M: No, mitäs sinul­le tänään kuu­luu?
J: (Hymyi­lee.) Eipä täs­sä… ihmeem­piä.
M: Ei mitään eri­tyi­sem­pää?
J: Ei.
M: Mie­lia­la on ollut saman­lai­se­na sit­ten edel­li­sen… kos­kas se oli, sii­tä on vis­siin pari päi­vää?
J: Joo, tiis… tai­na.
M: (Myön­tä­väs­ti.) Tiis­tai­na niin.
J: (Hil­jaa.)
M: (Odot­taa.)
J: Niin, ei mitään isom­pia… muu­tok­sia. (Hil­je­nee.)
M: (Odot­taa.)
J: Ehkä vähän oli… eilen sil­lä lail­la, ettei ihan ollu, tai että oli niin­ku mie­lia­la alem­pa­na ku mitä yleen­sä taik­ka, että.
M: (Odot­taa.)
J: Sil­lai… ehkä vähän niin­ku sen­ki takia ku oli se minun lepo­päi­vä eli etten käy­ny salil­la.
M: Niin, eli ruu­kaat, kuin­kas usein?
J: Kuu­te­na päi­vä­nä.
M: Kuus päi­vää käyt salil­la ja sit­ten pidät lepo­päi­vän, niin­kö?
J: Joo.
M: Ja nyt sit­ten eilen tun­tu sil­tä että ehkä sen lepo­päi­vän takia oli vähän huo­nom­pi olla ku muu­ten?
J: Niin.
M: (Odot­taa.)
J: Se on… var­maan se voi olla niin­ki että, ku se salil­la reh­ki­mi­nen on fyy­si­ses­ti jo ihan rasit­ta­vaa, tai että tun­tuu sit­te sen jäl­keen hyväl­tä, ku on niin kovas­ti reh­ki­ny, niin sit­te ku yhtäk­kiä ei ole­kaan sitä niin sen takia on sit­te. Menee niin­ku, käy­rä alas­päin.
M: Niin, mie­lia­la on sit­ten hei­kom­pi, taik­ka huo­nom­pi.
J: Niin.
M: Niin­hän se var­maan on, sil­lä lii­kun­nal­la­han on ihan tut­ki­tus­ti mie­lia­laa kohot­ta­va vai­ku­tus, sii­tä on ihan tut­kit­tua, tai että mones­sa tut­ki­muk­ses­sa todet­tu että se on, tekee hyvää mie­lia­lal­le ja jak­sa­mi­sel­le.
J: (Nyök­kää.) Niin on.
M: (Odot­taa.)
J: Se oli sil­lai… tai että vähän ärsyt­tä­vää, tai kum­mal­lis… -ta tai ei nyt kum­mal­lis­ta­kaan, mut­ta että ku kui­ten­ki muu­ten ihan hyvä oli, eilen meni ihan hyvin, ku kävin vel­jen tykö­nä kor­jaa­mas­sa tie­to­ko­net­ta ja se ehkä vähän etu­kä­teen jän­nit­ti kui­ten­ki, mut­ta että se meni niin­ku ihan hyvin, ettei tul­lu mitään, että pää­sin sin­ne ku se veli asuu Hel­sin­gis­sä niin se sie­lä liik­ku­mi­nen on aina vähän jän­nää että, kuin­ka pää­see ja ettei kävis mitään. Niin se meni ihan hyvin ja sit­te kui­ten­ki koto­na ku olin niin sit­te tuli sem­mo­nen… tyh­jyys taas, tai että niin­ku olis hir­viän ura­kan suo­rit­ta­nu. Niin­ku ihan väsy­ny. (Mie­tis­ke­lee.)
M: (Odot­taa.)
J: (Hil­jaa.)
M: Eli oli­ko niin, että ymmär­sin­kö nyt oikein, eli että se kui­ten­kin sinua vähän jän­nit­ti se sin­ne vel­jen luok­se meno, ja sit­ten kun kaik­ki meni­kin ihan hyvin niin sit­ten tun­tui… tuli ehkä sel­lai­nen väsy­mys vaik­ka hel­pot­ti­kin sit­ten kun olit pääs­syt kotiin ja…
J: Joo.
M: (Odot­taa.)
J: Niin ehkä se sil­lai, että eihän se sii­tä ehkä rii­pu kui­ten­kaan että miten se menee jos, ku etu­kä­teen jän­nit­tää sil­lä lail­la ja sit­ten se, tai ettei­hän… se sii­tä rii­pu että miten se suo­ri­tus menee sit­ten, kun se on kum­min­kin suo­ri­tus ja vaa­tii niin­ku pon­nis­te­lua sil­lä lail­la, hen­ki­ses­ti niin… niin sit­te ku se on ohi niin sit­te on väsy­nyt sen takia. (Mie­tis­ke­lee.)
M: (Ymmär­tä­väs­ti.) Niin.
J: (Alkaa hymyil­lä.)
M: (Vas­taa hymyyn.) Mitäs tuli mie­leen?
J: No ei ku… tuo­ta vain mie­tin miten puhuin tuon että, ku sanoin että “suo­ri­tus”.
M: (Hymyil­len) Niin.
J: Että hyvin sil­lä lail­la, minul­le tyy­pil­lis­tä (hymyil­len leveäs­ti), että ajat­te­lee tuom­mos­ta­ki mikä vois olla, niin­ku jos­ta­ki toi­ses­ta ihan vain sil­lä lail­la että onpa muka­va päi­vä, menen käy­mään vel­jen tykö­nä eikä mitään, sil­lä lail­la ole vel­vot­tei­ta, saa niin­ku vapaas­ti… ettei ole mitään pak­koa, niin sit­te kui­ten­ki minä sitä otan, tai ajat­te­len “suo­ri­tuk­se­na” niin­ku joku… niin­ku seki olis sem­mo­nen pak­ko tai joku… (Hymy häl­ve­nee.)
M: (Odot­taa.)
J: Ja seki on aika… niin­ku kuvas­taa hyvin sitä minun, kuin­ka suh­tees­sa sil­lä lail­la han­ka­laa mul­la voi olla ku Jan­ne on kui­ten­ki siel­tä hele­poim­mas­ta pääs­tä mul­le ihi­mi­siä joit­ten kans­sa tul­la toi­meen, että niin­ku, en jän­ni­tä sil­lä lail­la niin pal­jon kui­ten­kaan ku mitä joit­ten­ki… tai ettei oikias­taan ole­kaan juu­ri ihi­mi­siä muu­ta­ku ehkä tyt­töys­tä­vä, etten jän­ni­tä… tai jota jän­nit­täi­sin vie­lä vähem­män.
M: Eli­kä se tämä eili­nen jän­ni­tys ei siis ollut pel­käs­tään sitä siel­lä suu­res­sa kau­pun­gis­sa liik­ku­mi­sen jän­nit­tä­mis­tä ja nii­tä vai­keuk­sia, vaan se oli myös tämä tapaa­mi­nen vel­jen kans­sa, kun jän­nit­ti?
J: Joo.
M: (Odot­taa.)
J: (Hil­jaa.)
M: Onko se sit­ten, muis­tat­ko, onko se aina ollut niin, että vel­jen­kin kans­sa on jän­nit­tä­nyt esi­mer­kik­si sil­loin kun olit­te pie­niä…
J: (Kes­keyt­täen) Ei, kyl­lä se oli, tai että, ei ole aina ollut. Vaan, niin­ku, tai no. (Vajo­aa miet­tei­siin.)
M: (Odot­taa.)
J: En oikias­taan tiiä, tai että olen täs­sä vii­me aikoi­na miet­ti­ny sitä­ki että, miten se oli, tai että… (Miet­tii anka­ras­ti.) Siis tätä minun masen­nus­ta tai sii­hen liit­ty­vää ajat­te­lua, että tuli täs­sä jos… nyt aika äsket­täin mie­leen että se on ehkä men­ny sil­lä lail­la, että olin, tai muis­tan että olin sil­lon pie­ne­nä jo jos­kus --- mie­tin, että miten tyh­jää ja tar­ko­tuk­se­ton­ta ja masen­ta­vaa tämä on, että tää­lä ollaan. (Miet­tii.)
M: (Odot­taa.)
J: Että muis­tan… en muis­ta olen­ko sano­nu­ki sii­tä jos­kus, mut­ta sem­mo­nen muis­ti­ku­va on ku sei­soin meiän etei­ses­sä, asut­tiin sil­lon rivi­ta­loil­la, niin sii­nä sei­soin ja, olin ulkoa tul­lu ja jos­ta­ki tuli yhtäk­kiä mie­leen että kuin­ka surul­lis­ta ja, tai että tun­tu surul­li­sel­ta ku ajat­te­li, että täs­sä minä olen, eikä ole mitään… mitään tar­ko­tus­ta…
M: (Odot­taa.)
J: Onpa han­ka­la selit­tää. Mut­ta siis sem­mo­nen hir­viä tyh­jyyen tai tar­ko­tuk­set­to­muu­en tun­ne, että ku tääl­lä vain ollaan, maa­il­mas­sa, eikä sil­lä ole mitään tar­ko­tus­ta. Ollaan vain. Niin mik­si?
M: (Odot­taa.)
J: Ja sit­te toi­nen, näi­tä rupes nyt näi­tä asso­si­aa­tioi­ta näem­mä tule­maan (hymyil­len), sem­mo­nen samal­lai­nen, ku oltiin jos­kus kou­lus­sa tulos­sa kir­kos­ta, kävel­tiin sin­ne kou­lul­le ja minä ajat­te­lin, että täs­sä mei­tä näin menee, täm­mö­nen lau­ma api­noi­ta, joi­ta jos joku ava­ruuso­len­to kat­te­lis ylhääl­tä niin ajat­te­lis samal­la lail­la ku mitä met jos­ta­ki muu­ra­hai­sis­ta. Että niin mitä­tön on ihmi­nen. Sem­mo­nen… niin­ku robot­ti.
M: (Odot­taa.)
J: (Hil­jaa. Sit­ten hymyi­lee.)
M: (Vas­taa hymyyn.)
J: Tuli vain mie­leen, että mis­tä­hän tähän tul­tiin, tai että tai­sit kysyä jota­ki ihan muu­ta.
M: (Hymyil­len.) Niin, ei se mitään, eikä täs­sä var­si­nai­ses­ti kysy­myk­siä, tai että juu­ri sii­tä täs­sä on aina kul­loin­kin kyse, mitä sinul­la on mie­les­sä. Ja että vaik­ka kyse olis aluk­si jos­tain ihan muus­ta, jos­ta saat­taa tul­la jotain mie­leen, niin sii­tä voi sit­ten tul­la­kin jotain, että sitä kaut­ta juu­ri pääs­tään sin­ne sinun aja­tuk­siin sisäl­le.
J: (Hymyil­len) Vähän niin­ku… että ku on työ­ka­lut käy­tet­ty niin ne voi heit­tää mene­mään.
M: (Hymyil­len) Niin.
J: Ettei taker­ru­ta nii­hin työ­ka­lui­hin.
M: Niin.
J: (Hil­jaa.)
M: No, olis­ko vie­lä jotain mie­les­sä, vai olis­ko tähän hyvä lopet­taa täl­lä ker­taa?
J: (Hymyil­len.) No joo, ei kait täs­sä.
M: Että ihan hyvä vaik­ka tähän täl­lä ker­taa, ja ensi ker­ral­la sit­ten jat­ke­taan täs­tä?
J: (Hymyil­len.) Joo.
M: Sel­vä sit­ten. Ensi ker­ral­la sit­ten, jat­ke­taan!
J: Joo. (Läh­tee.) Heip­pa!
M: Hei! #