« Piinattujen kosto | Tv-sarjakysely »

DVD:ntekijän “tee näin”- ja “älä tee näin” -listat

sunnuntaina, 27. elokuuta 2006 klo 16:27

Minä omistan punaisen kirjoituspöydän kohtalaisen määrän DVD-elokuvia, ja olen myöskin näiden, kohta täyttyvien 27 ikävuoteni kuluessa vuokraillut niitä ihan mukavan määrän. Tämän kokemukseni perusteella minulle on jo kertynyt jonkin verran tuntumaa siitä, mitkä ovat tavallisimmat DVD:n suunnittelussa tehdyt virheet.

Voisi kuvitella, että DVD:iden suunnittelu olisi parantunut ajan myötä. Jostain kumman syystä nämä virheet tuntuvat kuitenkin olevan sellaisia, että ne toistetaan yhä uudestaan ja uudestaan, ja niiden rinnalle keksitään yhä vain uusia sen sijaan, että vanhoja korjattaisiin. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta epäilen, että levyjen tuottajataho ei joko juurikaan saa paljon palautetta DVD:iden käytettävyydestä, tai sitten sitä palautetta ei kuunnella, koska osassa virheistä on kyse vahvasti periaatteellisia asioita sivuavista ominaisuuksista.

Oli miten oli, rupesin keräilemään mielessäni tee näin- ja älä tee näin -listoja, ja niistä tuli ihan kiitettävän kokoiset. Niinpä julkaisen ne nyt tässä siinä toivossa, että joku, joka näihin asioihin voi jollain tavalla vaikuttaa (joko päättäjäpuolella tai sitten toteuttajapuolella), ehkä joskus sattuisi lukemaan edes jonkin alla listaamistani kohdista, ja päättäisi toteuttaakin ehdottamani parannukset.

Luettelot eivät missään nimessä ole kattavia; tässä ovat vain ne asiat, jotka minä satuin tällä kertaa keksimään. Jos jollakulla on tarjota lisää teräviä huomioita, niitä voi kirjoitella vaikkapa tämän merkinnän kommentteihin. Eri mieltäkin näistä saa olla.

Tee näin -lista DVD:n tekijälle:

Älä tee näin -lista DVD:n tekijälle:

29.8. 20:03: Lisäsin älä tee näin -listaan kohdan automaattisuudesta. Tämä oli se kohta, josta koko merkintä sai inspiraationsa, ja loppujen lopuksi minä unohdin sen kokonaan pois! Mr Bean -DVD:t oli tehty kuvatulla tavoin automaattisiksi. Rrrraivostuttavaa!

DVD:ntekijän “tee näin”- ja “älä tee näin” -listat on Janin kirjoittama merkintä , joka julkaistiin marginaalissa sunnuntaina, 27. elokuuta 2006 klo 16:27. Merkintä kuuluu luokkiin Elokuvat, tv ja musiikki, Kuluttajuus ja siihen on lisäksi liitetty nämä tagit: , , . Voit tallentaa merkinnän seuraavilla linkkipalveluilla: del.icio.us, Digg, Facebook, reddit, StumbleUpon.

Kommentit

Kommentoi | RSS: tämän merkinnän kommentit | Mitä ovat tähdet kommenttien yhteydessä?

  1. Kommentti luettu Timo
    sunnuntaina, 27. elokuuta 2006 klo 23:03

    Dvd:iden extroissa saisi olla joka featuretten yms perässä suluissa pätkän kesto minuuteissa.

  2. Kommentti luettu Jani
    tiistaina, 29. elokuuta 2006 klo 10:23

    Totta, hyvä pointti tuokin!

Viittaukset

Viittausosoite

  1. Kommentti luettu maanantaina, 11. syyskuuta 2006 klo 15:38

Kommentoi

Voit tunnistautua kirjoittamalla nimesi, sähköpostiosoitteesi ja verkkosivustosi osoitteen niille alla varattuihin kenttiin. Kenttien täyttäminen ja tunnistautuminen ei kuitenkaan ole pakollista, eli voit halutessasi jättää osan kentistä tyhjiksi tai kommentoida jopa täysin nimettömästi jättämällä kaikki kentät tyhjiksi. Huomioi kuitenkin, että järjestelmä tallentaa IP-osoitteesi ja liittää sen kommenttiisi, joten henkilöllisyytesi ei ole täysin suojassa mahdollisilta viranomaisten pakkokeinoilta, jollei käytössäsi ole lisäksi Torin kaltaista anonyymiteknologiaa.

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong> .