuva­mak­ron käy­tös­tä mui­den ilmiöi­den kans­sa. Sen poh­jal­ta mie­lee­ni on muo­dos­tu­nut mer­ki­tyk­sien yhdis­tel­mä, joka on taval­laan psyyk­ki­nen vas­ti­ne kuvan mal­li­neel­le, men­taa­li­mal­li­ne: mie­les­sä­ni on kuva, sii­hen liit­ty­vä käsi­tyk­sien, koke­muk­sien ja tun­tei­den jouk­ko, ja teks­tin pai­kal­la ikään kuin tyh­jä laa­tik­ko. #

Uuden muun­nel­man näh­des­sä­ni osaan kuvan avul­la hakea muis­tis­ta­ni kuvaa vas­taa­van men­taa­li­mal­li­neen. Sen jäl­keen sijoi­tan uudes­sa muun­nel­mas­sa ole­van teks­tin sisäl­lön men­taa­li­mal­li­nee­ni teks­til­le varat­tui­hin laa­ti­koi­hin. Kun yhdis­tel­mä toi­mii, eli kun teks­tis­sä kuvat­tu asia sovel­tuu men­taa­li­mal­li­nee­seen kuten oikea avain sopii luk­koon, syn­tyy tun­ne, jota nimit­täi­sin huu­mo­rin koke­mi­sek­si. #

Men­taa­li­mal­li­nee­seen sovel­tu­mi­sen edel­ly­tyk­se­nä on aina­kin minul­la usein teks­tin kuvaa­man ilmiön ymmär­tä­mi­sen lisäk­si oma­koh­tai­nen koke­mus sii­tä. Jos ymmär­rän teks­tin kuvaa­man ilmiön, mut­ta minul­la ei ole sii­tä koke­mus­ta, pys­tyn ymmär­tä­mään sen, mik­si joku on sovel­ta­nut teks­tin mal­li­nee­seen, mut­ta en yleen­sä koe sitä kovin­kaan huvit­ta­va­na. Vas­ta sit­ten, kun minul­la on teks­tin kuvaa­mas­ta ilmiös­tä — Success Kidin tapauk­ses­sa pie­nes­tä sisäi­ses­tä tuu­le­tuk­ses­ta tie­tyn­lai­sen arki­päi­väi­sen menes­ty­mi­sen yhtey­des­sä — koke­mus­ta, kaik­ki pala­set ikään kuin lok­sah­ta­vat pai­koil­leen, vir­ta­pii­ri sul­keu­tuu. #

Aina­kin Success Kidin, mut­ta myös mui­den kuva­mak­ro­jen koh­dal­la, toi­nen huu­mo­rin kom­po­nent­ti syn­tyy teks­tis­sä kuva­tun ilmiön koos­ta. Kuva­mak­ro toi­mii suu­re­na tasa-arvois­ta­ja­na: jokai­nen samaan mal­li­nee­seen lii­tet­ty tapaus saa kyt­ken­nän myö­tä mal­li­neen tun­ne­la­tausar­von, joka on vakio ja toi­si­naan niin pahas­ti epä­suh­tees­sa ilmiön pie­nuu­teen tai suu­ruu­teen, että sen tajua­mi­nen alkaa nau­rat­taa. #