マリギナリ 毛皮のような同性愛者として！

♀

Lars von Trier ei ole elo­ku­van anti­kris­tus, eikä toi­saalta mes­sias­kaan, mutta kyllä mies hom­mansa osaa. Von Trier ei ole vai­kea­sel­koi­suu­des­saan niin Saa­ta­nan lii­oi­teltu kuin David Lynch, mutta kui­ten­kin tar­peeksi kau­kana kes­ki­verto–Hol­lywood–ros­kasta jak­saak­seen pitää mie­len­kiin­toa yllä täy­den elo­ku­van verran.

Jos joku elo­kuva tänä vuonna kan­nat­taa käydä teat­te­rissa kat­so­massa, niin se on Antichrist. Elo­ku­van tek­ni­nen puoli hyö­tyy ilman muuta isosta kan­kaasta, vaikka toi­saalta juuri tek­ni­set kikat (käsi­va­ra­ka­me­ran ja vää­ris­tä­vien lins­sien käyttö) saat­ta­vat sii­hen tai­pu­vai­sille aiheut­taa myös päänsärkyä.

Elo­ku­van raa­kuu­desta on puhuttu pal­jon, mutta minusta se on ollut pelk­kää lii­oit­te­lua. Esi­mer­kiksi Janne Sund­qvistin mukaan elo­ku­vassa lie­nee pal­jon sula­tel­ta­vaa jopa ran­kim­pien splät­te­rien ystä­ville. Pas­kan­mar­jat. Janne-neiti ei ole tain­nut pal­jon splat­te­reita har­ras­taa, tai sit­ten hän suh­tau­tuu suku­puo­li­asioi­hin ame­rik­ka­lai­sella hysteerisyydellä.

Elo­kuva on kyllä suo­ra­su­kai­suu­des­saan rank­kaa kamaa, en minä sitä kiistä, mutta tuol­lai­set splat­ter–puheet ovat ihan tyh­jiä. Von Trier ei mäs­säile raa­kuuk­silla, vaan kaikki esi­te­tään vain sel­lai­sena kuin se tapah­tuu. Tai itse asiassa ei: esi­mer­kiksi alun lap­sen­kuo­lema on hyvin tyy­li­telty, mikä sekin mie­les­täni todis­taa juuri sitä, että von Trie­rin valin­nat ovat tar­koi­tuk­sen­mu­kai­sia, eivät itse­tar­koi­tuk­sel­li­sesti raa­kuutta korostavia.Tämän takia jäin­kin miet­ti­mään, miksi mie­hen sukue­li­men rusi­kointi oli rajattu kuvan ulko­puo­lelle siinä, missä nai­sen vas­taa­van von Trier oli päät­tä­nyt näyt­tää. Oliko eri­kois­te­hoste epä­on­nis­tu­nut, oliko tämä ali­ta­jui­nen lip­sah­dus, vai sisäl­tyikö valin­taan jokin tar­koi­tuk­sel­li­nen viesti?

Toi­saalta täy­tyy tie­tysti mai­nita, että minä­hän näen netissä pal­jon raa­em­pia jut­tuja harva se päivä, joten saa­tan olla jos­sain mää­rin paa­tu­nut. Toi­saalta taas seu­ra­lai­se­ni­kaan ei alle­kir­joit­ta­nut Sund­qvistin mai­nit­se­maa elo­ku­van jär­kyt­tä­vyyttä. Toi­saalta taas hän näkee var­maan työnsä parissa asioita, joita minä en sie­täisi yrjöä­mättä katsella.

Mistä pidin elo­ku­vassa:

• Wil­lem Dafoen minua yleensä häi­rit­sevä ulko­muoto oli tässä val­jas­tettu oivasti visu­aa­li­seen pal­ve­luk­seen — jäl­leen yksi osoi­tus von Trierin kyvyistä.

• Tari­nan saat­toi alusta lop­puun saakka kat­sella sekä nais­pää­hen­ki­lön (Char­lotte Gains­bourg) edus­ta­masta yli­luon­nol­li­sesta näkö­kul­masta että mies­pää­hen­ki­lön (Dafoe) edus­ta­masta psy­ko­pa­to­lo­gi­sesta näkö­kul­masta. Kum­pi­kaan näkö­kulma ei kui­ten­kaan yksi­nään riitä, mikä sekin on plussaa.

• Elo­kuva on kes­tol­taan lyhyt, eikä tahti hel­litä lukuu­not­ta­matta lop­pu­puo­lella ollutta lyhyttä, har­mil­li­sen hol­lywoodmaista jak­soa.

• Säi­kyt­tely pal­veli sekin tar­koi­tusta. Luu­lin, ettei sel­lai­sia elo­ku­via ole­kaan, joi­den näke­mistä voi­sin pitää nii­hin sisäl­ty­vän pelot­te­lun sie­tä­mi­sen arvoi­sina, mutta Antichrist todisti luu­loni vääräksi.

Mistä en pitä­nyt:

• Elo­ku­vassa oli muu­ta­mia höl­möjä ja höl­mön ilmei­siä vir­heitä, kuten hil­lit­tö­mät pil­le­ri­pur­kit psy­kiat­ria­po­ti­laan sai­raa­la­vuo­teen vie­relle jäte­tyllä tarjottimella.

• Tuo jo mai­nit­se­mani lopun hol­lywood­mai­nen jakso alkoi siitä kun Dafoen esit­tämä hahmo tuli tajui­hinsa tahko jal­kaansa ruu­vat­tuna. Ei ihmi­nen niin kivut­to­masti pysty sel­laista raa­haa­maan kuin mitä mies elo­ku­vassa teki. Jos hän olisi suh­tau­tu­nut sii­hen rea­lis­ti­sesti, juo­nen kulku olisi häi­riin­ty­nyt (koska Gains­bourgin hahmo olisi kuul­lut kar­ju­mi­sen), joten vai­mea ähki­mi­nen oli­kin ilmi­sel­västi juo­nen pelas­ta­mi­seksi tehty kom­pro­missi. Sel­lai­nen, jol­lai­sia nuo inhoa­mani hol­lywood–tuo­tok­set vili­se­vät, yli­luon­nol­li­sella kivun­sie­to­ky­vyllä varus­tet­tu­jen hah­mo­jen lisäksi.

Sokee­raava tai­de­teos? Tai­detta kyllä, sokee­raava tus­kin. Tosin jäl­kim­mäi­sen osalta YMMV.

Pahan mie­len elo­kuva? Masen­nuk­sesta kär­si­vän ohjaa­jan tekemä elo­kuva mie­li­pa­hasta ja pahasta mie­lestä kyllä, mutta kar­sas­tan nimi­tyk­seen sisäl­ty­vää vah­vaa kon­no­taa­tiota, jonka mukaan elo­kuva jät­täisi kat­so­jal­leen pahan mie­len. Aina­kin minä pois­tuin teat­te­rista tyy­ty­väi­senä: ker­ran­kin elo­ku­va­li­pun hin­nalle sai kun­nolla vastinetta!