Yksisilmäinen simpanssi arvostelee psyykenlääkkeitä käyttäen kaguaania karttakeppinään
#2670. Sunnuntai, 25. helmikuuta 2007 klo 10.51.57, kirjoittanut Jani. 10
Päässä tuntuu siltä kuin aivot olisivat astia, jonka sisällä tietoisuus lilluu kuin piripinnassa oleva neste: vähän kun heilahtaa, se lurtsahtelee sieltä astiasta vasten kalloa. Psyykenlääkkeiden kokeilussa on se hyvä puoli, että saa kokea kaikkia tällaisia ihme tuntemuksia siinä sivussa. Tämänkin syyksi veikkaan joko tuota peratsinin aloittamista tai paroksetiinin lopettamista. Pidän jälkimmäistä todennäköisempänä selityksenä, koska essitalopramin puolitettuani tuli vähän samanlaista sähinää päähän. #
Peratsinista en ole ainakaan tähän mennessäOlen syönyt kuulemani mukaan varsin vähäisenä pidettävää nelimillistä päivittäisannosta nyt noin kaksi viikkoa. huomannut olevan paroksetiinia enempää apua siihen, mihin molemmat varsinaisesti määrättiin eli “jännitysoireisiin”. Toisaalta en tällä ole kyllä sitten huomannut olevan mitään haittavaikutuksiakaan, mikä on ihan hyvä varsinkin, kun perfenatsiinin haittavaikutuksiin kuuluu kaikenlaista kiusallista kuten lihaskouristukset, kyvyttömyys pysyä paikoillaan, vapina, jäykkyys, virtsaamisvaikeudet, lähinäön heikkeneminen, ummetus, muistihäiriöt, hiumaus, rintojen kasvu, karvoituksen lisääntyminen sekä kivulias, pitkittynyt erektio. #
Yleisintä sivuoireitta, väsymystä, on vaikea erottaa mirtatsapiinin aiheuttamasta, eikä minulle tällainen kaksinkertainen illan torkku -annos ole toisaalta yhtään haitaksi, kun nukkumaanmeneminen on koko masennukseni ajan ollut minulle yksi vaikeimmista asioista. Ei tämä sitä henkistä tuskaa helpota, mutta se, että iltaisin väsyttää kunnolla, ja että unenpäästä saa kiinni hyvin, tekee sen kestämisestä huomattavasti helpompaa. #
Siis luinko oikein? Pitkittynyt, kivulias erektio? Peloittavia lääkkeitä. HYrrrrrrrrrr…
Kyllä. Pitkittynythän nyt ei mitään haittaisi, jos se ei olisi samalla myös kivulias!
Minä ainakin masentuisin noista sivullisista oireista. Tuntuvat olevan aika laadukkaita.
-Hei, näytät upealta - aivan kuin rintasi olisivat kasvaneet yhden kuppikoon?
- Joo, lääkitykseni haittavaikutuksena…
Minä pelkään lähinnä kipuja, joten omassa tapauksessani tuo keskustelu menisi ehkä jotakuinkin näin:
- Hei, näytät upealta - aivan kuin rintasi olisivat kasvaneet yhden kuppikoon?
- Joo, se on lääkitykseni ansiota. Eivätkö olekin upeat? Ja tiedätkö mitä, lisäksi minulla on ollut erektio jo viime viikosta lähtien, haluatko nähdä? Mitäs minä höpisten, totta kai haluat!
:D
:DDDDDD
Osuvasti arvioitu! Riippuen tietysti kenelle noin sanoisit? Jos se olisi random keskustelu vaikka katumummon kanssa voisi seuraukset olla aika devastating.…
Vaikka mistäs sitäkään varmaksi tietää, mistä kadunmummotkaan tykkää!
[…] Paxil-kokeilusta (Paxil on yksi paroksetiinin kauppanimistä) ja oli hauska huomata, että se pään sähinä, jota sen lopettaminen minulle aiheutti, onkin suorastaan jonkinlainen legenda käyttäjien […]
[…] (Paxil on yksi paroksetiinin kauppanimistä) ja oli hauska huomata, että se pään sähinä, jota sen lopettaminen minulle aiheutti, onkin suorastaan jonkinlainen legenda […]