Läs­kis­te­lyksi meni tämä päivä. Näin ihan koh­ta­lai­sen jär­ke­viä unia kyllä… tai no, yhdessä kyllä niis­tin nenäs­täni ulos jotain veristä klönt­tiä, joka oli osa nenän sisu­ka­luja. No mutta, joka tapauk­sessa sit­ten herät­tyäni tie­dos­tin taas pii­nal­li­sen sel­västi kai­ken hyö­dyt­tö­myy­den, joten jätin salin väliin. #

Asun­tooni, tai koko tähän taloon on tulossa put­ki­re­montti. Ensi vuo­den alussa pää­sen eroon kyl­py­am­meesta, hur­raa! Mutta jou­dun evak­koon täältä sen ajaksi ja eva­kuoi­maan omai­suu­te­ni­kin, buu. #

Näin muu­ten tässä yksi yö sem­mois­ta­kin unta, että olin pil­ven­piir­tä­jässä ja astuin sen avoi­melta reu­nalta tyh­jän päälle. Jäin sii­hen lei­ju­maan, mutta ikään kuin kui­ten­kin puto­sin, ja minun kuu­lui siinä har­joi­tella sitä putoa­mista, etten enää pel­käisi. Se siis tun­tui ihan pil­ven­piir­tä­jästä putoa­mi­selta kau­hui­neen kaik­ki­neen, paitsi etten pudon­nut. Har­joit­te­lun tar­koi­tuk­sena oli mitä ilmei­sim­min, että osai­sin sit­ten jos­kus astua tyh­jän päälle ihan oikeasti, mutta pel­kää­mättä. #

Nämä sosi­aa­lis­te­lun ja muun ns. nor­maa­lin elä­män har­joi­tuk­set­han ne siinä ovat niin kuin päh­ki­nän­kuo­ressa. #

Yksi vakio­ai­heista unis­sani on muu­ten täl­lai­nen: mum­mila, siis se fyy­si­nen paikka, sijait­see mäellä, ja ton­tilla on pää­ra­ken­nuk­sen vie­ressä, hie­man alem­pana rin­teessä paja. Kah­den tasoi­te­tun alu­een väli­sen kor­keus­e­ron kiinni kuro­mi­seksi raken­nus­ten välillä on jyrkkä pen­kere, näin: #

Tuo pen­kere oli unis­sani var­sin­kin aiem­min usein. Se liit­tyy juuri tähän kor­kealta putoa­mi­sen tee­maan, joka on yksi vakioista sekin. Näissä unissa hyp­pään tuon pen­ke­reen ylä­reu­nalta mon­tun poh­jalle. Kor­keus­ero ei todel­li­suu­dessa ole kovin val­tava, eten­kään aikui­selle, mutta unissa se tun­tuu siltä kuin miltä se pie­nenä vai­kutti: val­ta­valta kan­jo­nilta. #

Tuon pen­ger­män toi­sesta päästä, talon taka­pi­halta löy­tyy toi­nen unieni vakio­pai­koista, jos­kin sekin on viime vuo­sina esiin­ty­nyt aiem­paa har­vem­min. Pen­ger­män päässä monttu lop­puu, tai tasoit­tuu luon­nol­li­seen rin­tee­seen, ja siinä mon­tun päässä oli ennen koira ket­jun nokassa. Koira ylsi ket­jul­laan pen­ke­reen reu­nalle niin, ettei siitä kautta kul­kies­saan voi­nut vält­tyä joko mon­tulta tai koi­ralta. #

Tuo koi­ran revii­rin ja mon­tun yhtei­nen raja­ris­teys on unis­sani usein yli­tet­tä­vänä paik­kana. Pel­kään koi­raa, niin kuin pie­nenä vähän pel­kä­sin, joten yri­tän vält­tyä jou­tu­masta sen revii­rille, mutta toi­saalta pel­kään myös mont­tua, jonka poh­jalla tuossa koh­taa oli isoja kiven­loh­ka­reita. #

Täl­lai­nen ahdis­tava kah­den tulen väliin jou­tu­mi­nen kie­lii var­maan jotain hyvin olen­naista lap­suu­des­tani. #

Putoa­mis­tee­maan pala­tak­seni, huo­maan vie­lä­kin usein poh­ti­vani, mikä olisi paras mah­dol­li­nen tapa las­keu­tua, jos sat­tuisi putoa­maan vaa­ral­li­sen kor­kealta. Siis vaikka len­to­ko­neesta tai juuri pil­ven­piir­tä­jästä. Pitäi­sikö las­keu­tua jalat edellä ja kerien, vaiko ken­ties tasai­sena lät­tynä seläl­leen. Entä pitäi­sikö yrit­tää hyö­dyn­tää päällä ole­via vaat­teita, ja entä jos mukana sat­tuisi ole­maan peräti jokin isompi esine (tuoli tms.). Tämä tuli ehkä nyt mie­leen siitä, että röl­li­fy­sii­kas­sa­han putoa­vassa his­sissä kuu­luu odot­taa viime tip­paan, ja sit­ten hypätä pois kyy­distä. Mikä on tie­tysti ihan itses­tään sel­vää kai­kille meille näitä sään­nöl­li­sesti miet­ti­ville. #

Läs­kis­te­lyksi meni tämä päivä. Näin ihan koh­ta­lai­sen jär­ke­viä unia kyllä… tai no, yhdessä kyllä niis­tin nenäs­täni ulos jotain veristä klönt­tiä, joka oli osa nenän sisu­ka­luja. No mutta, joka tapauk­sessa sit­ten...