Omat oikeudet
#16683. Tiistai, 11. tammikuuta 2011 klo 16.14.49, kirjoittanut Jani. 3
Tässä vappaapäivän kynnyksellä, salin jälkeen on aina paras mieli. Huomenna käyn kyllä psykologilla, mutta muuta ohjelmaa ei ole, paitsi jokakeskiviikkoiset rutiinit kotona (serkkutytön puhelu, varmuuskopiointi yms. jutut koneella ja illalla broilerinkoipia). Ja on Jekkuakin! #
Kotitehtävänä on ollut omien oikeuksien luettelo, josta piti poimia 1-5. Luettelo alkaa näin: #
- Minulla on oikeus pyytää haluamaani.
- Minulla on oikeus vastata kieltävästi pyyntöihin ja vaatimuksiin, joita en voi täyttää.
- Minulla on oikeus ilmaista kaikkia — sekä myönteisiä että kielteisiä — tunteitani.
- Minulla on oikeus muuttaa mieleni.
- Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen.
Tähän mennessä vaikutti aika heikolta, pelkäsin etten saa poimittua listalta yhtään mitään. Lopulta sain kuitenkin 25:stä kohdasta puristettua irti kolme oikeutta, jotka koen minullekin kuuluvan: “oikeus toimia omien arvojeni ja moraalikäsitysteni mukaan”, “oikeus olla selittelemättä tai puolustelematta käytöstäni” sekä “oikeus kaivata omaa tilaa ja aikaa”. #
Se, ettei ihminen usko olevansa oikeutettu pyytämään mitään, kieltäytymään mistään tai mm. olemaan oma itsensä, paljastaa arkisen itsetuntoajattelun heikkoudet. Voisi äkkiseltään ajatella, että ihminen, joka ei usko omiin oikeuksiinsa, kärsii huonosta itsetunnosta (“olen huono, joten en ansaitse oikeutta siihenjasiihen”). Yhtä hyvin asian voi kuitenkin nähdä päinvastaisella tavalla: ihminen, joka uskoo olevansa muita ratkaisevasti parempi, voi uskoa tulevansa toimeen ilman oikeuksia joita muut, tavalliset kuolevaiset tarvitsevat. Hän voi jopa uskoa, etteivät nämä oikeudet hänelle hänen muulla tavoin etuoikeutetun asemansa (eli paremmuutensa) takia edes kuulu (“olen niin vahva, että minulla on aina varaa sysätä omat tarpeeni syrjään toisen takia”). #
Jälkimmäistä voi ehkä hahmottaa lapsen ja hänen vanhempansa kautta: vanhempi kokee olevansa lasta vahvempi, eikä siksi (terveessä suhteessa, näin väittäisin) koe olevansa oikeutettu samanlaiseen tunne-elämän turvaamiseen kuin minkä itse tarjoaa lapselle. Tällöin kyse on kuitenkin rajatusta ja tiettyä hyödyllistä tarkoitusta hyvin palvelevasta omien oikeuksien rajoittamisesta. Ihminen, joka ei usko omiin tunne-elämäänsä suojeleviin oikeuksiinsa suhteessa keneenkään, missään tilanteessa, on mutantti, jonka äärimmäinen poikkeavuus ei palvele häntä itseään kuin äärimmäisissä poikkeusolosuhteissa. #

