marginaali


  Uudempia postauksia »

Itsekästä empatiaa

#2896. Torstai, 10. heinäkuuta 2008 klo 10.25.59, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

“Aut­ta­mi­sen halun ja tilai­suu­den tul­les­sa avut­to­muus tun­tuu kur­jal­ta. Mel­kein oli­si mie­lum­min ilman sitä tilai­suut­ta tai aut­ta­mi­sen halua koko­naan. Avut­to­muus muu­ten­kin on toki ikä­vä asia, mut­ta sil­loin kun kyse on esi­mer­kik­si itsen­sä aut­ta­mi­sen avut­to­muu­des­ta, on kui­ten­kin jol­lain tapaa tilan­teen her­ra, mut­ta sil­loin kun kokee ettei voi halua­mi­ses­ta huo­li­mat­ta aut­taa tois­ta, avut­to­muus on koko­nais­val­tais­ta kos­ka tilan­ne ei ole itses­tä kiin­ni. #

Osit­tain siis oma ala­ku­loi­suus on itse­kääs­tä syys­tä aiheu­tu­vaa. Itsek­kääs­tä sik­si, että mikä­li tun­ti­sin voi­va­ni aut­taa, tuli­si myös itsel­le­ni parem­pi mie­li.” #

“Toi­nen luon­nos ala­ku­los­ta” (Mel­kein Blo­gi; mik­saus oma­ni) #

Tuol­lai­nen avut­to­muus omal­la koh­dal­la­ni saa minus­sa aikaan hiu­kan toi­sen­lai­sen itsek­kään reak­tion: tulen ikään kuin kateel­li­sek­si sii­tä toi­sen epä­on­nes­ta, eli haluai­sin sen mie­luum­min itse­ni kan­net­ta­vak­si kuin jou­tua avut­to­ma­na seu­raa­maan sivus­ta kuin­ka toi­nen kan­taa. Itse­käs­tä sii­tä ei tee niin­kään halu olla jou­tu­mat­ta koke­maan sitä avut­to­muut­ta (vaik­ka sekin on toki tot­ta), kuin se minun aja­tus­maa­il­mas­sa­ni vähin­tään­kin ali­ta­jui­sel­la tasol­la aina läs­nä ole­va käsi­tys sii­tä, että minä kes­täi­sin sen pahoin­voin­nin parem­min kuin se toi­nen. #

On tra­gi­koo­mi­sel­la taval­la nurin­ku­ris­ta, että käsi­tyk­se­ni omas­ta vah­vuu­des­ta­ni on jo vuo­sien ajan ollut täy­sin pää­lael­laan: toden­nä­köi­sim­min minä kes­tän nykyi­sin pahoin­voin­tia huo­nom­min kuin suu­rin osa tut­ta­vis­ta­ni, joh­tuen sii­tä, että aivo­ni paloi­vat poh­jaan kun elin elä­mää­ni suh­tees­sa lähei­seen ihmi­seen tämän usko­muk­se­ni mukai­ses­ti. Eikä se toden­nä­köi­ses­ti tie­ten­kään ollut rea­lis­ti­nen käsi­tys sil­loin­kaan. Yli­ver­tai­suu­des­ta­ni ei kai kos­kaan ole ollut­kaan mitään todis­tei­ta. #

Avainsanat: psykologia

Ekstaattiset olkinuket

#10640. Lauantai, 22. joulukuuta 2007 klo 19.52.51, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

“- Aika ajoin on syn­ty­nyt vai­ku­tel­ma, että ellei ihmi­nen elä jon­kin­lai­ses­sa jat­ku­van eks­taa­sin tilas­sa, hän ei ole onnel­li­nen. Täl­lais­ta har­haa kan­nat­taa varoa. Kukaan ei voi sel­lai­ses­sa pysy­väs­sä hur­mios­sa elää, eikä se ole tar­koi­tus­kaan, tote­aa [Mie­len­ter­vey­den kes­kus­lii­ton puheen­joh­ta­ja Pek­ka Sau­ri] jou­lu­ter­veh­dyk­ses­sään.” #

Kes­ki­suo­ma­lai­nen: “Pek­ka Sau­ri: Mie­len­ter­vey­den raja arvioi­ta­va uudel­leen” #

Popu­laa­rip­sy­ko­lo­git ovat vii­me vuo­si­na otta­neet sil­mä­ti­kuk­seen nämä “jat­ku­vaa eks­taa­sia” onnel­li­sen elä­män mää­ri­tel­mä­nä pitä­vät, mut­ta onko sel­lai­sia ihmi­siä oikeas­ti ole­mas­sa? Tun­tee­ko kukaan ketään sel­lais­ta ihmis­tä, joka ihan oikeas­ti ajat­te­lee noin? #

Minä en aina­kaan tun­ne. Oman koke­mus­pii­ri­ni perus­teel­la en tie­ten­kään voi yleis­tää, mut­ta näi­den onnel­li­suusih­mis­ten pitäi­si vähi­tel­len jo ruve­ta näi­den sinän­sä fik­su­jen lausun­to­jen­sa yhtey­des­sä tar­joa­maan myös joi­tain kon­kreet­ti­sia esi­merk­ke­jä tuos­ta ajat­te­lus­ta. Sel­lais­ten puut­tees­sa aina­kin minus­ta on nimit­täin alka­nut vah­vas­ti tun­tua sil­tä, että kyse on pel­käs­tä olki­nu­kes­ta, jon­ka nämä alan mie­het ja nai­set ovat itse manan­neet esiin. #

Toi­saal­ta­han tie­tys­ti olki­nuk­kia saa mäis­kiä jul­ki­ses­ti niin pal­jon kuin lys­tää, niin kau­an kuin nii­den nuk­kien taka­na ei ole ketään oike­aa ihmis­tä. Minua kui­ten­kin huo­let­taa se, että tätä argu­ment­tia yri­te­tään popu­la­ri­soi­da sii­nä tar­koi­tuk­ses­sa, että sil­lä voi­tai­siin vähi­tel­len ruve­ta mäis­ki­mään oikei­ta ihmi­siä yksi­tyi­ses­ti. Sil­loin, jos kyse on todel­la­kin olki­nu­kes­ta, ne ihmi­set, eli täs­sä tapauk­ses­sa tie­tys­ti onnel­li­suu­den puut­tees­ta elä­mäs­sään kär­si­vät, saa­vat pahas­ti nenil­leen psy­ko­lo­geil­ta, jot­ka ovat varus­tau­tu­neet hei­dän koh­taa­mi­seen­sa pel­kän argu­men­taa­tio­vir­heen kans­sa. #

Avainsanat: psykologia

Omana itsenä oleminen

#2818. Sunnuntai, 19. elokuuta 2007 klo 19.39.04, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Minul­la on nel­jä var­si­nais­ta oma­na itse­nä­ni ole­mi­sen astet­ta ja nii­den lisäk­si yksi ult­ra-aste. Nel­jä var­si­nais­ta astet­ta jär­jes­tyk­ses­sä vah­vim­mas­ta hei­koim­paan, siis vähi­ten oma­na itse­nä­ni ole­mi­seen, val­lit­se­vat sil­loin kun: #

  1. Olen yksin.
  2. Olen yhden luo­te­tun seurassa.
  3. Olen per­heen parissa.
  4. Olen vie­rai­den parissa.

Vii­mei­sen koh­dan vie­rai­siin lukeu­tu­vat kaik­ki muut kuin ensim­mäi­sis­sä kol­mes­sa koh­das­sa mai­ni­tut ihmi­set. #

Sai­raan­hoi­ta­jan kans­sa jut­te­lu ei suo­raan sovi yhteen­kään nois­ta loke­rois­ta. Se on täl­lä het­kel­lä enim­mäk­seen jotain kol­man­nen ja nel­jän­nen välil­tä, ja samal­la het­kit­täin myös jotain ensim­mäi­sen ja toi­sen välil­tä. #

On vähän omi­tuis­ta, miten yri­tyk­se­ni olla omaa itseä­ni siel­lä kään­ty­vät itse­ään vas­taan: mitä enem­män puhun itses­tä­ni ja omis­ta asiois­ta­ni, sitä vie­raam­mal­ta se kaik­ki minus­ta tun­tuu. En minä taval­li­ses­ti puhu itses­tä­ni ja omis­ta asiois­ta­ni juu­ri mitään, en edes yllä­ole­van astei­kon kak­kos­ta­sol­la. Kaik­ki sanal­lis­ta­mis­yri­tyk­set tun­tu­vat syn­nyt­tä­vän vain jon­kin­lai­sia olki­nuk­ke­ja joko tah­to­mat­ta­ni tai sit­ten jon­kin tie­dos­ta­mat­to­man vai­ku­tuk­ses­ta. #

Kir­joit­ta­mi­sen suh­teen tilan­ne on osin toi­sen­lai­nen. Jos­tain syys­tä kir­joit­taes­sa­ni itses­tä­ni tai omis­ta asiois­ta­ni ei tun­ne olki­nuk­kien luo­mi­ses­ta ole yhtä vah­va kuin puhues­sa­ni. Ehkä se joh­tuu vain sii­tä yksin­ker­tai­ses­ta syys­tä, että puhues­sa­ni­kin tun­nen tar­vet­ta olla joh­don­mu­kai­nen, mut­ta en ole riit­tä­vän hyvä puhu­ja sitä tar­vet­ta toteut­taak­se­ni. Sanon vää­riä asioi­ta tai oikei­ta asioi­ta vää­ril­lä tavoil­la, en huo­maa tai osaa kor­ja­ta vir­hei­tä­ni riit­tä­vän suju­vas­ti, ja ajau­dun siten hel­pos­ti sivu­rai­teil­le tai puhu­maan jopa täy­sin perät­tö­miä. Kir­joit­taes­sa­ni voin rau­has­sa kor­ja­ta epä­joh­don­mu­kai­suu­te­ni ennen kuin pai­nan jul­kai­su­nap­pia. #

Tämä kaik­ki nojau­tuu tie­tys­ti lii­an vah­vas­ti ihan­teel­li­seen käsi­tyk­seen itses­tä, joka ei kos­kaan ole epä­joh­don­mu­kai­nen. Osin sik­si­kin luu­len, että kaik­kein omim­pa­na pitä­mä­ni minä itse oli­si täy­sin vail­la sano­ja ja var­sin­kin tapo­ja sanal­lis­taa se. Vie­lä joi­tain vuo­sia sit­ten olin sitä miel­tä, että jos sisim­pä­ni oli­si pak­ko pukea ään­teik­si, se oli­si silk­kaa tus­kan­huu­toa, mut­ta enää minä en onnek­si tun­ne niin­kään. Omin minä­ni on palan­nut hil­jai­suu­teen, jota se oli ollut luul­ta­vas­ti jo hyvin kau­an ennen tuo­ta jak­soa. #

Oma­na itse­nä­ni ole­mi­sen ult­ra-asteek­si nimi­tän sitä tilaa, jos­sa tie­dos­ta­ma­ton lak­kaa vai­kut­ta­mas­ta, ja olen vain taval­li­ses­ti sen var­joon jää­nei­tä ker­rok­sia. Se onkin mie­len­kiin­toi­nen tila, sil­lä se on saman­ai­kai­ses­ti kieh­to­va ja pelot­ta­va. Yleen­sä sen pelot­ta­vuus on vah­vem­paa kuin kieh­to­vuus, ja sik­si minä pää­asias­sa vält­te­len sitä. Eri­tyi­sen pelot­ta­vaa on sen pal­jas­tu­mi­nen muil­le ihmi­sil­le. #

Puo­leen­sa­ve­tä­vin­tä sii­nä taas on se, että luul­ta­vas­ti sii­nä tun­nen kaik­kein vah­vim­min ole­va­ni oma itse­ni. Sik­si nimi­tän­kin sitä täs­sä ult­ra-asteek­si, sil­lä se sijoit­tui­si yllä­ole­vas­sa astei­kos­sa ykkös­ta­son ylä­puo­lel­le. Sii­tä tus­kas­ta huo­li­mat­ta, jota masen­nus aiheut­taa, olen toi­saal­ta alus­ta asti rakas­ta­nut tätä kipua ja sen aiheut­ta­jaa, kos­ka ne ovat tuot­ta­neet minul­le näi­tä ult­ra­ta­son koke­muk­sia. Luet­kin täs­sä par­hail­laan intii­mein­tä pal­jas­tus­ta, jon­ka maso­kis­ti voi itses­tään teh­dä. #

Tämän alku­kan­tai­sen minuu­den esiin­tuo­mi­seen on tie­tys­ti mui­ta­kin tei­tä kuin masen­tu­mi­nen ja sii­tä saa­ta­va psyyk­ki­nen kipu. Päih­teet ovat kei­nois­ta var­maan­kin se tun­ne­tuin ja ilmei­sin. Toi­nen ovat äärim­mäi­set koke­muk­set, jol­lai­sia oli­si­vat esi­mer­kik­si eri­lai­siin onnet­to­muuk­siin jou­tu­mi­set, mut­ta joi­ta on jo kau­an voi­nut hank­kia para­dok­saa­li­ses­ti myös täy­sin tur­val­li­ses­ti: huvi­puis­to­jen pelon­tun­net­ta tuot­ta­vien lait­tei­de­nEnglan­nin käsit­teel­lä thrill ride ei tai­da olla var­si­nais­ta suo­men­kie­lis­tä vas­ti­net­ta. vie­hä­tys selit­ty­nee ehkä juu­ri sil­lä vai­ku­tuk­sel­la, että toi­mies­saan se pakot­taa ihmi­ses­tä tie­toi­sen ulos jät­täen jäl­jel­le vain joi­den­kin “alem­mik­si­kin” nimit­tä­mät ker­rok­set. #

Jani Raketin istuimella #

Minä en ole kos­kaan ollut eri­tyi­sen innos­tu­nut huvi­puis­to­jen näis­tä lait­teis­ta, isol­ta osin sik­si, että monis­sa niis­tä pyö­ri­tään, ja sen minus­sa her­käs­ti aiheut­ta­ma fyy­si­nen pahoin­voin­ti­suus on vas­ten­mie­li­sim­piä asioi­ta mitä tie­dän. Mut­ta muu­toin­kaan näi­den lait­tei­den tuot­ta­mat elä­myk­set eivät ole minus­ta miel­lyt­tä­viä sik­si, että huvi­puis­tot ovat jul­ki­sia paik­ko­ja ja kuten sanoin, kaik­kein omim­man itsen pal­jas­ta­mi­nen muil­le on minus­ta pelot­ta­vaa. #

Omim­pa­na itse­nä­ni ole­mi­sen tun­ne on kui­ten­kin ilmei­sen voi­ma­kas, sil­lä kävin kai­kes­ta täs­tä huo­li­mat­ta­kin lau­an­tai­na Lin­nan­mäen Rake­tis­sa, joka on jo kau­an hou­ku­tel­lut minua vah­vas­ti fal­li­sel­la muo­dol­laan. Sul­ki­ja­li­hak­sen pet­tä­mi­nen oli näin hil­kul­la ja syl­ki tai­si pirs­kah­taa hal­lit­se­mat­to­mas­ti suus­ta alas­tu­lo­vai­heen lopus­sa, mut­ta muu­ten se meni ihan hyvin. #

Ylös­me­no ei ollut lähes­kään yhtä pahan tun­tuis­ta kuin se ensim­mäi­nen alas­tu­lo, joka ei mat­kus­ta­jil­le ollut­kaan pelk­kää vapaa­ta pudo­tus­ta niin kuin olin olet­ta­nut: olka­päät puris­tui­vat val­jai­den ylä­osaan ja per­se tun­tui väki­sin­kin nouse­van pen­kis­tä. Sii­nä vai­hees­sa luot­ta­muk­se­ni lait­teen tur­val­li­suu­teen oli men­nyt­tä yhdes­sä tie­toi­suu­den kans­sa, ja juu­ri sehän oli tie­tys­ti tar­koi­tus­kin. #

Avainsanat: psykologia

Barnum/Forer

#2741. Maanantai, 14. toukokuuta 2007 klo 16.08.27, kirjoittanut Jani. 5 kommenttia.

Ennen kuin ker­ron sinul­le mis­tä Bar­num-ilmiös­sä on kyse, teh­dään pikai­nen tes­ti (se kes­tää vähem­män kuin vii­si minuut­tia) joka ker­too sinul­le hiu­kan itses­tä­si ja sii­tä kuin­ka toi­mit. Tes­tiä var­ten tar­vit­sen sinus­ta hiu­kan tie­to­ja. Luot­ta­muk­sel­li­suus on taat­tu: mitään tie­to­ja ei kerä­tä tie­dos­toi­hin eikä jael­la min­ne­kään. #

P. Ysewijn: The Bar­num Effect: A Test (via StumbleU­pon); suo­men­nos ja koros­tus omia­ni) #

Tein tes­tin, ja alla ker­ron jotain sii­tä saa­mis­ta­ni tulok­sis­ta, mikä voi pila­ta yllä­tyk­sen jol­lei Bar­num-efek­ti ole entuu­des­taan tut­tu, joten kan­nat­taa teh­dä tuo tes­ti ennen täs­tä eteen­päin luke­mis­ta jos aiot sen teh­dä. #

Ilmei­ses­ti tulok­sis­ta ker­to­va teks­ti ei sovel­lu pis­tey­tyk­sen mukaan vaan on kai­kil­le sama riip­pu­mat­ta sii­tä kuin­ka hyvin Bar­num-ilmiö toi­mii: #

Näil­lä luke­mil­la las­ket­tu­na annoit 24 pis­tet­tä 50:stä. Toi­sin sanoen uskoit tähän kuvauk­seen per­soo­nal­li­suu­des­ta­si 48-pro­sent­ti­ses­ti. Kiin­nos­ta­vaa vai mitä? Mut­ta kuin­ka saa­toin pää­tel­lä sinus­ta niin pal­jon niin lyhyes­sä ajas­sa? #

ed. #

Alle puo­let pis­teis­tä ei mie­les­tä­ni ole kovin hyvä tulos var­sin­kaan, kun Bar­numin Forerin alku­pe­räi­ses­sä kokees­sa koe­hen­ki­löt antoi­vat kuvauk­sen paik­kaan­sa­pi­tä­vyy­del­le kes­ki­mää­rin 4.3 pis­tet­tä vii­des­tä. Mut­ta en vält­tä­mät­tä voi lukea tätä tulos­ta mil­lään lail­la omak­si eduk­se­ni. Se ei tes­tin luon­teen takia nimit­täin ymmär­tääk­se­ni vält­tä­mät­tä ker­ro niin­kään skep­ti­syy­des­tä­ni kuin tuon kuvauk­sen lii­an hei­kos­ta yleis­luon­toi­suu­des­ta. #

Wiki­pe­dia tun­tee näkö­jään Bar­num-ilmiön parem­min Forer-efek­tin nimel­lä. Samoin Skep­sis. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]15.5.[/klo] 15:59: Alku­pe­räi­nen koe oli tie­tys­ti Forerin eikä Bar­numin kuten alun perin olin kirjoittanut.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Avainsanat: psykologia

Matkakertomus

#2690. Tiistai, 13. maaliskuuta 2007 klo 12.12.23, kirjoittanut Jani. 4 kommenttia.

Mat­kal­la poh­joi­sel­le koti­paik­ka­kun­nal­leen hil­jai­nen nuo­ru­kai­nen sai Oulus­sa vie­reen­sä lähes täy­del­li­sen vas­ta­koh­tan­sa: mie­hen har­hai­le­vas­ti kat­se­le­via, sini­siä sil­miä peit­tä­neet luo­met ker­toi­vat ele­tys­tä elä­mäs­tä, ja sii­tä samas­ta elä­mäs­tä tari­noi­mal­la viih­dyt­ti hän mat­ka­kump­pa­ni­aan Kemiin saak­ka. #

Mies oli aikoi­naan pääs­syt Ali­bin kan­teen ammus­kel­tu­aan erääl­lä lap­pi­lai­sel­la paik­ka­kun­nal­la polii­se­ja koh­ti ja saa­tu­aan itse luo­te­ja nah­kaan­sa näi­den vas­ta­tes­sa tuleen. Todis­teek­si mat­ka­lai­nen sai näh­dä luo­tien sisään­me­no­rei’is­tä mie­hen ala­var­ta­loon jää­neet jäl­jet. Samal­la esi­tel­tiin myös navan ylä­puo­lel­ta var­ta­loon kah­vaa myö­ten erääs­sä toi­ses­sa väli­koh­tauk­ses­sa vii­me juhan­nuk­se­na upon­neen veit­sen jät­tä­mä arpi. Kak­si vuot­ta ker­toi mies vapau­des­ta nyt naut­ti­neen­sa seit­se­män vuot­ta elä­mäs­tään van­ki­las­sa vie­tet­ty­ään. #

Mies­tä tovin tark­kail­tu­aan nuo­ru­kai­nen alkoi hil­jaa mie­les­sään miet­tiä edel­tä­vät­kö vai­kea kes­kit­ty­mis­häi­riö ja kyvyt­tö­myys arvioi­da mui­den ihmis­ten tun­ne­reak­tioi­ta aina käyt­täy­ty­mis­tä, jol­lais­ta yhteis­kun­ta ei suvait­se. Hän miet­ti myös, että mik­si juu­ri näis­tä ongel­mis­ta kär­si­vät yksi­löt tun­tu­vat sopeu­tu­van Suo­men armei­jaan parem­min kuin muut, ja mitä se mah­dol­li­ses­ti ker­too armei­jas­sa har­joi­te­tuis­ta kas­va­tus­me­ne­tel­mis­tä ja nii­den vai­ku­tuk­sis­ta ihmi­siin, joi­den käyt­täy­ty­mi­nen ei läh­tö­koh­tai­ses­ti ole ran­gais­ta­vaa. #

Armei­jas­sa he oli­vat nimit­täin sat­tu­mal­ta pal­vel­leet samas­sa yksi­kös­sä vain muu­ta­man vuo­den ero­tuk­sel­la, ja sii­tä oli­si luul­ta­vas­ti riit­tä­nyt pal­jon­kin yhteis­tä jutun­juur­ta, mikä­li nuo­ru­kai­nen oli­si avan­nut suun­sa sen pal­jas­taak­seen. Taval­li­seen tapaan­sa hän ei kui­ten­kaan puhu­nut juu­ri mitään, vas­tai­li kor­kein­taan yhdel­lä tai kah­del­la sanal­la. Hil­jai­nen vas­taan­ot­to ei kui­ten­kaan vai­kut­ta­nut ker­ron­taan, vaan mies puhui lähes tau­koa­mat­ta koko mat­kan, ja kiit­te­li­pä lin­ja-autos­ta nous­tes­saan vie­lä jut­tuseu­ras­ta­kin. #

Aika veli­kul­tia. #

Avainsanat: armeija, psykologia, rikos
« Vanhempia postauksia
  • kesäkuu 2012
  • toukokuu 2012
  • huhtikuu 2012
  • maaliskuu 2012
  • helmikuu 2012
  • tammikuu 2012
  • joulukuu 2011
  • marraskuu 2011
  • lokakuu 2011
  • syyskuu 2011
  • elokuu 2011
  • heinäkuu 2011
  • kesäkuu 2011
  • toukokuu 2011
  • huhtikuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • helmikuu 2011
  • tammikuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • syyskuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • toukokuu 2010
  • huhtikuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • tammikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • lokakuu 2009
  • syyskuu 2009
  • elokuu 2009
  • heinäkuu 2009
  • kesäkuu 2009
  • toukokuu 2009
  • huhtikuu 2009
  • maaliskuu 2009
  • helmikuu 2009
  • tammikuu 2009
  • joulukuu 2008
  • marraskuu 2008
  • lokakuu 2008
  • syyskuu 2008
  • elokuu 2008
  • heinäkuu 2008
  • kesäkuu 2008
  • toukokuu 2008
  • huhtikuu 2008
  • maaliskuu 2008
  • helmikuu 2008
  • tammikuu 2008
  • joulukuu 2007
  • marraskuu 2007
  • lokakuu 2007
  • syyskuu 2007
  • elokuu 2007
  • heinäkuu 2007
  • kesäkuu 2007
  • toukokuu 2007
  • huhtikuu 2007
  • maaliskuu 2007
  • helmikuu 2007
  • tammikuu 2007
  • joulukuu 2006
  • marraskuu 2006
  • lokakuu 2006
  • syyskuu 2006
  • elokuu 2006
  • heinäkuu 2006
  • kesäkuu 2006
  • toukokuu 2006
  • huhtikuu 2006
  • maaliskuu 2006
  • helmikuu 2006
  • tammikuu 2006
  • joulukuu 2005
  • marraskuu 2005
  • lokakuu 2005
  • syyskuu 2005
  • elokuu 2005
  • heinäkuu 2005
  • kesäkuu 2005
  • toukokuu 2005
  • huhtikuu 2005
  • maaliskuu 2005
  • helmikuu 2005
  • tammikuu 2005
  • joulukuu 2004
  • marraskuu 2004
  • lokakuu 2004
  • syyskuu 2004
  • elokuu 2004
  • heinäkuu 2004
  • kesäkuu 2004
  • toukokuu 2004
  • huhtikuu 2004
  • maaliskuu 2004
marginaalin HTML5-moottorina
WordPress 6.9 ja ubudu.
all rights reversed
tietosuojakäytäntö