Der Skene
#1851. Keskiviikko, 11. tammikuuta 2006 klo 20.23.49, kirjoittanut Jani. 7
Jupinaa ja mutinoita kummastelee tuota laitapalkkini “tällä viikolla luen lisäksi” -osastoa, jolle huomasi kuluneeksi viikoksi päätyneensä. Tämä kertoo minulle, että on aika tehdä se, mikä minun olisi alun alkujaankin tehdä, eli liittää tuon otsikon yhteyteen linkki selitykseen siitä, mistä tässä on kyse. #
Luen siis vakiolukemistossani olevien blogien ohella aina viikon ajan kutakin Blogipersoonablogin luokkaa. Aika monta kirjainnelikkoa olen jo käynyt läpi. #
Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että kokisin velvollisuudekseni lukea ja kannattaa “blogiyhteiskunnan heikompia ja vähäarvoisempia”, kuten natina asian värikkäästi ilmaisee. Sikäli kuin ymmärrän oikein, mihin natina viittaa noilla itseään latistavilla sanoilla, niin kyllä, minä haluan lukea ja tukea sellaisia blogeja, joskaan minulle ne eivät ole heikkoja eivätkä varsinkaan vähäarvoisempia, eikä viikoksi luettavakseni tulevien blogien valintaperuste siis ole niiden sosiaalinen tilaus, vaan pelkästään niiden kirjoittajan jungilainen tyyppi. #
Mitä enemmän joku blogi on niinsanotusti marginaalissa, blogiskenen mainstreamin ulkopuolella, sitä enemmän se minuun vetoaa pelkästään sillä. Minun ei siis todellakaan tarvitse lukea teitä hampaat irvessä. Päin vastoin! Ne blogit, joiden joukosta ne minulle pakkopullalta ja väkinäiseltä velvollisuudelta maistuvat luettavat löytyvät, ovat niitä, jotka ovat siellä hierarkian yläpäässä. #
En minä tosin kaikkea mainstreamiakaan automaattisesti vihaa. Mainittakoon esimerkkinä nyt vaikkapa mea. Minähän rakastan meaa! Siitäkin huolimatta, että Mikko pentele ei sittenkään paljastanut mean kaikkia salaisuuksia Radio Free Finlandissa. Tai ehkä se onkin juuri se kutkuttava salaperäisyyden verho, jonka lävitse voi melkein nähdä, muttei aivan. Raqs Sharqi! Uuh beibe. ♥ #
Ykkösluokalta en muista mitään. Luulin muistavani, kuinka ensimmäisenä päivänä kohtasin luokalleni tulleet kaksi muuta poikaa ensimmäisen kerran, mutta kuulemma olin ollut heidän kanssaan jo päiväkodissa. Ilmeisesti olin ehtinyt unohtaa heidän olemassaolonsa kolmen kesälomakuukauden aikana.
Kakkosluokalta en muista mitään, paitsi sen, että opettaja oli sama kuin ykkösluokalla.
Kolmosluokalta muistan sen, kun Suomen läänit piti opetella ulkoa. Minä uusin sen kokeen muutaman muun kanssa kaksi kertaa, koska minusta läänejä oli aivan liikaa ja ulkoaopettelu oli muutenkin aivan turhaa touhua. Olin tietysti aivan oikeassa, kuten
Nelosluokalta en muista mitään, paitsi kolmosluokalle tulleen tytön, johon ihastuin, ja josta sittemmin tuli ensirakkauteni. Olimme lyhyen seurustelun jälkeen pitkään ystäviä, ja olettaisin, että olemme vieläkin, vaikkemme ole olleet vuosiin missään tekemisissä.
Viitosluokalta muistan opettajan, jonka luona me, taas yhdysluokkana olleen viitos-kuutosen pojat kävimme pelaamassa tietokonepelejä (opettajalla oli
Kuutosluokalta muistan, kun pidin kirjaesitelmän, jota olin jännittänyt mielipuolisesti etukäteen. Etukäteisjännitys ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen, kuinka jännitin esitelmää pitäessäni, jolloin ääneni tärinälle veti vertoja vain käsieni tärinä. Olin luultavasti kuin esitelmän pitämistä jännittävän henkilön karrikatyyri sketsiohjelmassa, ja kaikki nauroivat. Voi sanoa, että silloin häpesin niin, että jos häpeään voisi kuolla, niin silloin se olisi tapahtunut.
Seiskaluokalta en muista mitään. Tosin, lieneekö ollut silloin, kun “seurustelin” ensimmäisen kerran jonkun kanssa? Taisi kestääkin peräti kokonaista kaksi päivää. Näköjään minulla oli silloin se
Kasiluokalta en muista mitään. En kerta kaikkiaan.
Ysiluokalta muistan sitäkin vähemmän. Päästötodistuksen keskiarvo oli 9,1. (En muistanut vaan tarkistutin.)