Niin vihe­liäi­set ovat nuo sää­ren etuo­san lihak­set ettei niil­le ole ilmei­ses­ti edes kun­nol­lis­ta nimeä. Var­si­nais­ta penik­ka­tau­tia minul­la tus­kin on, mut­ta aina jos vähän­kään reip­paam­min aske­lin läh­den käve­le­mään, ne lihak­set mene­vät heti ihan tönk­köön. #

Kipua ei juu­ri­kaan tun­nu, vaan ne vain tun­tu­vat sil­tä kuin oli­sin rasit­ta­nut nii­tä lii­kaa. Jal­ka­te­rän nos­ta­mi­nen ylös­päin tun­tuu sil­tä kuin oli­sin teh­nyt samaa lii­ket­tä kovan­kin vas­tuk­sen kans­sa, vaik­ka jalas­sa on sukan lisäk­si vain huip­puil­ma­vat ASIC­Sit. Mai­ha­rit jalas­sa sama vai­va ilme­nee tie­tys­ti vie­lä pal­jon hel­pom­min. #

Tar­peek­si pit­kään kävel­tyä­ni tuo tönk­köys kyl­lä sit­ten hel­lit­tää, mut­ta oli­si hyvä jos oli­si joku veny­tys jol­la sii­tä pää­si­si saman tien eroon. Vie­lä­kin parem­pi oli­si, jos tuon voi­si etu­kä­teen venyt­te­le­mäl­lä koko­naan ehkäis­tä. En kui­ten­kaan ole löy­tä­nyt yhtään kun­nol­lis­ta peni­kan­ve­ny­tys­kons­tia. #

Tähän men­nes­sä olen löy­tä­nyt vain eri­lai­sia jal­ka­te­rän vään­te­lyi­tä, mut­ta ne otta­vat minul­la vain nilk­kaan niin että sen kiris­tyes­sä tuo pit­kä lihas on vie­lä ihan lör­pöl­lään. Lähim­pä­nä toi­mi­vaa on perin­tei­nen etu­rei­den veny­tys­lii­ke, jos­sa jalan alao­sa vede­tään per­see­seen kiin­ni, ja sekin toi­mii vain sit­ten kun se ala-etu­li­has on jo val­miik­si tön­kös­sä. #

Poh­kei­ta venyt­te­len kyl­lä sään­nöl­li­ses­ti, että sil­tä puo­lel­ta lihas­ten pitäi­si olla kun­nos­sa. Nuo etu­puo­len lihak­set puo­les­taan saa­vat sään­nöl­lis­tä tree­niä juu­ri näil­lä käve­ly­len­keil­lä, joten mis­tään alku­kan­keu­des­ta­kaan täs­sä ei ole kyse. #

Kos­ka rään valu­mi­nen vain jat­kuu vaik­ka kävin sitä lää­kä­ril­lä­kin pelot­te­le­mas­sa, pää­tin, että se saa olla aller­gis­ta ja siten saan men­nä tänään len­kil­le. #

Läh­ties­sä tih­kut­te­li vähä­sen, ja lop­pu­mat­kas­ta satoi jo kun­nol­la. Ah! Ei mikään ole niin mah­ta­vaa kuin tar­poa pimeäs­sä ja vesi­sa­tees­sa, kun trance nakut­taa kor­va­na­peis­sa. Vesi­pi­sa­roi­den rois­ki­mien sil­mä­la­sien lävit­se näkee vain tuhan­net katu- ja lii­ken­ne­va­lo­jen hei­jas­tu­mat, ja minä tans­sin sata­vii­si­kym­men­tä lyön­tiä minuu­tis­sa eteen­päin riip­pu­mat­ta sii­tä onko alla ylä- vai ala­mä­keä — par­haut­ta! #

Koto­na tosin pei­lis­tä kat­soi elä­vä ruu­mis, mut­ta sen elä­väm­mäk­si minä tus­kin tulen kos­kaan muu­ten­kaan. #