Tohtori Moreaun saari
#2815. Keskiviikko, 15. elokuuta 2007 klo 18.04.12, kirjoittanut Jani. 15
Kun olin saanut Tohtori Moreaun saaren luettua, päätin katsella samannimisen elokuvan (se kun sattui vieläpä sopivasti olemaan tarjolla juupparissa). Elokuva oli toisaalta varsin viihdyttävä siten kuin vain huonot elokuvat voivat olla, ja saattaisin hyvinkin pulittaa siitä ainakin kolme euroa Anttilassa. Toisaalta minua ärsytti siinä tavattomasti se äärihollywoodilainen tapa jolla Wellsin alkuperäistarinaa oli nykyaikaistettu. #
Monissa klassikoissa iso osa viehätystä ovat nimenomaan ne vanhan ajan puitteet, joissa seikkailu tapahtuu. Siksi niiden nykyaikaistaminen ei ole kovinkaan monesti tarinaan lisäämistä vaan siitä vähentämistä. Omana aikanaan nuo puitteet eivät ehkä ole tuntuneet niinkään eksoottisilta, mutta minusta ajan patina on useimmiten varsinkin seikkailukertomuksissa vain plussaa. #
Elokuvantekijän ei tulisikaan mielestäni lähteä tavoittelemaan ajankohtaisuutta puitteissa jollei hän sitten ole lähes varma siitä, että siten lopputulos tulee olemaan jotain enemmän kuin mitä se alkuperäisen ajoituksen säilyttämällä tulisi olemaan. Loppujen lopuksi asia on kuitenkin hyvin harvoin niin, tai ainakin se on niin huomattavasti harvemmin kuin miten usein nykyaikaistamista Hollywood-elokuvissa käytetään. #
Oletettavasti tämäkin on niitä asioita, joista jotkut mogulit ovat vain saaneet päähänpinttymän; että suuri yleisö maksaa mieluummin seikkailuelokuvasta silloin, kun se sijoittuu nykyaikaan kuin silloin, jos se sijoittuu vaikkapa sadan vuoden takaisiin aikoihin. Mielestäni ainakin steampunk-villitys on kuitenkin vahva todiste päinvastaisesta. #
Kaiken lisäksi geeniteknologian, johon alkuperäisen tarinan vivisektio oli tässä elokuvassa vaihdettu, väärinkäyttö ei ollut enää elokuvan valmistumisvuonna 1996 mitenkään omaperäinen kauhuskenaario. Se oli menettänyt omaperäisyytensä viimeistään kolme vuotta aikaisemmin, Jurassic Parkin myötä. #
Sitä paitsi vivisektiokin on edelleen kaikkea muuta kuin menneisyyden haamu. Vaihtamalla vivisektion geenitekniikkaan, joka siihen verrattuna on yleensä paljon kliinisempää, elokuvantekijä on samalla tullut eliminoineeksi suurimman osan siitä inhimillisyyteen niin välittömästi koskevasta raakuudesta, jonka takia vivisektio on edelleen vahvasti kiistanalainen aihe. #
Kirjassakin Prendick joutuu pakenemaan huoneestaan kun ei lopulta enää kestä viereisessä salissa leikeltävänä olevan puuman tuskanhuutoja (sic). Miten elokuvantekijä on voinut kuvitellakaan, että elävien eläinten leikkelyn korvauduttua mikroskoopissa tapahtuvalla neulanpistelyllä, elokuva voisi enää vedota katsojan tunteisiin alkuperäisen aiheen veroisesti? #
[#] Pahin Hollywood-klisee, jonka elokuvantekijä on Tohtori Moreaun saareen lisännyt, on kuitenkin typykkä. #
Typykkä on nais(sivu)hahmo, jolla on elokuvan tarinassa korkeintaan sen verran tekemistä, että vain kaikkein helpoimmin harhautettavat katsojat onnistutaan sillä vakuuttamaan hänen läsnäolonsa oikeutuksesta. Typykällä on vähän jos lainkaan repliikkejä, mutta sen sijaan hänellä saattaa olla runsaastikin kirkumiskohtauksia — siis kohtauksia, joissa hän yhdestä tai toisesta, täysin tyhjänpäiväisestä syystä kirkuu päänsä puhki. #
Jollei pääroolihahmo suoranaisesti osoitakaan rakastuneensa typykkään elokuvan loppuun mennessä, niin kaikki merkit (kuvakulmat, kohtausten asettelu ja muu sellainen) viittaavat enemmän tai vähemmän hienovaraisesti siihen, että jonkinlaista värinää näiden kahden välillä on joka tapauksessa — olkoonkin, että se on täysin käsittämätöntä, koska miespääroolihahmo on tyypillisesti rohkea, älykäs ja karismaattinen, kun taas typykkä on… pelkkä kirkuva nukke. #
Pistää vihaksi. Raadan niska limassa tehdäkseni hyvän elokuvan, ja kriitikot sanovat: “jos siinä olisi rakkaustarina, se olisi menestys.” #
Carl Denham elokuvassa King Kong (Marko Hautalan suomennos) #
Jostain syystä elokuvantekijät tuntuvat pelkäävän pelkistä miehistä tai naisista koostuvan näyttelijäkaartin varassa olevien elokuvien tekemistä. Yksi ilahduttava poikkeus tästä on The Thing – “se” jostakin, josta ehkä juuri siksi pidänkin niin kovasti, että se on puhtaasti uroselokuva“All-male movie” kuten John Carpenter sitä John Carpenter’s The Thing: Terror Takes Shape -dokumentissa kutsuu., jota ei siis ole typyköillä pilattu. #
© New Line Cinema #
Alkuperäinen Tohtori Moreaun Saari olisi sekin ollut muutamia täysin harmittomia ja persoonattomaksi taustaksi jääviä eläinihmisnaisia lukuunottamatta täydellistä uroselokuva-ainesta, ja sitä suurempi olikin pettymykseni, kun vuoden 1996 Hollywood-tulkintaan oli väen vängällä tuupattu typykkä. #
Elokuvan miesnäyttelijöiden roolisuoritukset ovat keränneet kyseenalaista kunniaa, ja kieltämättä Marlon Brando onkin kyllä melko… erikoinen ilmestys viimeistään vedettyään sampanjakulhon päähänsä. Jonestown-dokumentteja vastikään katseltuani minun silmääni ja korvaani pisti kuitenkin enemmän se, miten paljon Brandon Moreau muistutti Jim Jonesia puhua mussuttaessaan valtaistuimellaan, aurinkolasit päässään. #
Kun katsoin tuon Moreaun muutama vuosi sitten, minusta tuntui välillä aivan kuin Brando mutkan kautta parodioisi Kurtz-hahmoaan. Saattaa tietenkin olla toisen elokuvan aiheuttama perspektiiviharha, mutta jotenkin yhteys vain tuntui niin ilmeiseltä.
Onkohan se tosiaankin niin, että minulla ei vieläkään ole yhtään kokonaista Ilmestyskirjan katselua takana? Muistelen että olisin moneen kertaan katsellut osan siitä, mutten siis vielä koskaan kokonaan alusta loppuun. Ilmeisesti se kuuluu niihin ylistettyihin elokuviin, jotka eivät minun kohdallani ole jostain syystä oikein napanneet, kun en edes muista siitä paljon mitään.
Joo, tiedän kyllä ihmisiä, joilta se on jäänyt kesken monta kertaa. Itse en edes tarkkaan muista, montako kertaa se on tullut katsottua. Eka oli Ruotsissa nuorena kloppina, jolloin en vielä tajunnut siitä mitään. Pari vuotta sitten katsoin redux-version ja taisin kirjoitellakin siitä jotain. Pidän elokuvasta mutta olisikohan tässä jo paikallaan pitää kymmenen vuoden tauko…
Hyvissä elokuvissa on juuri se huono puoli, että ne jäävät mieleen. Tarkoitan tällä sitä että kun esimerkiksi katselin tässä muutama päivä sitten Star Trek II: The Wrath of Khanin uudestaan, pystyin nauttimaan siitä täysin palkein sillä en muistanut siitä mitään. Jopa Spockin kuolema lopussa tuli täytenä yllätyksenä.
Mitä pidit David Thewlisistä Tri Moreaun saaressa?
Satuin näkemään joskus tv:stä leffan alun. Rupesin kuuntelemaan Thewlisin miellyttävän pehmeää ääntä, ja jäin sitten kanavalle (on siinäkin syy, mutta käyhän sitä). Katsoin loppuun asti ja pari vuotta myöhemmin uudelleen. Ei leffa ihan huippuluokkaa ole mutta minusta kuitenkin mainettaan parempi ja tunnelmaltaan mieleenpainuva. Juoneltaan ei niinkään - en muista siitä juuri mitään…
Minullekin tuli Brandon hahmosta mieleen Ilmestyskirja-parodia. Ilmestyskirjan olen nähnyt niin monta kertaa, että pidin viittausta jotenkin aivan selvänä.
Tuossa linkkaamassasi artikkelissakin käytettiin kirkuvasta typykästä esimerkkinä Kim Basingeriä ensimmäisessä Burtonin Batman-leffassa. Nuorukaisena elokuvaa katsoessa hänen hahmoonsa ei erityisesti kiinnittänyt huomiota, mutta aikuisena pani kyllä merkille sen typerryttävän tavan reagoida kirkumalla, no, asioihin. En tosin niinkään (viittaan nyt taas tuohon artikkeliin) pitäisi sitä erityisen feminiinisenä käytöksenä vaan lähinnä häiriintyneenä. Aika harvoin kuulee elokuvamaailman ulkopuolella kenenkään kirkuvan.
J II: Tiedätkö, mietin jotain keinoa sisällyttää tuohon loppuun maininta Thewlisin herrrkullisesta äänestä (ja brittienglannista) varsinkin siinä alun kerronnassa, mutta se jäi sitten kun en keksinyt mitään tarpeeksi sujuvaa. Se alku oli se syy jonka takia minun oli pakko katsoa tuo loppuun, vaikka YouTuben kuvanlaadun tuhnuisuus ärsyttikin.
Ugus: Totta puhuen minä en lukenut tuota linkkaamaani merkintää kuin pintapuolisesti, se vain sattui olemaan ainoa Basingerin roolisuoritusta… tai no, kirkumista käsitellyt juttu jonka pikaisella guuglauksella onnistuin löytämään. Käsittääkseni siinä loppupuolella hahmoteltiin jonkinlaisen uuden naissankarihahmon syntyä, mutta kun siitä esimerkkinä käytettiin jotain Angelina Jolien näyttelemää roolihahmoa, en saattanut ottaa sitä kovin vakavasti.
Ei kirkuminen minustakaan yleensä kovin tervettä ole, jos ei mitenkään erityisen feminiinistäkään.
Juu se on kumma juttu se pakollinen muijan lisääminen, ja jännitysleffoissa kyseisellä “vaaterekillä” on myös “pantti”-value, eli tarinan pahis voi kiristää hyvikseltä sen mitä ikinä haluaakin, joka alkaa olla jo nykyelokuvissa niin kyllästyttävä scene.. Toinen kauhea “typykkä”-klisee on tietenkin kaikille tuttu kauhuelokuvien, Paljasta-lihaa-vilahtaa-seuraavaksi-kuolee-varmasti-joku-
kuolee-kohtaus, jokaisen teinipojan suosikki.. ainakin yleensä vähintäänkin jossain vaiheessa.
Minä haluan että minut yllätetään! Kerätään sinne Hollywuutiin jokin kansalaisadressi, että nyt viihdettä joka tuntuu viihteeltä eikä yhtä tavanomaiselta ja ennalta-arvattavalta kuin kupillinen maustamatonta earl grey teetä!
Totta tosiaan, tuo lähes pakollinen panttivankikohtaushan minulta jäikin tuossa mainitsematta. Se on tyypillisesti se typykän merkittävin kohtaus, ja kun sekin on kliseisyydessään niin ennalta-arvattava, niin viimeistään siinä vaiheessa tekee mieli vaihtaa kanavaa, jos siihen vain suinkin on mahdollisuus, mitä elokuvateattereissa ei tietenkään ole. Ja vaikka olisikin, niin jos elokuvalipun olisin erehtynyt ostamaan vain nähdäkseni elokuvan, jossa on typykkä, kiroaisin sitä rahojeni haaskausta siitä huolimattakin.
Good point! Ja kaikista hämmästyttävintä on se, että kuinka kekseliäs ja myös sairaalloisesti kekseliäs on ihmisolento, niin miten ne ei ole keksineet tähän “typykkä”-asetelmaan mitään vinkeää ja uutta? hmph! Jos joku on nähnyt sellaisen elokuvan, jossa “typykkä” on oikeasti jollaista viihdearvoa pitelevä elämys niin kertokaa ihmeessä! heheh
Aivan! Ihminen on käynyt kuussa ja tullut sieltä elävänä takaisin… ja silti meillä on elokuvissa yhä vain riesana typykkä.
On muuten tuskaa tämän “typykkä” osaston tiimoilta. Itseäni rasittaa jo aivovaurio mitalla sekin, että esim. Disneyn piirretyissä ei tunnu tytöille löytyvän muuta roolia kuin sen unelmien poikamiehen löytäminen… Ja että jos on jotain hauskuutusta tarjolla, niin toiminnasta vastaavat aina pojat. Kattoohan noita ite, mutta voiko näyttää lapsille - saavat pian tosi pahoja vaikutteita. Äkikseltään tulee muuten mieleen vain kaksi lastenelokuvissa esiintyvää hahmoa, jotka toisivat hieman valoa ja vaihtelua tähän sukupuolistandardiin. Toinen Ronja Ryövärintytär ja toinen Peppi Pitkäsukka.
…ja tosta elokuvasta on kyllä pakko sanoa, että en ole tainnut nähdä kuin yhden vielä huonomman elokuvan kuin tuo Morreaun pätkä. Itseasiassa kun näin sen, niin aivoni ehdottamasti kielsivät sellaisen asian, tuo voisi johonkin kirjaankin perustua. Täytyykin varmaan lukaista tuo opus, niin saattaisi saada jonkun positiivisenkin tuntemuksen aiheesta. Ja hyvinkin voisin, nimittäin olen lukenut myös E.R. Burroughsin Mars-seikkailuja ja ne olivat mielestäni oikein viihdyttäviä huumoripläjäyksiä.
Oletko nähnyt Disneyn Liisa Ihmemaassa? Siinä Liisa ei etsi unelmien prinssiä (eikä muistaakseni kertaakaan edes mainitse mitään sellaista), ja on ihan itse se joka lähtee etsimään seikkailuja, olkoonkin, että on niissä sitten aika pitkälti vain passiivisena sivustaseuraajana tai mukana vasten tahtoaan.
Suosittelen kyllä tuota Wellsin alkuperäistä. Se on sopivan mittainenkin, minulla olleessa painoksessa ei ollut kuin 132 sivua.