Oival­sin taas tänään, psy­ko­lo­gilla. #

Yri­tin etsiä tähän arkis­tois­tani mer­kin­tää, jossa mol­la­sin (ryhmä?)psykoterapiaa ja opusta, jonka mukaan tera­piassa on kyse siitä, että siinä saa “har­joi­tella sosi­aa­li­sia tai­toja tur­val­li­sessa ympä­ris­tössä” (muis­tin­va­rai­nen, yksin­ker­tais­tava sitaatti). Minusta se oli ihan nau­ret­ta­vaa, sillä en pidä miten­kään mah­dol­li­sena sitä, että tuol­lai­sessa hiek­ka­laa­ti­kossa ope­tel­tuja tai­toja voisi yleis­tää myö­hem­min hyö­dyn­net­tä­viksi muu­alla, todel­li­sessa ulko­maa­il­massa. #

Mutta tänään siis oival­sin. Jospa kyse ei ole­kaan olen­nai­sesti siitä tai­to­jen har­joit­te­lusta, vaan siitä, että tera­piassa saat­taa saada aiem­min val­lin­neen koke­muk­sen tilalle uuden val­lit­se­van koke­muk­sen siitä, kuinka omaan käyt­täy­ty­mi­seen suh­tau­du­taan. #

Ote­taan esi­mer­kiksi vaik­kapa ihmi­nen, joka on lap­suu­des­saan ehdol­lis­tu­nut näin: “jos pal­jas­tan vihani, minuun suh­tau­du­taan alen­tu­vasti, vähek­syen tai pil­kal­li­sesti”. Var­hai­sessa, oman sel­viy­ty­mi­sensä kan­nalta kriit­ti­sessä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tees­saan näin ehdol­lis­tu­nut ihmi­nen kan­taa tätä usko­musta muka­naan aina, ja se värit­tää toden­nä­köi­sesti enintä osaa hänen vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­taan. Viha on sen­tään inhi­mil­li­nen tunne, ja vaikka sitä ei kai­kissa vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teissa esiin­tyi­si­kään, sen ilmes­ty­mistä ei voi enna­koida, joten sen mah­dol­li­suus vaa­nii kum­mi­tuk­sen lailla aina taka­rai­vossa. #

Tera­piassa pyri­tään syr­jäyt­tä­mään tuo lap­suu­dessa syn­ty­nyt ehdol­lis­tuma uudella koke­muk­sella: “minulla on oikeus pal­jas­taa vihani”. Impli­siit­ti­sesti se sisäl­tää myös tämän aja­tuk­sen: “uskon, että jos pal­jas­tan vihani minulle mer­ki­tyk­sel­li­sessä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teessa, sii­hen ei suh­tau­duta alen­tu­vasti, vähek­syen tai pilkallisesti“. #

Toi­sin sanoen ihmi­nen saat­taa vas­tai­suu­des­sa­kin tör­mätä aiem­min koh­ta­lok­kaan vaa­ral­li­sena ja pelot­ta­vana pitä­määnsä pil­kal­li­seen suh­tau­tu­mi­seen, mutta erona aiem­paan hänellä on nyt apu­naan usko sii­hen, että näin ei suin­kaan tapahdu aina. Mikä tär­keintä, hänellä on joku tai joi­tain sel­lai­sia luot­to­kon­tak­teja, mer­ki­tyk­sel­li­siä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teita, joissa hän tie­tää, että näin ei käy, vaikka satun­nai­sissa vuo­ro­vai­ku­tus­ta­pah­tu­missa oli­si­kin toi­sin. #

En tiedä voiko tähän ongel­maan jol­la­kulla vielä lisäksi kie­tou­tua ehdot­to­man mus­ta­val­koi­nen ajat­telu, eli aja­tus siitä, että kaik­kien vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tei­den täy­tyisi olla tällä tavalla ehdot­to­man tur­val­li­sia. Jos se on mah­dol­lista, edellä kuvaa­mani meka­nismi ei tie­ten­kään sel­lai­se­naan riitä rat­kai­se­maan ihmi­sen vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tei­siin liit­ty­viä ongel­mia. Itses­säni kui­ten­kin tun­nis­tan joi­den­kin asioi­den osalta tuon meka­nis­min, joka suo­je­lee minua vas­toin­käy­mi­sissä muis­tolla mer­ki­tyk­sel­li­siltä kon­tak­tilta vas­taa­vissa tilan­teissa saa­mis­tani posi­tii­vi­sista koke­muk­sista. #

Oival­sin taas tänään, psy­ko­lo­gilla. # Yri­tin etsiä tähän arkis­tois­tani mer­kin­tää, jossa mol­la­sin (ryhmä?)psykoterapiaa ja opusta, jonka mukaan tera­piassa on kyse siitä, että siinä saa “har­joi­tella sosi­aa­li­sia tai­toja tur­val­li­sessa ympä­ris­tössä” (muis­tin­va­rai­nen, yksin­ker­tais­tava...