Thanatos, kuolemanvietti
#1579. Sunnuntai, 25. syyskuuta 2005 klo 10.26.20, kirjoittanut Jani. 10
Viimeistään kuolemanvietin nimi oli minulle lopullinen todiste siitä, että Freud ymmärsi tutkimuskohdettaan yhtä hyvin kuin älykkään suunnittelun kannattajat ihmisen anatomiaa; halulla kuolla ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä viettien kanssa, vaan siinä on kyse kärsimyksen ongelmaan kehitetystä ratkaisusta, jonka vain ihmisälyn tasoiseen abstaktiin ajatteluun kykenevä mieli voi synnyttää. Vaikka se ratkaisu olisi syntynyt kuinka tiedostamattomalla tasolla, ei se tee siitä ratkaisusta yhtään enempää viettiä kuin vaikkapa yhtälön ratkaisu on. #
‘Vietti’ on kylläkin onnistuneempi käännös alkuperäisestä saksan Triebistä kuin englannin ‘instinct’ (vaisto), joka vaikuttaa jonkin verran enemmän käytetyltä kuin ‘drive’, joka olisi täsmällisempi. Voisi tietysti väittää, että vahvasta vaistoonperustuvuuden sivumerkityksestään huolimatta vietti on tässä yhteydessä tietoisesti valittu tarkoittamaan jotain, mikä tosiasiassa on vaistojen ja myös sen, mitä vieteillä tavallisesti tarkoitetaan, yläpuolella. Mutta siihen sen toimivuus sitten loppuukin; vaikka kaikkeen elävään onkin rakennettu sisäinen itsetuhomekanismi, se toimii aivan eri tavalla, eri nopeudella kuin inhimillinen halu kuolla. #
Eikä mihinkään tulevaisuuden avaruusaluksiin rakenneta itsetuhojärjestelmiä yhtään sen enempää kuin niitä on nykyisissäkään sota-aluksissa tai siviililentokoneissa. #
Vulgaarifreudilaisen käsitykseni ja reikäisen muistini mukaan Wienin satusetä kehitti “kuolemanvietin”, koska mielihyväperiaate ei kattanut kaikkea. Freud huomasi esimerkiksi, ettei hän pystynyt tulkitsenaan kaikkia unia (oikeastaan uniajatuksia) toiveiksi. Oli kiistattomastoi unia ja ahdistuksia, jotka eivät kerta kaikkiaan käy yksiin mielihyvälogiikan kanssa. Ihmisen mieli ei ole redusoitavissa siihen. Mielihyväperiaatteen tuolla puolen Freud näki nimenomaan toistopakkoa ja viimein “kuolemanvietin” ja pyrkimyksen olemattomuuteen… Nämä pyrkimykset ja vietit eivät tietenkään, kun freudilaisessa maailmassa liikutaan, liity tietoisiin päätöksiin ja tahdon asioihin. (“Viettejään” ei siis voisi tuntea ja tarkastella.)
Paremmin tietävät korjaavat varmaan, jos puhun läpiä päähäni.
Jaahas, tulipahan höpötettyä, välipalatauko loppui, nyt takaisin töihin!
Ja anteeksi kirjoitusvihreet…
Minusta on häiritsevää, että noin hyvään kommenttiin ei tule yhtään vastakommenttia, joten jätän tähän tämmöisen.
Ai ei yhtään vastakommenttia? Saanen olla eri mieltä.
Oh, pahoittelen! Erittäin hieno vastakommentti.
Muistaisin lukeneeni jostain, että libido edusti freudille ei niinkään sitä mitä normaalisti ajattelemme seksuaalisuudella, vaan enemmän jonkinlaista elämän keskeistä liikkeellepanevaa voimaa. Elämä siis käsittääkseni representoi liikettä, ja vastaavasti kuolema edusti jonkinlaista staattisuutta tai rauhallisuutta. Siinä mielessä tuo on järkevää, että useimmiten liikkuvat kappaleet ovat eläviä ja paikallaan olevat kuolleita.
Samoin kuolemanvietti ei oman käsitykseni mukaan tarkoita niinkään pyrkimystä kuolemaan vaan enemmän pyrkimystä rauhaan. Ja pyrkimys rauhaan taas selvästikin on vietti. Myöskin Buddhalaisuudessa puhutaan elämänhalun sammuttamisesta, eikä se tarkoita pyrkimystä kuolemaan vaan aistimielihyvän tavoittelusta luopumista ja pyrkimystä rauhalliseen meditatiiviseen tilaan (Samadhi/Nirvana).
Tuossa mielessä siinä tuntuisi tosiaan olevan hieman enemmän järkeä kuin kirjaimellisesti käsitettynä. Itse asiassa paljonkin enemmän.
Edelleenkään en kuitenkaan noin vain allekirjoittaisi sitä, että siinä on kyse vietistä. En tosin tunne etologiaa niin hyvin, että uskaltaisin suoraan väittää, ettei mitään rauhaanpyrkimysviettiä ole eläimistä löydetty, mutta ainakaan en sellaista muista suoralta kädeltä.
Olisi keksinyt sille jonkin kunnollisen nimen!
Freudin kirjoituksia on näköjään tämänkin käsitteen osalta tulkittu yhtä monella tavalla kuin Raamattua.