Uskon päivän iltaseurat
#2. Keskiviikko, 31. maaliskuuta 2004 klo 11.28.26, kirjoittanut Jani. 11
Terapiassa saa näyttää omat rumimmat puolensa ilman että tulee siitä hyvästä tuomituksi. Nyt kun olen muutaman kerran niin tehnyt niin sillä on enemmän merkitystä kuin mitä sille olisi ehkä etukäteen ollut valmis antamaan. #
Eilen oli puhetta uskonnoista ja siinä yhteydessä terapeutti yritti tapansa mukaan kääntää keskustelun yleiseltä tasolta koskemaan ryhmää ja aiheen heijastumista siihen; paljastin oman ennakkoluuloni olevan melkeinpä juuri täsmälleen sen mitä terapeutti ehdotti eli että terapian tarkoitus on yrittää jollakin tapaa saada meidät “käännytettyä” pois kerettiläisestä pahoinvoinnistamme. Tämän selittääkseni minun piti kuitenkin kääntää tilanne toisin päin ja selittää, että itse olen niin totalitaarinen yhden totuuden ihminen, jonka mielestä kaikkien on oltava samaa mieltä asioista kuin minä, ja jos eivät ole, niin minä yritän ne käännyttää olemaan, ja jos en siinä onnistu, pidän niitä pöljinä. Ja oletan tietysti että muutkin ovat samanlaisia, myös terapeutti. #
Ihan oikeasti sanoin niin, eikä kukaan sanonut siitä mitään pahaa - nauroivat kylläkin mutta yritinkin sanoa sen hieman huvittavasti, karrikoituna (sen verran itsesuojeluvaisto kumminkin vielä pelaa). Ja se, että ei saanut järkyttynyttä ja paheksuvaa vastaanottoa, tuntuu hyvältä vielä tänäkin aamuna. #
Toinen mielenkiintoinen asia mikä eilen selvisi, on asia, joka minua on kiinnostanut jo kauan ennen kuin oma terapia tuli ajankohtaiseksi: mitä tapahtuu potilaille, kun terapeutille sattuu jotakin, joka estää terapian jatkumisen. #
Kuulemma näitä tapauksia varten pitää/pitäisi olla järjestelyt olemassa, ja ainakin meidän ryhmän osalta sellainen on olemassa. Vaikka en aktiivisesti tätä asiaa mietikään enkä sitä koskaan ole murehtinut (se vain on silloin tällöin käynyt mielessä koska kysymys on mielenkiintoinen), niin tuon kuuleminen tuntui suunnattoman hyvältä - sitä tunsi itsensä kovin tärkeäksi; “meistä välitetään”. #
Kiitoksena palkitsin terapeutin väheksymällä hänen työtään, eli toteamalla että vaikkakin uskon hänen välittävän meistä muutoinkin kuin palkkansa takia, niin en arvosta sitä välittämistä koska se rajoittuu puoleentoista tuntiin viikossa sen sijaan että olisi 24 h/vrk x 7 vrk/vko - eli se mitä itse koen aikoinaan itsestäni antaneeni. Tämä ei tuntunut hyvältä jälkikäteen, mutta uskon että terapeutti sen kestää, ellei peräti ymmärräkin sen niinkuin sen tarkoitin; lähinnä huolettaa se että muut ryhmäläiset eivät välttämättä ymmärräkään. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]10.9.2005 12:10[/klo] Muotoilin WP:lle.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]21.1.2007 11:20[/klo] Nykyaikaistin tekniikoita ja muutin yhden puolipisteen kaksoispisteeksi.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
[…] maaliskuuta 2004: Uskon päivän iltaseurat Huomattavaahan tuossa on se, että terapeutti tosiaankin sanallisti ajatukseni […]
[…] liittyy siihen, mistä oli terapiassa puhetta aikaisemmin, eli siihen, mitä tapahtuu tilanteessa, jossa terapeutille sattuu jotakin, mikä estää terapian jatkamisen. En sitäkään näemmä maininnut tuolloin, […]
[…] aika paljastaa musavisan oikeat vastaukset! #Mutta kerrotaanpa aluksi vitsi. #Mitä meillä oli ennen Vin […]
[…] mittaillen. Ainakaan tähän mennessä mirtastsat… mirtastep… mirstap… uusi lääke ei ole saanut aikaan mitään ahmimishimoa, vaikka lääkäri kyllä sanoikin sen […]
[…] syytän terapeuttia salaisuuksien […]
[…] niin paljon aikaa ja huomiota kuin vain kykenin itsestäni irti repimään, koska huomiota lapset tarvitsevat. Huomiota kerjäävät lapset vieläpä muita enemmän, eikä suinkaan päin […]
[…] liikkeelle, oli syke lähtökohtaisesti merkillepantavan paljon alempi kuin eilisellä koelenkillä, jonka tein alle tunnin kuluttua päivällisestä; uudella tavoitealueella […]
[…] peittää nimenomaan tuohon seinälle jäänyttä autiutta joka vielä korostui kun sängyn heivasin siitä helevettiin. Eikä tämä ilmaiseksi tullut, melkein täysi musta kasetti tyhjeni niin että […]
[…] sorruin ja otin Ice Agen tarjouskorista myös. Tavoittelin Jannea josko sitä olisi 28 […]
[…] (10 vuotta); M.G. Welch: Syliaika, […]
[…] M.G. Welch: Syliaika, s. 110 […]