Ryhmäterapia ei sovi miehille?
#326. Torstai, 12. elokuuta 2004 klo 15.57.36, kirjoittanut Jani. 0
Tuoreet tutkimustulokset viittaavat siihen, että ryhmäterapia ei ehkä ole paras mahdollinen hoitomuoto vaikeasti masentuneille[alaviite]Koska en tiedä mitä alkuperäistekstissä oleva ongelmavyyhti on suomeksi, oioin hieman mutkia, minkä tehdessäni saatoin tehdä vakavankin käännösvirheen. Alkuperäinen pätkä oli “depressed men seeking support for severe grief”. “Severe grief” puolestaan lienee kans. ilmaus, joka tarkoittaa samaa kuin complicated grief.[/alaviite] miehille. Ryhmäterapiassa käyviä miehiä ja naisia tutkittaessa kävi ilmi, että miehet eivät hyötyneet terapiasta yhtä paljon kuin naiset. Miehet työskentelevät mieluummin “etäisen” terapeutin kanssa ongelmakeskeisesti. Siitä voi olla heille haittaa ryhmäterapiassa, missä läheiset suhteet ja henkilökohtaiset paljastukset ovat tavallisempia. #
“Group Therapy Not Always Best Choice for Men”
Virtual Medical Centre
suomennos ja sovellus omiani #
Ahaa, eli tämä nojaa perinteisiin sukupuolirooleihin, tai siis siihen oletukseen, että “miehet” ovat niitä, jotka ratkovat ongelmia ratkaisukeskeisesti ja “naiset” puolestaan niitä, jotka luottavat sosiaalisen tuen voimaan. Tarkoitukseni ei siis ole tällä väheksyä tutkimuksen todistusvoimaisuuttaJotta ylipäänsä asioita voitaisiin tutkia, on tehtävä yleistyksiä ja otettava yksinkertaistavia peruslähtökohtia. Eksakteissa luonnontieteissähän näin tehdään joskus aivan naurettavuuksilta kuulostavissa mitoissa (“oletetaan ääretön taso, massaton lanka ja kitkaton, pistemäinen kelkka”). Se ei tarkoita, etteikö tutkimuksella voitaisi saavuttaa “todellisia”, voimassaolevia, (mikä minulle on melkein määritelmällisesti sama kuin) hyödyllisiä tuloksia., vaan tarttua yksityiskohtaan joka selittää minulle oman, ryhmäterapiani suhteen kokemani luottamuksentunteen; vaikka olenkin ryhmässä “mies” siinä mielessä, että olen varmasti ongelmanratkaisulähtökohtaisempi kuin ryhmän “naiset” (so. sosiaalisen tuen voimaan enemmän luottavat jäsenet), veikkaisin kuitenkin olevani yleisemmällä tasolla mitattuna vähemmän “mies” kuin keskivertomies. #
Menee lainausmerkeillä kikkailuksi näköjään, joten siirrytään eteenpäin. #
Tutkituissa ryhmissä miehet olivat vähemmistönä, joten ilmiö saattaa selittyä naisten “miesylivoimalla”. Tutkimuksen tekijä toteaa kuitenkin itsekin, että tulokset pitää vahvistaa ennen lopullisten johtopäätösten tekemistä. Lisäksi tutkimus tehtiin lyhytaikaisessa ryhmässä47 tutkittavana ollutta ihmistä osallistuivat kaksitoista viikkoa (kolme kuukautta) kestäneeseen, kerran viikossa 90 minuutiksi kokoontuneeseen ryhmäterapiaan.; pidempiaikaisissa ryhmissä erot saattavat hävitä. Nämä ovat minulle itsestäänselviä asioita, mutta jos ne jättää mainitsematta, niin kuin aivan liian usein tehdään, löytyy aina joku heikkopää joka tarttuu siihen että “lehdessä sanottiin, että tutkimus todistaa että X”. Toisin sanoen, ilman erillistä mainintaa ei tajuta sitä, että yksi tutkimus on vain yksi tutkimus, eikä se, että jossakin niin sanottiin, tarkoita mitään muuta kuin että nyt on tehty tutkimus, jonka tulokset viittaavat siihen, että X. #
Sama tutkija kollegoineen on tutkinut myös yksilöterapiaa, ja tulokset eivät ainakaan minusta ole yllättävät: parhaiten terapiasta hyötyy sukupuolesta riippumatta silloin, kun se vastaa omia mieltymyksiä. Nämä mieltymykset puolestaan liittyvät sukupuoliin ja sitä kautta myös tähän jälkimmäiseen tutkimukseen niiden osalta sikäli, että naiset tuntuivat suosivan tukea-antavaa terapiaa siinä missä miehet selityksiä tarjoavaa lähestymistapaa (mikäli tulkitsen alkuperäiskielisen käsitteen interpretive approach oikein). #
Mikäli sitä ei jo olekin peräti tuossa yhteydessä tutkittu, niin olisi mielenkiintoista tietää, voiko tuota laajentaa koskemaan myös terapiamuotoa. Veikkaisin, että jos vaikkapa yksilöterapian kokee jostain syystä ahdistavana nimenomaan sen yksilöllisyyden takia, terapiasta ei silloin välttämättä ole yhtä paljon hyötyä kuin siitä olisi ilman tätä, itse terapiaan liittyvää lisäongelmaa. Kääntäen taas joku voi tuntea ryhmässä olevansa täysin vääränlaisessa ympäristössä käsitelläkseen omia ongelmiaan. #
Näin ei kuitenkaan voi suoraan väittää pelkästään meikäläisen jorinoiden perusteella, koska myös täysin päinvastainen malli on ihan järkeenkäypä; jos jonkun ongelmat ovat nimenomaan yksilöllisellä tasolla, hän kokee yksilöterapian ahdistavana ja taas ryhmässä on turvassa omien ongelmiensa käsittelyltä (vrt. mitä edellä sanoin omasta ryhmäkokemuksestani) ja päin vastoin. Tämä näkyisi tuloksissa siten, että oman terapiamuotonsa ahdistavana kokevat hyötyisivät loppujen lopuksi siitä enemmän kuin sen itselleen sopivaksi kokevat. #
Jälkimmäisessä tutkimuksessa Joyce kollegoineen arvioi ryhmäterapian tehoa vaikeasti masentuineissa ihmisissä, joilla oli myös vaikeaksi suruksi[alaviite] #
Complicated grief is unresolved grief that is a term used to describe a prolonged sense of mourning. It arises when the patients, or their family members, cease to function normally and can manifest as eating or sleeping disorders. Someone caught in complicated grief can be described as “stuck”. This shows a state of being overwhelmed by emotions brought on by grief and accepting the loss. Mourning is expected, and each person reacts differently to the loss of loved ones. But when it begins to interfere with other healthy relationships, job or school work more serious help is needed. People may try and bottle emotions up for prolonged amounts of time, and death becomes a trigger that lets loose all their emotions at once, some times with unhealthy results. Complicated grief is distinguished from a natural phase of grief mostly by its duration. #
En ihan täysin ymmärrä tämän käsitteen merkitystä, koska tuo kuvaus kuulostaa samalta kuin mitä suomenkielisissä Valittujen palojen lääkärikirjoissa kerrotaan masennuksesta. En myöskään löytänyt sille pikaisesti googlettamalla mitään virallista suomenkielistä vastinetta.[/alaviite] kutsuttu tila. Vaikeasta surusta kärsivät ihmiset potevat äärimmäistä surun muotoa, joka kestää tavallista pitempään. #
Kaikenkaikkiaan masentuneisuus, ahdistuneisuus ja muut oireet vähenivät naisissa enemmän kuin miehissä. Itse asiassa miehet eivät kokeneet useissa oireissaan minkäänlaista muutosta. Tutkimus osoitti myös, etteivät miehet olleet ryhmään yhtä sitoutuneita kuin naiset. Lisäksi naisten mielestä miehet tulivat muiden ryhmän jäsenten kanssa toimeen heikommin[“Less compatible”; vähemmän yhteensopivia? Voi tätä tietokonekielen leviämistä.] kuin naiset. #
ed. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]27.1.2009[/klo] 10:58 Muotoilin WP:lle, päivitin tyyliä ja linkit.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #