Koirat
#2476. Maanantai, 16. lokakuuta 2006 klo 18.04.52, kirjoittanut Jani. 5
Onko väärin vaieta silloin, kun ei jaksa, jos näkee, että muut hoitavat ääliömäisten näkemyksien teilaamisen ihan tarpeeksi hyvin itsekin? Onko se väärin silloin, jos tietää, että se teilaaminen tehdään vain, koska idiootin laukomat mielipiteet sattuvat olemaan tarpeeksi lähellä omaa napaa? Onko väärin haukkua niitä, joiden työtä on räksyttäen paimentaa valtaapitäviä, jos ne ovat niin hampaattomia, että toisinaan tekisi mieli antaa periksi, lyödä hanskat tiskiin ja muuttaa suoraan ainoaan oikeaan demokraattiseen kansantasavaltaan, johon tällä kaikella tunnutaan pyrkivän? #
Peruutetaanpa sittenkin tuo viimeinen kysymys, koska siihen minä tiedän vastauksen: ei, se ei ainakaan ole väärin. #
Tässä maailmassa on niin paljon vikaa, niin paljon idiootteja, että minun voimani eivät riitä kaikkien niiden haukkumiseen, ja haukkua niitä kuitenkin pitäisi. Vaikeneminen ei ole kultaa silloin, jos korvien välissä kiehuu: turha tulla minulle väittämään, että parempi vain jättää ne idiootit huomiotta. Se on eri asia silloin, jos sitä tuntee olevansa jo lähtökohtaisesti ääliömäisyyksiä laukovan yläpuolella, mutta harvoin ainakaan minä niin tunnen. Eivät läheskään kaikki ole niitä, jotka voi kuitata pelkällä huumorilla ja olankohautuksella. #
Eivät ainakaan minulle. Minä olen kaikkea muuta kuin pyhimys ja tölvimisen yläpuolella, enkä minä osaa ollenkaan hävetä sitä, että kun minua satutetaan, minä satutan takaisin. Helvetti, enhän minä osaa hävetä sitäkään, että toisinaan minä saatan satuttaa, jos olenkin vain kuvitellut itseäni satutettavan. Ja joskus, vaikken edes kuvittelisikaan mitään sellaista. Kyllä! Joskus minä siis satutan vain, koska se huvittaa minua. Se on inhimillistä, enkä minä häpeä sitä. #
Lievää syyllisyyttä minä saatan siitä kyllä tuntea, mutta sitäkin massiivisempi on viha, jota tunnen itseäni kohtaan sen syyllisyydentuntoni takia, koska se satuttamisenhalusta aiheutuva syyllisyydentunne on aivan väärin perustein minuun - ja väitän, että useimpiin meistä - iskostettu. Äärimmäisen harvat meistä kuitenkaan loppujen lopuksi kykenevät satuttamisenhaluisuudessaan menemään niin pitkälle, että se todellisuudessa vaatisi kahlitsemista, itsesyytösten kepillä kesyttämistä niin kuin raivohulluus elukassa. Useimmille meistä riittäisi aivan hyvin se kepitys, jonka saamme toisilta. #
Puhti loppui kesken. Sainpahan kuitenkin sanotuksi edes tämän verran. #
ajankohtaista - eilen kohtasin sen tasoista idiotiaa ja vähäisen vallan väärinkäyttöä, etten taas pitkään aikaan. mikä siinä on, että kun joku saa yhtään valtaa kehenkään verrattuna (eilen kyseessä oli isännöitsijä vastaan vuokralainen), alkaa valta heti mennä päähän ja sitä aletaan käyttään valehteluun, toisten elämän vaikeuttamiseen ja kaikkeen mahdolliseen pahaan, julmaan ja sairaaseen?! joskus ei vain jaksa.
Valta turmelee, mutta se se onkin naurettavaa, miten vähän sitä siihen tarvitaan. Vaikka kaipa siinäkin on ihmisten välisiä eroja, että jotkut ovat sille vallan väärinkäytölle alttiimpia, ja alttiimpia hakemaan sitä valtaa voidakseen käyttää sitä väärin.
Niinpä niin, minun käsitykseni tuosta valta-väärinkäyttösuhteesta on se, että sellaiset jotka haluavat mellestää mielivaltaisesti hakeutuvat sellaisiin paikkoihin, missä sitä valtaa eriävissä määrissä saavat. Kamalaa se sellainen. Tosin eräs kerran väitti että olisin diktaattori jos itse saisin vallan, mutta en kyllä myönnä. En myönnä!
Diktatuuri ei muuten kai puhtaimmillaan määriteltynä ole sinänsä paha, vaan se, onko diktatuuri paha, riippuu diktaattorista. Eipä noita hyviä diktaattoreita tosin juurikaan historia tunne, mutta eihän ole missään kirjoitettu, ettetkö juuri sinä voisi olla ensimmäinen sellainen!
Hienoa! Terapeuttini nimittäin sanoi kerran että minun pitäisi olla politiikassa mukana ihan vain tämän iänikuisen soraäänen takia, voisin ujuutella kaikki himmeitä ajatuksiani sinne.. Mutta enpä taida, liian ahdistava aihepiiri tuo politiikka.