Herät­tyä­ni ihmet­te­lin, mik­sei puhe­li­meen tul­lut eloa eikä valoa vaik­ka näpyt­te­lin kuin­ka. Sit­ten tajusin, ettei­hän se puhe­lin edes ole oikeas­ti kädes­sä­ni, ja herä­sin taas. Se oli taas näi­tä pit­kään­nuk­ku­mi­sen (ja luul­lak­se­ni lääk­kei­den) myö­tä tule­via har­hau­nia, jois­sa olen sii­nä mis­sä oikeas­ti­kin olen ja uskon ihan täy­sil­lä ole­va­ni hereil­lä. Ne ovat sen ver­ran ärsyt­tä­viä, että moti­voi­vat aika hyvin nouse­maan sän­gys­tä aamui­sin. #

Olen taas suun­ni­tel­lut kir­jaa, sem­mois­ta joka jon­kun pitäi­si kir­joit­taa, ja jota ihmet­te­len, jos ei jo ole kir­joi­tet­tu­kin. Sekin oli­si pak­su kuin Raa­mat­tu, sil­lä se ker­toi­si samois­ta tapah­tu­mis­ta kuin Raa­mat­tu. Sii­nä nämä tapah­tu­mat kui­ten­kin esi­tet­täi­siin siten kuin ne oli­si­vat todel­li­suu­des­sa voi­neet tapah­tua. Se oli­si siis hui­ja­rei­den, mani­pu­loi­jien, väki­val­lan, seko­päi­den ja kol­lek­tii­vi­sen mie­len­häi­riön his­to­ria. Doy­le Duken The Amazing Decep­tion ja Mic­hael Bai­gen­tin The Dead Sea Scrolls Decep­tion vai­kut­tai­si­vat tämän tyyp­pi­sil­tä tie­to­kir­joil­ta. Tämä minun kir­ja­ni oli­si kui­ten­kin fik­tio­ta, tai pikem­min­kin popu­la­ri­soi­tua, dra­ma­ti­soi­tua his­to­ri­aa. Sik­si se nousi­si par­hai­ten myy­vien kir­jo­jen lis­tan kär­keen, ja sii­tä syn­tyi­si sitä mitä ros­ka­leh­det kut­su­vat kohuk­si, aina­kin Yhdys­val­lois­sa. #

Ken­ties sii­tä jopa käyn­nis­tyi­si­vät Ilmes­tys­kir­jan tapah­tu­mat. #

Olen myös TV7:n tele­van­ke­lis­to­ja kat­sel­tua­ni alka­nut toi­voa, että moraa­lin saar­naa­mi­nen mur­tau­tui­si vih­doin­kin ulos pel­käs­tään uskon­nol­lis­ten pii­rien hal­lus­ta. Se ei kui­ten­kaan tar­koi­ta sitä, että kaik­ki, mitä uskon­nol­li­set saar­naa­jat opet­ta­vat, len­täi­si romu­kop­paan. Pal­jon sii­tä on mie­les­tä­ni tul­kat­ta­vis­sa uskonn­ot­to­maan aja­tus­maa­il­maan. Esi­mer­kik­si itse­ku­ri, jota itse­kin pidän arvos­sa, tun­tuu ole­van kovaa valuut­taa kris­tit­ty­jen saar­naa­jien sano­mas­sa. Sii­nä molem­mat osa­puo­let voi­si­vat oppia toi­sil­taan, sil­lä itse­ku­rin perim­mäi­nen syy on vapaa muut­tu­ja: usko­vai­sel­la se on halu miel­lyt­tää ulkois­ta auk­to­ri­teet­tia, usko­mat­to­mal­la tar­ve pitää sisäi­nen nat­si tyy­ty­väi­se­nä. #

Sil­le, että uskon­not ovat niin suo­sit­tu­ja kuin ovat, on syyn­sä, ja se on luul­lak­se­ni juu­ri tämä, että ne tar­joa­vat moraa­li­koo­din. Tie­tys­ti uskon­nol­li­ses­sa moraa­li­saar­nauk­ses­sa on se ongel­ma, että se tup­paa ole­maan ehdo­ton­ta, ja että se esi­te­tään (eten­kin perus­tal­taan) ainoa­na oikeas­sa ole­va­na. Mut­ta mikään­hän ei pako­ta uskonn­ot­to­mia moraa­li­saar­naa­jia omak­su­maan uskon­nol­li­sil­ta kol­le­goil­taan tätä vir­het­tä. #

Sam Har­ri­sin TED-luen­to tie­teen ja moraa­lin suh­tees­ta limit­tyy yllä­ole­vaan, mut­ta tämän suju­vam­paa lin­ki­tys­tä sil­le en tul­lut näkö­jään kir­joit­ta­neek­si. #