Ihmisyyden lima
#11973. Tiistai, 2. maaliskuuta 2010 klo 12.08.33, kirjoittanut Jani. 21
Se on niin kuin… siis, aiempi toiveikkuuteni perustui kuvitelmaan, että ihmisyyden lima on jotain, minkä tarpeeksi ponnistelemalla, kenties joskus, jotenkin, oikeiden olosuhteiden vallitessa pystyisi täydellisesti pyyhkimään pois sen peittämän supertietokoneen päältä. Herääminen oli sen oivaltaminen, ettei se lima olekaan pelkästään minun itseni ulkopuolelta, olosuhteista sen oman loistavan sisäisen itseni päälle räittyä, vaan osa minua itseäni, minun oman ihmisyyteni, supertietokoneen omaa eritettä, eikä ole kuviteltavissa ihmisten maailmaa ilman ihmisyyden limaa, eikä minusta koskaan tule siitä vapaata, eikä maailmalla ole sellaista toivoa kenessäkään. #
Sitä, miten kukaan voi elää tästä omasta inhimillisestä vastenmielisyydestään tietoisuudesta huolimatta onnellisna, minä en käsitä. Niin paljon onnellisuutta on, että vaikuttaa siltä ikään kuin se olisi mahdollista, mutta siltikin se on minusta niin ristiriitaista, että pidän tämän ilmiön aitoutta todennäköisempänä selityksenä itsepetoksen eri asteita ja lajeja, jotka ovat tietysti tavattoman moninaiset. #
Että tällaista taas tänään mielessä. Täten olette armahdetut linkeiltä Wikimedia Commonsin Bodily fluids -luokan sisältöön. #
Ai, juuri siihen minä pyrin: onnellisuuteen limassa. Ja ihan hyvin se on alkanut toimia. Asiaan ei liity itsepetosta, vaan itsetuntemusta. Sitä olen alkanut miettiä, mitä varten lima ylipäätään on ällöttävää. Sehän on sokeriyhdisteitä: hiilirenkaita ja hydroksyyliryhmiä ja sivuketjuja, ja ne sitovat vettä ja muodostavat paksua tahmaa.
Tämä kommentointiboksi on muuten hankala: se ei katkaise rivejä, vaan floodaa ne pois näkyvistä. Ei kai sitä itse
pitäisi korjata vaihtamalla riviä? Eikun katkaiseepas, mutta aika pitkään saa kirjoittaa, että se tapahtuu.
Onko noin? Siis noiden pitkien rivien suhteen? Sitä testatakseni koetan tässä nyt jorista aivan älyttömän pitkän virkkeen, joka ulottuisi… ei, kyllä se ainakin minulla katkaisi rivin ihan normaalisti tuossa kesken kahden sanan, kommentille varatun tilan oikean laidan tultua vastaan. Mitä selainta käytät, missä käyttiksessä?
Sinä siis nautit ihmisyyden vajavuuksista, vai niistä vajavuuksista huolimattakin ihmisyydestä?
Uusin firefox ja ihan tavallinen home edition xp, läppärin näyttö on semmonen nykyajan leveä laajakuva. Minulla tuosta kommenttinapistakin näkyy vain yksi ja puoli katakanaa.
Riippuu nyt vähän vajavuuksista: jos ihminen on niin vajaa, että se on luonteeltaan jo ihan mulkku, niin en nauti, mutta sellainen tavallinen epätäydellisyys on mielenkiintoisempaa kuin virheettömyys. Vajavuus on ihmisen osa, en oikein ymmärrä millä keinolla sen voisi leikata irti ja silti ajatella, että se revitty kappale olisi sitten täydellinen. Onhan minulla itselleni aika kovat vaatimukset, niin kovat, että olen sairastunut, mutta kyllä minä sen ymmärrän ihan todeksi, ettei sellaisissa täydellisyysvaatimuksissa ole mitään logiikkaa. Täydellinen ihminen on käsittämätön käsite, järjetön, epätarkoituksenmukainen ja tuhlaileva idea. Esimerkiksi täydellisen symmetriset kasvot ovat kammottavan näköiset, vialliset ja rumat. Riittävä määrä epäsymmetriaa tekee ihmisestä kauniin. Sama pätee taiteeseenkin.
Kiitoksia bugiraportista, se on arvokasta tietoa. Ihan heti en pystynyt tuota toisintamaan, mutta pitää kokeilla huomenna uudestaan paremmalla ajalla, omalla koneella. Vielä olisi hyödyllistä, jos voisit kertoa näyttötilasi vaakasuuntaisen koon (esim. 1024 tai 1280) ja sen, oletko muuttanut näytön DPI-asetusta oletuksesta.
Sovitatko siis vaatimustasosi yhteen vajavuutesi kanssa luopumalla ensinmainitusta? (Näin muotoiltuna vaikutan siltä kuin liittäisin nämä asiat vain sinuun, mutta niin en tietenkään tee, vaan kyse on vain kysymyksen ymmärrettävyyden edellyttämästä muotoilusta.)
En ollut muuttanut DPI:tä miksikään, 1280 näyttäisi olevan.
Fiksuna tyttönä osaan erottaa mahdottoman mahdollisesta, ja koska vajavuutta ei saa ihmisestä irti, niin muokkaan vaatimustason todellisuutta vastaavaksi. Oikeastaan vääränlainen vaatimustaso on tässä se enemmän vajavuutta ja ongelmia aiheuttava ominaisuus kuin se, ettei esimerkiksi toimi aina sujuvasti, saa vaikkapa aina täysiä pisteitä tenteistä, näytä paremmalta, pysy terveenä, onnistu jokaikisessä asiassa, valmistu ajoissa tai muuten vain laskettele elämäänsä eteenpäin kuin pulkkamäkeä ilman onnettomuuksia ja virheitä. Millä ihmeen mittareilla se alkuperäinen vaatimustaso edes on laadittu, mitä ja ketä varten ja millaisia tuloksia varten? Useimmiten se on jokin lapsellinen, lapsen luoma yritys hallita hallitsemattomia asioita, joita sen aikainen kehitystaso ei riittänyt käsittelemään ja siinä on paljon taikauskoisia ja tuulesta temmattuja käsityksiä. Psyyke ei ole kovin nerokkaasti toimiva softa, vaan viallinen sekin. Se saattaa tunkea ihan ihmeellistä tuubaa pään täyteen huolimatta siitä, ratkaiseeko se oikeasti mitään tai auttaako se sopeutumaan ja elämään vai ei.
Vaatimustaso, josta puhut, vaikuttaa tämän perusteella olevan ylemmällä… tasolla kuin se, josta luopumista minä tuossa ounastelin. Jälkimmäistä voisi yhdestä vinkkelistä luonnehtia vaikkapa siten, että “en vahingoita toisia”. Eli jos pudotat vaatimustasoa tuolta kuvaamaltasi, suoritteita edellyttävältä tasolta pykälän alaspäin, ja ajattelet, ettei ihminen minun näkökulmastani täytä edes sitä vaatimustasoa, saat ehkä kiinni siitä miten minä ajattelen.
Osittain minäkin kyllä edellytän itseltäni jotain myös tuolla suoritteiden tasolla, mutta suoritteissa epäonnistuminen ei vielä tee minulle ihmisestä limaista. Limaiseksi ihmisen tekee se, ettei ihminen pysty olemaan vahingoittamatta kanssaihmisiään ja olemaan kuitenkin yhä ihminen. Se on juuri kuten sanoit: sitä ei pysty leikkaamaan irti. Ja minun vaatimustasoni kuitenkin edellyttäisi jo pelkästään vähimmäisvaatimuksena, ettei ihminen vahingoittaisi toisia.
Määrittele vahingoittaminen?
Kaikki paha, mitä ihmiset toisilleen tekevät.
No voi, sehän voi kattaa mitä tahansa viimeisen pullan syömisestä nyrkillä mätkimiseen ja suunniteltuihin kidutusmurhiin. Näistä ihan kaikki ei ole niin turmiollista, että se pitäisi juurineen kitkeä ja opetella pois omassa elämässä. Onhan pahan kieltäminen ja/tai ihmisen pahuuden korostaminen jonkinlaisena perustavanlaatuisena syntinä ihan suosittukin ajattelusuuntaus. Sitten on kokonaisia maailmankatsomuksia, joissa pyritään vahingoittamatta olemiseen ja siinä sitten pyhät munkit kulkevat pieni harja kädessä pyyhkäellen muurahaisia polulta, etteivät astuisi niitä kuoliaaksi (mutta samalla eivät sen kummemmin tiedosta oman olemassaolonsa kerrannaisvaikutuksia luontoon ja maailmaan, ja mitä pahaa se niiden syömä riisikin on aiheuttanut). Olet törmännyt kauheaan filosofiseen kriisiin. Vaikka onnistuisit itse elämään muurahaismunkkina, niin jää vielä ne kuusi miljardia muuta pahalaista. Täydellinen ihminen pystyisi estämään myös ulkopuolisen pahuuden, totta kai.
Niin, en minä niistä viimeisistä pullista niinkään murehdi kuin niitä keskivaikeasta vaikeisiin..ta pahuuden ongelmia (ja voi tätä surkean kankeaa kieltänikin!). Eli jos ajattelet voivasi ottaa rennosti muurahaisista huolimatta, koska olethan sentään vielä parempi ihminen kuin se suunnitelmallinen kidutusmurhaaja, niin mieti uudestaan. Emme nimittäin ole, kenkään meistä. Minä olen kidutusmurhaaja ja kidutusmurhaaja on minä.
Muiden pahuudella ei siis minulle olekaan sinänsä väliä, sillä vaikka kaikki muut kuusi miljardia ihmistä vaikuttaisivat minusta kidutusmurhaajapahoilta, voisin olla toiveikas hyvyyden suhteen, jos löytäisin sitä itsestäni. Mutta sen sijaan löydänkin itsestäni vain sen kidutusmurhaajan. Siksi toivoa ei ole.
Jaa, miksikös pitäisi olla parempi kuin kidutusmurhaaja? Tai minusta se paremmuus ei ole mitään sisäsyntyistä ja annettua, vaan tekoja ja elämistä. Joskus pahimpana masennuskautena ajatukseni olivat hyvin polaarisia ja väkivallalla kyllästettyjä, kuvittelin mielelläni kallojen murskaamista paljain nyrkein, melonimaista rikkoutumista. Kerran säikähdin niin paljon ajatuksiani, että pudotin veitsen lattialle (olin pilkkomassa perunoita) ja rupesin itkemään. Tiedän kyllä, että juuri sellaiset häiritsevät ja järkyttävät ajatukset murhista ja itsemurhista ovat melko tavallisia masentuneilla, mutta silti niiden kokeminen oli kamalaa ja musertavaakin. Ja miksipä ei minussa olisi pahuutta, kun on hyvyyttäkin. Tähän asti olen kuitenkin voinut ihan itse valita, minkälaisia ajatuksia toteutan ja tahdon elää, joten enimmäkseen auttelen mummoja ja kolaan pihaa, enkä mäiski keneltäkään naamaa ruttuun. Tahdon tulla pahuuteni kanssa hyvin toimeen.
Voithan olla syntynyt sosiopaatiksi, jolloin sinulta puuttuu tietyt inhimilliset hyvyydet ja tilalla on roppakaupalla epämiellyttäviä ominaisuuksia, joilla pärjää liike-elämässä tai vastaavasti pääsee massamurhaajana vankilaan virnuilemaan rikostutkijoille. Muutoin sinulla on suurin piirtein samat lähtökohdat hyvään ja pahaan kuin kaikilla muillakin. Noin ääripään ajatus, että “minussa on pelkkää pahuutta” ei kuulosta kovin realistiselta arviolta. Hyvyydeksi voi laskea vaikkapa sen, että pitää kissanpennuista, eikä niiden kuristamisesta. No enpähän tiedä, mitä minun mielipiteet auttavat, jos pään sisällä on kauhea mustuus. HOTista on ainakin se hyöty, että vähitellen ei tarvitse uskoa ihan niine hyvineen kaikkea, mitä sattuu ajattelemaan ja niistä voi irottautua.
Vaikuttaa pikemminkin siltä, että haluat pitää pahuutesi visusti sisälläsi kuin että tulisit sen kanssa toimeen. (Ja minä vaikutan taas siltä kuin pelkästään sinä olisit tässä käsiteltävä subjekti, joten täytyy selvennykseksi sanoa tässä, että teen itsekin ihan samoin.)
Ilmeisesti jyrkin ero käsityksissämme on tuossa, että sinulle hyvyys on mahdollista, synnynnäiset vajavuudet poislukien, ostaa teoilla, kun taas minulle se on, tai sen pitäisi olla sisäsyntyinen kvaliteetti. Tässä suhteessa itse asiassa sinä olet nyt mielestäni meistä se, jonka näkemys muistuttaa uskonnollista, varsinkin näitä meikäläisiä kauppiasuskontoja. Toki, kuten vihjasitkin, omanikin muistuttaa niitä siinä, että pahuus kuuluu mielestäni olennaisesti, synnynnäisenä ihmisyyteen. Minä en kuitenkaan usko, että siitä voi käydä kauppaa elämänsä aikana, vaan minulle hyvyys on pahuuden kanssa samalla lailla sisällä, synnynnäisenä, eikä siihen voi vaikuttaa.
Se, miten nämä keskenään painottuvat, määrää sitten sen, miten ihminen elämänsä elää, ja sen takia kidutus- tai massamurhaaja ei ole sen pahempi kuin minä enkä minä häntä parempi. Elämme ja pelaamme vain molemmat niillä korteilla, mitkä meille on jaettu.
Ööh, tuo yhteenveto minun ajatuksista on niin vieras, etten oikein tiedä, miten olen voinut kirjoittaa niin pieleen, että se ylipäätään on syntynyt. Tietysti koko keskustelu on ollut ihan silkkaa arvausta, että mistä tässä ylipäätään puhutaan, ja huomasin kyllä, että minun kartoitusyrityksistä meni ohi suurin osa. Anteeksi, mutta minusta on järjetöntä laittaa ihmisiä lokeroon pelkän kommentoinnin perusteella: niin kapea siivu koko ihmisestä on näissä kirjaimissa näkyvillä. Ajatuksia ehkä paljonkin, mutta ei missään nimessä hyvää kokonaisuutta.
Minusta hyvyys on ihan samalla tavoin sisäsyntyistä kuin pahuuskin, eikä mikään kauppatavara. Niiden vaikutuksia ja osuuksia elämässä voi kyllä vertailla, mutta mitään absoluuttista vaakakuppiaperiaatetta en taida kannattaa. Minussa on molemmat, mutta voin ihan itse valita millaisten arvojen mukaan elän. Minun arvoihin ei kuulu erityinen ilkeys tai pahantekeminen, enkä esimerkiksi saa pahuudesta tai valtapeleistä nautintoa. Joskus olen lyönyt toista ihmistä ja joskus kiskonut hiuksista, ja olenpa heittänyt konttorituolillakin, ja se mielentila, joka johtaa sellaiseen murtumiseen on inhottava, mutta niistäkin tilanteista oppii. Se, että valitsen hyvien asioiden tekemisen ei ole mitään kaupantekoa, vaan ihan minun valintani. Ihan huolimatta siitä, saako siitä hyötyä tai kiitosta. Teen niin, koska se on minusta oikein. Se ei ole kauppakoju, jossa lipevästi hymyillen kauppailen palveluksia, vaan tyhjä tienristeys, jossa ei ole muita ihmisiä. Siis sisäsyntyisyys ja se, miten päättää toimia, ovat kaksi eri asiaa. Hyvyys ja pahuus ovat ehdottoman abstrakteja käsitteitä, kun taas todellisuudessa esiintyviä ilmiöitä ovat emootiot (kuten raivo, pelko, hellyys), erilaiset yllykkeet ja teot. Näistä todellisista ilmöistä vain teot vaikuttavat suoraan muihin ihmisiin. Emootiot ja yllykkeet voivat vaikuttaa vain epäsuorasti. En voi hyvällä tahdollakaan sanoa, jaetaanko jossain kauhalla abstraktioita, eli hyvyyttä ja pahuutta, syntyviin ihmisiin, vai syntyvätkö abstraktiot todellisuuden käsittelyä ja lajittelua varten. Arvaukseni on jälkimmäinen, mutta pitäydyn silti valinnoissani mahdollisimman konkreettisissa asioissa, kuten teoissa.
PS. Korttivertauksessa on se huono puoli, että kortit jaetaan, eikä niitä saa uusia. Historia on ehkä yhdenlainen, mutta näkökulmat loputtomia ja kokemukset aina uusia.
PS2. Kommenttiboksi näyttäisi nyt ihan normaalilta.
Pahus, minä kun luulin, että tässä oltiin edistymässä.
Oikein, eli hyvää? Tässä keskustelussa minua on jo kotvasen häirinnyt tuo ongelma, että käyttämämme käsitteistö on ollut hiukan huteraa. Eritoten tuo hyvyys: ainakin minä olen puhunut hyvyydestä yhtä aikaa monella eri tasolla pelkästään laiskuuttani, eli siksi, etten ole jaksanut selittää tarkoittavani eri yhteyksissä eri tason hyvyyttä.
Sen näkee myös tässä: ilmeisesti valitset hyvyyden (1), koska haluat olla hyvä (2). Tästä syystä sanoin, että haluat ilmeisesti uskoa, että hyvyyden (2) voi ostaa teoilla, hyvillä (1) teoilla. Nähdäkseni vain nimität oikein tekemiseksi sitä, mitä minä nimitin hyvyydeksi (2). Vai onko joku muu syy siihen, miksi haluat tehdä sen, mikä mielestäsi on oikein? Tietääkseni syysi eivät ainakaan ole institutionaalisuskonnolliset, mutta niiden lisäksi en keksi muutakaan selitystä kuin halun olla hyvä (2) omantunnon peilissä.
Vs. PS.: En ole ihan varma ymmärränkö, mitä tarkoitat. Tuli kuitenkin mieleeni, että korttivertaus tosiaankin on huono sikäli, että useimmissa peleissä kortit vaihtuvat pelin kuluessa, mutta nuo minun vertauskuvalliset korttini pysyvät alusta loppuun samoina. Käsitys niistä voi kyllä pelin kuluessa syventyä, mikä sekin sopii vertauskuvaan huonosti, jollei kyse ole näkövammaisista pelaajista.
Vs.PS2: Tämäpä hassua, minä nimittäin unohdin eilen edes yrittää korjata kuvailemaasi ongelmaa. Mutta tämäkin on yksi vihje, sillä ongelma tämän perusteella ehkä liittyy laitapalkkiin ja siihen, että tässä alempana sitä ei enää tuossa oikealla ole.
Säädin nyt kommenttilomakkeen (ja koko sisältöpalstan) leveyttä, sillä se tuntui bugittavan 1024-leveyksisessä näytössä. Toivon mukaan sama tehoaa myös 1280-leveyksisen ongelmaan, vaikken sitä kyennytkään toisintamaan. Kiitos vielä kerran, että mainitsit tuosta!
Tavallisessa keskustelussa ei ole yleensä mitenkään välttämätöntä määritellä käsitteitä niin tarkasti, mutta silloin pitäisi kyllä jättää tilaa väljemmille tulkinnoille muutenkin, eikä olettaa automaattisesti, että tässä varmasti puhutaan täsmälleen samoista asioista täsmälleen samoilla nimityksillä.
Ei kyse ole omatunnostakaan (minulla ei taida olla kauhean huono omatunto, jos teen väärin). Tai siitä, mitä minä saan (yleensä en saa vastineeksi mitään, en edes pitkällä aikavälillä, ja mielihyvä on ehkä peräti yhtä suurta kuin suklaan syömisessä, mutta vaiva moninkertainen). Tai edes normien noudattamisesta. Henkilökohtaiset palkinnot tai rangaistukset eivät ole tässä se minua ajava juttu. Oikein tekeminen on sellaisten asioiden puolesta, jollaisia tahtoo maailmassa olevan enemmän tai ylipäätään olevan. Minä en tahdo tehdä oikein, koska siitä seuraa se, että saisin hyvyyden (niin kuin sanoin: minussa on jo hyvyys, sikäli mikäli kuin on jo pahuuskin), vaan sen takia, että teot ovat maailmaan vaikuttamista ja voin valita, millä tavalla maailmaan tahdon vaikuttaa. Tarkkaan ottaen oikein tekeminen ei ole aina kaikissa tapauksissa ja jokaikisestä näkökulmasta hyvää - siis kaikki hyvä ei ole oikein -, mutta siinä on pyrkimys pitkäjänteiseen hyvään ja siinä on pohjalla totuus, eikä vääristely. Se, mikä on hyvää ja tavoittelemisen arvoista, on kiinni minun ihmiskäsityksestä ja maailmankatsomuksesta, joita en rupea tässä erittelemään. Sanotaan nyt, että ne ovat riittävän pitkällisesti harkittuja, eivätkä ne vaihtele henkilön, hyödyn tai mukavuusasteen mukaan.
Haa, luulenpa tässä nyt huomaavani sen HOTin vaikutuksen, sillä tiivistäisin sanomasi siten, että haluat elää arvojesi mukaista elämää. Taidan päästä tässä jyvälle siitä, miksi idean ympärille on rakentunut kokonainen terapiasuuntaus: suhteellisen vahvasta abstraktiudestaan ja sen tuomasta joustavuudesta huolimatta tuollainen oman arvomaailman mukaiseen elämään pyrkiminen tuottaa varmasti vahvan… hyvyyden tunteen.
En tiedä ärsytänkö sinua jankutuksellani, mutta minusta sitä ei vaan voi päästä pakoon, että ihminen haluaa tuntea olevansa hyvä. Tai pikemminkin sanoisin, että tunne oman itsen tai elämän hyvyydestä on psyykkinen laakso, jonka pohjalle useimpien on luontevaa vierähtää siinä, missä muut oman itsen tilat ovat labiileja, ainakin jos on kyse ns. terveestä ihmisestä.
(Katsotaanpa mikä identiteetti minulle tässä kokeilujen keskellä arpoutui.)
you represent what is true. hyviä pointteja annikki. mun raajat on irti ruumiista, mut koen ymmärtäneeni nyt vähän jotain. se ei silti poista ristiriitaa ja kaksijakoisuutta sisältäni, joka sinällään on keinotekoista ja olosuhteiden pakosta syntynyttä -> rakastan läheisiäni kovasti ja heidän suhteensä olen valmis tekemään vastoin perimmäisiä arvojani hyviä tekoja. tämä synnyttää existentiaalista stressiä ja ahdistusta johon helpotuksen tuo vain arvojeni mukainen toiminta, mutta samalla myös tarvitsen tätä kaksijakoisuutta voidakseni ylipäätään tulla toimeen ihmisten kanssa mikä sinänsä on jollakin tasolla tärkeää (= ettei syrjäydy vielä pahemmin kuin on päässyt jo tapahtumaan).
olen vähän sitä mieltä että syntyessään ihmisessä ei ole olemassa “hyvyyttä” eikä “pahuutta” vaan ne luodaan kasvatuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen voimin. alussa ihminen vain on. arvot ja “sen mikä on oikein tai väärin” hän oppii muilta sen mukaan millaisissa oloissa hän kasvaa.
mites se nyt menikään, se vanha viisaus: kaikki mikä on väärin on pahaa, mutta kaikki paha ei ole väärin. (tämäkään ei kyllä ole täydellinen argumentti koska käsitteita ei ole selvitetty kunnolla, no, se olikin teiniviisautta O.o)
p.s. jostain syystä tässä tarvitaan 2 enteriä ennen kuin tulee kappaleenvaihto, vaikka kommenttilootassa kappaleen vaihto tulee jo yhden enterin jälkeen.
Synnynnäisessä hyv./pah.:ssa ja siinä onko sitä vai ei, lienee siinäkin kyse määrittelyistä. Koska ne käsitykset siitä mikä on hyvää ja pahaa ovat perskohtaisia, ja iskostuvat ihmiseen vasta sos. kanssakäymisen myötä, ne määrittelevät synnynnäisiä ominaisuuksia ex post facto. Minun mielestäni ihminen siis syntyy tiettyjen, vielä syntymässään itsensä määrittelemättömien ominaisuuksien kanssa, eikä tabula rasana.
Huomasin muuten itsekin eilen tuon, että jo yksi rivinvaihto näkyy tässä muokkaimessa kappaleenvaihtona, joka ei kuitenkaan näy julkaistussa kommentissa. Sitä täytyy tutkia.
[…] että koko tämä hieno rakennelmani, arvomaailmani palveluun valjastamani supertietokone ei kykenekään tuottamaan arvojeni mukaisia tuloksia. Reunaehto, jonka mukaan […]
[…] 32-nanoisten Sandy Bridgejen hintaa mukavasti. #Mutta oikeastaan piti kirjoittaa eritteistä. Ajatus lähti liikkeelle hellekommenteista. Keksin nimittäin salilta tänään […]