Näin viime yönä unta, että olin (joi­den­kin tut­tu­jen kanssa) len­to­ko­neessa mat­kalla jol­le­kin Islan­tiin kuu­lu­valle saa­relle. Kun lähes­tyimme saarta, näin sen ikku­nasta ja säi­käh­din sen pie­nuutta. Tar­kem­min sanot­tuna pel­kä­sin sitä miten len­to­kone pys­tyisi las­keu­tu­maan niin pie­nelle saa­relle: se ei ollut edes taval­li­sen kii­to­ra­dan mit­tai­nen mis­sään suun­nassa. #

Ajat­te­lin, että voimme sen­tään len­tää vielä Islan­tiin ja las­keu­tua siellä kun­non len­to­ken­tälle. Sit­ten minulle ker­rot­tiin, ettei tämä ikku­nasta näkyvä maa-alue ollut itse asiassa edes se koh­de­saari, vaan Islanti. Sil­loin minä vasta huo­les­tuin­kin. (Val­ve­tie­tääk­seni Euroo­pasta Islan­tiin mat­kaa­van len­to­ko­neen tan­kil­li­sella pää­sisi hyvin­kin vielä uudes­taan man­te­reelle las­keu­tu­matta, mutta tätä mah­dol­li­suutta unessa en joko tien­nyt tai sit­ten se tun­tui epä­var­malta.) #

Len­to­kone las­keu­tui “Islan­tiin” niin pysäh­tyen juuri ja juuri ennen kuin maa lop­pui pyö­rien alta, jon­kin talon pihalla ole­vaan puu­hun. Mitään var­si­naista kii­to­ra­taa ei edes ollut, vaan saa­ri­pie­no­kai­nen oli vain tasaista, vetistä ruo­ho­maata. Maa oli vetistä, koska saari oli vain hädin tus­kin meren­pin­nan ylä­puo­lella. #

Jos­sain vai­heessa jou­duin sit­ten kui­ten­kin veden varaan ja olin vie­läpä ihan avo­me­rellä, kau­kana “Islan­nis­ta­kin”. Olin panii­kissa, joka ei joh­tu­nut pel­käs­tään huk­ku­mi­ses­tani, vaan siitä miten ympä­rillä ei ollut mitään muuta kuin vettä. Noin sanot­tuna siinä ei ehkä ole mitään jär­keä, mutta seli­tän sitä hie­man lisää. #

Saman­lai­nen pako­kau­hun tunne on minulla aiem­min ollut unissa, joissa olen ava­ruu­dessa ilman ava­ruusa­lusta tai mitään muu­ta­kaan kei­noa päästä takai­sin maa­han. Se on suo­raan peräi­sin Clar­ken 2001 Ava­ruus­seik­kai­lun koh­tauk­sesta, jossa Frank Poole jou­tuu tuol­lai­seen tilan­tee­seen (yri­tin pyör­tää tätä ilmausta niin etten tulisi pal­jas­ta­neeksi tari­nasta lii­kaa, jos nyt joku vaikka ei olisi sat­tu­nut sitä vielä lukemaan/näkemään). #

Tämä täl­lai­nen “ympä­ril­läni ei ole mitään inhi­mil­listä, ei edes mitään (näky­vää) elol­lista” kuvaa tie­tysti var­sin hyvin sitä tyh­jyyttä, joka meitä todel­li­suu­dessa ympä­röi. #

(Juo­lahti mie­leen, että muut kuin minä tul­kit­se­vat tie­tysti tuol­lais­ten unien kuvaa­van sitä mil­laista elä­mäni on noin niin kuin puit­teil­taan. Kyllä sekin saat­taa aina­kin virit­tää osan näi­hin uniin sisäl­ty­västä tun­ne­la­tauk­sesta, mutta tosia­sia kui­ten­kin on, että nämä elä­mäni kon­kreet­ti­set puit­teet hei­jas­te­le­vat käsi­tys­täni maa­il­man hen­ki­sestä todel­li­suu­desta, ei toi­sin päin. Tapah­tu­mien jär­jes­tys­hän oli nime­no­maan se, että tuon tyh­jyy­den edessä minä masen­nuin ja siksi supis­tin elä­män­pii­rini, eikä toi­sin päin.) #

Tois­sayönä näin taas jotain “mei­dän lap­suusa­jan­perhe autossa tal­vi­pi­meällä loput­to­malla mat­kalla” -unta. Sit­ten siinä men­tiin kyläs­te­le­mään jon­kin suku­lais­per­heen luo, ja siellä lap­set oli­vat jo niin isoja, että oli­vat mel­kein läh­te­neet kotoa. Ajat­te­lin siinä unessa, että no nyt sen­tään olen pääs­syt nyky­ai­kaan näissä unissa, ettei tartte lap­suusa­jan tut­tu­jen lap­suus­naa­moja katella. #

Sit­ten puo­lit­tain jo herät­tyäni tajusin, että nämä unessa esiin­ty­neet tut­ta­va­per­heen lap­set ovat todel­li­suu­dessa hekin jo ajat sit­ten läh­te­neet lap­suu­den­ko­dis­taan, perus­ta­neet per­heet ja saa­neet lap­sia. Siitä, kun he ovat olleet sen ikäi­siä kuin unes­sani, on sii­tä­kin jo 15 vuotta. Vitutti taas niin pal­jon että pomp­pa­sin heti sän­gystä, jot­tei enää tar­vit­sisi kat­sella unia. #

Näin viime yönä unta, että olin (joi­den­kin tut­tu­jen kanssa) len­to­ko­neessa mat­kalla jol­le­kin Islan­tiin kuu­lu­valle saa­relle. Kun lähes­tyimme saarta, näin sen ikku­nasta ja säi­käh­din sen pie­nuutta. Tar­kem­min sanot­tuna pel­kä­sin sitä miten...