ASICSit Hummeleiden tilalle
#2806. Maanantai, 6. elokuuta 2007 klo 17.05.32, kirjoittanut Jani. 6
Nyt on mulla uudet lenkkarit. Sieltä Citymarketista löytyi tuommoiset ASICSit. #
Hintakaan ei ollut paha toisin kuin oletin, vajaat 28 euroa alennettuna. Alennuksessa siellä oli nytkin vaikka mitä kenkiä Adidaksista lähtien. Itse asiassa Adidakset olivat ne toiset, jotka valikoituivat finaaliin näiden ASICSien kanssa. Ne olisivat olleet neljä euroa kalliimmat ja jonkin verran paremman näköiset, mutta nämä tuntuivat jalassa selvästi paremmilta ja lenkkikenkiä ostettaessahan se painaa vaa’assa enemmän kuin mikään, hinta poislukien. Lisäksi ne Adidakset olivat paremman näköiset siksi, että ne olivat pohjaväriltään valkoiset, eivätkä minulla valkoiset lenkkarit mitenkään tahdo pysyä valkoisina, eli se paremmannäköisyysetukin olisi jäänyt lyhytaikaiseksi. #
Leikkautin kassalla jo laput pois että sain nämä heti jalkaani ja kävelin sisäänajoksi Keljosta kotiin. Alkumatkasta tuntuivat siltä kuin olisi kävellyt ilmassa, niin täydellinen oli pohjan muotoilu ja sisuksen sopivuus jalkaan. Jonkin ajan päästä takapuoli alkoi hiertää oikean jalan akillesjänteen kantapäänpuoleisen pään päältä, mutta siihen olin jo varautunut, sillä niin minulla tekevät lähes kaikki kengät uusina. Se on vissiin joku tekovika tuossa oikeassa jalassani. Aikanaan kangas on aina lopulta osoittautunut nahkaani vähemmän kestäväksi sillä tuo hiertävä kohtaa kuluu kaikista kengistä jollei puhki niin ainakin ohuemmaksi kuin mitä se on pakastavedetyissä. Näin alussa ne kuitenkin käärivät aina ihon sieltä takaa rullalle. #
Prisman lenkkarivalikoimat olivat Citymarketin vastaavia heikommat niin laajudeltaan, laadultaan kuin hinnaltaankin. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]6.8.2007 20:30[/klo] Linkitin Keljon Wikipediaan. Viilasin pilkkua.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
“takapuoli alkoi hiertää oikean jalan akillesjänteen kantapäänpuoleisen pään päältä”
Tämä niksautti hetkeksi anatomisen todellisuudentajuni aivan toisiin svääreihin.
Minunko lauserakenteluni muka koukeroista? Never!
Noni, nyt menit ja ostit Asicsit. Eikö varoittava esimerkkini vaikuttanut mitenkään? Turhaanko bloggaan? Tosin sait halvalla, että sikäli ymmärrän. Mutta muista sanani, 2009 kesällä ne ovat riekaleina.
Mitä, nekö olivat… no niinpä näköjään olivat. Pahus, enhän minä merkkiä muistanut.
Nooh, en minä toisaalta usko merkkeihin sen enempää laadun heikkouden kuin sen hyvyydenkään takeena. Joillain tunnetuilla merkeillä todennäköisyys saada kestävät voi olla parempi kuin vähäntunnetuilla, ja joillain vähäntunnetuilla todennäköisyys saada kestämättömät voi olla parempi kuin tunnetuilla, mutta mikään absoluuttinen tae ei mikään merkki ole. Halvalla voi saada hyvät ja kalliilla huonot kuten esimerkkisikin osoittaa, tai sitten voi käydä päinvastoin. Laatu riippuu enemmänkin tuotteen mallista ja ennen muuta valmistajan, siis sen fyysisen valmistajan eli aasialaisen orjatyölapsen päivästä. Hyvänä päivänä tehty tuote kestää paremmin kuin maanantaina.
[…] kengät tuli ostettua! Nämä istuivat alusta asti jalkaani ihan kuin esimerkiksi nuo ASCISin kesälenkkarit nyt, kun olen niitä puolitoista vuotat tallonut jaloissani. Eikä nämä olleet […]
[…] tehnyt samaa liikettä kovankin vastuksen kanssa, vaikka jalassa on sukan lisäksi vain huippuilmavat ASICSit. Maiharit jalassa sama vaiva ilmenee tietysti vielä paljon helpommin. #Tarpeeksi […]