Kun sitä käve­lee kau­pun­gil­la, vaik­ka­pa ras­va­ton­ta rae­juus­toa osta­mas­sa, tai muu­ten vain haa­hui­le­mas­sa, niin vaik­ka sitä oli­si täl­lai­nen kova­naa­mai­nen ja vaa­ral­li­nen elä­män­ta­pa­ri­kol­li­nen, ei voi mitään sil­le, että jou­tuu Hes­bur­ge­rin mai­nos­pom­mi­tuk­seen ja hou­ku­tus käy kovin voi­mak­kaak­si. Niin­pä, kos­ka olin myös läh­te­nyt hie­man huo­nol­la het­kel­lä lii­ken­tee­seen niin, että näl­kä tuli jo alku­mat­kas­ta, kävin tänään teke­mäs­sä ensim­mäi­sen poik­keuk­sen dieet­tii­ni, jota nyt muu­toin on jat­ku­nut jo kol­me viik­koa, ja kävin koea­ja­mas­sa sem­moi­sen ruis­ka­na­ham­pu­ri­lai­sen. #

Kyl­lä se oli ihan hyvää, jos­kin minun mie­les­tä­ni se taval­li­nen kana­pu­ri­lai­nen on parem­pi ja jos en vää­rin muis­ta, niin myös se taval­li­nen ruis­pu­ri­lai­nen­kin, kuin mitä tämä näi­den kah­den vil­li com­bo elik­käs hybri­di, oli. #

Sen nimi on kyl­lä tosin aika has­su, kun sitä ajat­te­lee: ruis­ka­na kuu­los­taa aina­kin minun pää­ni sisäis­ten äänien pitä­män mete­lin kes­kel­lä­kin sel­lai­sel­ta sanal­ta, että sii­tä tulee mie­leen val­ta­va pur­so­tin, jos­ta ham­pu­ri­lai­sia tulee, ja sit­ten kun nii­tä liu­ku­hih­nan reu­nal­le rois­ku­nei­ta jämiä myy­dään, niin nii­tä nimi­te­tään ruis­ka­na­ham­pu­ri­lai­sik­si. (Veik­kaan, että aina­kin PA, tove­ri­ni ono­ma­to­poe­tias­sa, ymmär­tää tämän jutun, vaik­kei kukaan muu ymmär­täi­si­kään.) #

Ehkä­pä sii­tä syys­tä se onkin niis­sä mai­nok­sis­sa rivi­tet­ty kukin sana omal­le rivil­leen (“ruis- kana- ham­pu­ri­lai­nen”) ja Hesböö­gön sivuil­la kir­joi­tet­tu muka­muo­din­mu­kai­ses­ti iso­ja kir­jai­mia hyö­dyn­täen “Ruis­Ka­na- ham­pu­ri­lai­nen” jot­ta mai­nit­se­ma­ni asso­si­aa­tio nimes­tä väl­tet­täi­siin. #

Tai sit­ten minun äidin­kie­len­tai­to­ni ja yhdys sana­ni ovat niin hei­kois­sa kan­ti­mis­sa, etten vain ole tie­toi­nen sään­nös­tä, jon­ka mukaan ruo­ka-aineet kir­joi­te­taan väli­vii­van kans­sa eril­leen. Het­ki­nen, ruo­ka-aineet? Niin­päs kir­joi­te­taan­kin väli­vii­van kans­sa. Piru vie­köön. #

Jos­kin eikös sen sil­loin pitäi­si olla ham-puri­lai­nen, ja ruis-kana-ham-puri­lai­nen, ja mis­sä sii­nä ruis­ka­na-piru­lai­ses­sa muka sitä ham­mia on? Mis­sään ei! #

Tun­tuu suo­ras­taan pet­tu­ruu­del­ta pos­ta­ta jotain muu­ta kuin sitä asi­aa, mitä var­ten täl­lä het­kel­lä var­mas­ti kie­li pit­käl­lä tän­ne pää­asial­li­ses­ti tul­laan (eli sitä minun alas­ton­ku­vaa­ni), mut­ta pitää­hän täs­sä nyt jos­kus eteen­päin­kin pääs­tä asias­sa. #

Puhu­taan­pa vaik­ka munis­ta. Minä ereh­dyin taas hätä­päis­sä­ni osta­maan tuos­ta lähi-Spa­ris­ta nii­tä siel­lä myy­tä­viä munia, joi­ta jo ennen­kin olen pitä­nyt epä­mää­räi­si­nä, mut­ta kun siel­tä rasias­ta taas pal­jas­tui kak­si rik­ko­nais­ta, niin aion seu­raa­vak­si käy­dä lyö­mäs­sä sen pääh palaut­ta­mas­sa tuon rasian sin­ne. Eihän se kaup­pi­aan vika tie­ten­kään ole, mut­ta kaup­pi­aan kan­nat­taa pitää huo­li sii­tä, että kau­pas­sa myy­tä­vät tuot­teet ovat kel­vol­li­sia. Näis­sä mitä­lie­nee­mu­nis­sa kun nimit­täin on lähes sys­te­maat­ti­ses­ti yksi tai kak­si reiäl­lis­tä tai ihan pirs­ta­leis­ta munaa. #

Munis­sa ei saa olla rei­kiä! Vai mitä, sis­kot? #

 #

Kat­so­kaa nyt tuo­ta­kin, oikean­lai­tim­mais­ta kum­ma­jais­ta! Ihan omi­tui­sen muo­toi­nen mou­ku­la, jos sitä ver­taa vasem­man­lai­tim­mai­seen, jota­kuin­kin nor­maa­liin yksi­löön! #

(This post is also avai­lable in English.) #

Tämän jutun herät­tä­mät tun­tee­ni täl­lä het­kel­lä ovat kum­mal­li­nen sekoi­tus kaf­ka­mais­ta ja dos­to­jevs­ki­lais­ta, mikä on piris­tä­vää mut­ta ei vähäi­sim­mäs­sä­kään mää­rin ter­ve­tul­lut­ta vaih­te­lua nor­maa­liin, päi­vit­täi­seen masen­nuk­sen ja tur­tuu­den sekoi­tuk­seen. Ensim­mäi­nen säh­kö­pos­ti­vies­ti, jos­sa kuu­lin tilan­tees­ta, aiheut­ti val­ta­van adre­na­lii­ni­pur­kauk­sen joka seu­ra­si tie­tys­ti yhtäk­ki­ses­tä uha­tuk­si tule­mi­sen tun­tees­ta. Olen sil­ti vie­lä­kin tyy­ty­väi­nen, että sain tie­don täs­tä nime­no­maan säh­kö­pos­tit­se, kos­ka puhe­li­mes­sa oli­sin luul­ta­vas­ti jou­tu­nut paniik­kiin ja pahim­mas­sa tapauk­ses­sa teh­nyt tai sano­nut sen joh­dos­ta polii­sil­le jota­kin usko­mat­to­man type­rää ja pahen­ta­nut tilan­net­ta­ni vie­lä sil­lä­kin. #

Alus­sa, kun olin hiu­kan sekai­sin, minus­ta tun­tui kuin elä­mä­ni oli­si muut­tu­mas­sa pysy­väs­ti; aiem­min olin puh­das, mut­ta täs­te­des oli­sin rikol­li­nen, yhteis­kun­nan hyl­kiök­si ja häviä­jäk­si lei­mat­tu lopun ikää­ni. Olit tuh­ma ja paha, hyi! Kun sit­ten etsis­ke­lin webis­tä asia­na­ja­jia ja syi­tä polii­sin esit­tä­mil­le vaa­ti­muk­sil­le, jär­ki alkoi pik­ku hil­jaa hii­piä takai­sin kal­loon; no jos olin­kin mokan­nut, niin mitä voi­si pahim­mas­sa tapauk­ses­sa tapah­tua? En pitä­nyt toden­nä­köi­se­nä van­ki­laan jou­tu­mis­ta, vaik­ka sekin on tie­tys­ti teo­reet­ti­ses­ti mah­dol­lis­ta nykyi­sen lain mukaan. Sai­sin luul­ta­vas­ti sakot. Se hel­pot­ti, sil­lä, no, sehän on kui­ten­kin vain rahaa, eikä kaik­kia oikeuk­sia­ni ja yksi­löl­li­syyt­tä­ni minul­ta vie­täi­si pois, enkä jou­tui­si elä­mään kal­te­rei­den ja muu­rien taka­na. (Ja kuu­lem­ma sitä rahaa pai­ne­taan teh­tais­sa jat­ku­vas­ti lisää, joten sitä­hän täs­sä maa­il­mas­sa riit­tää!) #

Minun piti men­nä käy­mään mar­ke­teil­la, ei oikeas­taan tosia­sias­sa niin­kään ostos­ten kuin sen vuok­si, että näki­sin, mil­lais­ta oli­si olla ihmis­ten paris­sa nyt kun mei­kä on poten­ti­aa­li­nen rikol­li­nen. Näki­si­vät­kö ne sen? Näki­si­vät­kö ne naa­mas­ta­ni, vaat­teis­ta­ni, että tämä mies on nyt rikos­tut­kin­nas­sa, tämä mies ei ole niin kuin me, jot­ka olem­me puh­tai­ta ja lain­kuu­liai­sia kan­sa­lai­sia, kun­nol­li­sia yhteis­kun­nan jäse­niä? Täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa ei voi mitään sil­le, että tulee vähän vai­no­har­hai­sek­si; sitä vil­kui­lee ihmi­siä ja yrit­tää huo­ma­ta, tun­nis­te­taan­ko minut, ajat­te­le­vat­ko ne, että pitäi­si sanoa tuol­le jota­kin, kan­nus­taa tai pil­ka­ta, tai ehkä ne jopa suun­nit­te­le­vat kimp­puu­ni hyök­kää­mis­tä, kos­ka rikoin hei­dän sään­tö­jään. (Huom: vaik­ka olen­kin masen­tu­nut, mitään para­noi­di­sia oirei­ta minul­la ei lää­ke­tie­teel­li­ses­sä mie­les­sä ole kos­kaan todet­tu.) #

Sit­tem­min ihmis­ten rea­goin­ti kir­joi­tuk­sii­ni täs­tä on ollut häm­men­tä­vää posi­tii­vi­ses­sa mie­les­sä. En ole yrit­tä­nyt ker­jä­tä anteek­sian­toa syn­nis­tä­ni, rikok­ses­ta­ni — huo­maa, kuin­ka sitä tun­tee niin vaik­ka onkin vas­ta tut­kit­ta­va­na jos­tain, mitä joku toi­nen, joka on peri­aat­tees­sa vain tasa-arvoi­nen eikä ylä­puo­lel­la, väit­tää minun teh­neen — olen vain yrit­tä­nyt ottaa tilan­tees­ta kai­ken irti ja ker­toa sii­tä, kos­ka tie­dän, että tämä on kiin­nos­ta­vaa (minua­kin tämä kiin­nos­tai­si kovas­ti, vaik­ka en oli­si­kaan itse tut­ki­muk­sen koh­tee­na), ja lisäk­si myös sik­si, että polii­sin säh­kö­pos­tien jul­kai­sun jäl­keen alkoi pian näyt­tää sil­tä, etten ollut sen­su­roin­ti­vaa­ti­mus­ten ihmet­te­lys­sä­ni yksin. #

Mut­ta vaik­ka kysei­nen polii­si oli­si­kin teh­nyt vir­heen, se ei tie­ten­kään tee tyh­jäk­si minua vas­taan esi­tet­ty­jä syy­tök­siä. Se on vain mie­len­kiin­ti­nen ja sanan­va­pau­den kan­nal­ta tär­keä sivu­juon­ne koko täs­sä tou­hus­sa. Toi­vot­ta­vas­ti nämä eivät sekoi­tu ihmis­ten mie­lis­sä, sil­lä siten voi jou­tua pet­ty­mään. Toi­vot­ta­vas­ti nämä eivät sekoi­tu minun mie­les­sä­ni. En minä itseä­ni syyl­li­se­nä pidä, kun en alkuun­kaan tie­dä, mitä miel­tä ne (polii­si) ovat tai mitä he teke­vät minun teke­mi­sil­le­ni. Sen kui­ten­kin tie­dän, että niin kau­an kuin tätä jat­kuu, olo­ni on luul­ta­vas­ti vai­no­har­hai­nen, likai­nen, enkä luo­ta ihmi­siin. Mut hei, elä­mä on. #

Täs­sä vie­lä muu­ta­mia kan­sain­vä­li­siä blo­ge­ja, jois­sa tämä häs­säk­kä on mai­nit­tu, kos­ka mei­tä suo­ma­lai­sia­han kuu­lem­ma aina kiin­nos­taa se, mitä meis­tä maa­il­mal­la puhu­taan: #

• Boing Boing
• Com­mit­tee to Pro­tect Blog­gers (thanks xz!)
• Fin­land for Thought, twice
• Stock­holm Spec­ta­tor (thanks, Paul!)

(Lue sama suo­mek­si.) #

My emo­tions on this mat­ter cur­rent­ly are a bizar­re mix­tu­re of kaf­kaesque and dos­to­jevs­kian, which is a sti­mu­la­ting, yet unwelco­me chan­ge from my nor­mal, day-to-day mix­tu­re of depres­sion and numb­ness. When I got the first e-mail infor­ming me of the situa­tion, the­re was an immen­se rush of adre­na­lin, natu­ral­ly fol­lowing the para­noid sen­se of sud­den­ly being threa­te­ned. I am still hap­py of having got the infor­ma­tion via e-mail, though, since who knows how bad­ly I might have panic­ked and done and said somet­hing comple­te­ly stu­pid and unhel­ping for my case, had I been told this over the pho­ne by the police­man. #

Ini­tial­ly, still a litt­le mixed up, I felt as if my life was about to chan­ge for good; I used to be clean, but from hereon I would be a cri­mi­nal, bran­ded as an out­si­der of socie­ty and a loser for life. You’­ve been naugh­ty, you’­ve been bad! Then, as I began going through web­pa­ges for fin­ding attor­neys and the pos­sible legal rea­sons for the police­man’s demands, a litt­le sen­se began to creep back in to my head; so may­be I’d fuc­ked up, what would be the worst thing that could hap­pen? I couldn’t belie­ve I could go to jail, even though that too is the­re­tical­ly enti­re­ly pos­sible, accor­ding to cur­rent Fin­nish legis­la­tion. I’d pro­bably be fined ins­tead. It was a relie­ving thought, since, well, it is just money, not like all my rights and indi­vi­dua­li­ty would be strip­ped from me and I’d have to live behind walls and bars. #

I had to go shop­ping, not for anyt­hing, real­ly, but just to see what it would be like to be among other people, now that I was a poten­tial cri­mi­nal. Would they see it? Would they be able to tell from my face, from my clot­hing that this man is now under inves­ti­ga­tion by the police, this man is not like us, who are clean and law-abi­ding citizens, pro­per mem­bers of socie­ty? You can’t help being para­noid in a situa­tion like this; you keep loo­king at people, trying to see if they recog­nize you, if they’­re thin­king they should say somet­hing to me, to sup­port me or to mock me, may­be even attack me for I had bro­ken their rules. (Note that alt­hough I am depres­sed, I’m not para­noid in any cli­nical way.) #

I’ve since been overw­hel­med by people’s reac­tions after having pos­ted about this seve­ral times; I’ve tried not to beg for for­gi­vance of my sin, my cri­me — see how you begin to feel that way alrea­dy when only being inves­ti­ga­ted for somet­hing, which someo­ne else, who’s tech­nical­ly only equal to you, not abo­ve you, has said you’­ve done — I’ve only tried to make the best of the situa­tion and tell people about it, since I know it’s inte­res­ting (I would be deeply inte­res­ted about this, even if I wasn’t the one being inves­ti­ga­ted), and also, since very quickly after pos­ting the police­man’s e-mails, it began to seem that I wasn’t alo­ne in my asto­nish­ment over his demands for remo­ving mate­rial from my site. #

Even if the officer in ques­tion has made a mis­ta­ke, that doesn’t nul­li­fy the enti­re case against me, of cour­se. It’s just anot­her inte­res­ting and impor­tant from the free­dom-of-speech point of view twist in this who­le busi­ness. I’m hoping people won’t mix the­se in their minds, since they only might set them­sel­ves up for a disap­point­ment that way. I’m hoping I won’t mix the­se in my mind. I’m not saying I think I’ll be found guil­ty, since cur­rent­ly I have no idea what they (the police) will think or do about my doings. I just know that as long as this thing drags on, I’ll pro­bably keep fee­ling para­noid, filt­hy and distrust­ful among people. But hey, that’s just me. #