Olen täs­sä vii­me aikoi­na miet­ti­nyt, että mihin ihmee­seen se luo­mi­sen­tar­pee­ni oikein kato­si, joka sai minut sil­loin ennen päi­vit­tä­mään mar­gi­naa­lia par­haim­mil­laan mon­ta ker­taa päi­väs­sä. Kuvit­te­lin, ettei meni­si kau­aa­kaan lopet­ta­mi­ses­ta ennen kuin se tar­ve oli­si elpy­nyt, ja jou­tui­sin perus­ta­maan jon­kin uuden päi­vä­kir­ja­tyyp­pi­sen blo­gin, mut­ta mitään sel­lais­ta ei ole tapah­tu­nut. Lukuu­not­ta­mat­ta satun­nai­sia kiti­nöi­tä muis­sa blo­geis­sa ja mui­den blo­geis­sa tun­tuu, ettei minul­la edel­leen­kään oli­si mitään ker­rot­ta­vaa — mikä ei tie­ten­kään voi olla perim­mäi­nen syy, sil­lä ei minun päi­vis­sä­ni ollut yhtään nykyis­tä enem­pää sisäl­töä sil­loin­kaan, kun aloi­tin. (Kyy­nel nii­den päi­vien suloi­sel­le muis­tol­le.) #

Nykyi­sin saan yksi­tyi­sen jul­ki­sek­si teke­mi­seen liit­ty­väs­tä mah­ta­vuu­den­tun­tees­ta kiin­ni vain het­kit­täin, ja sil­loin­kin vain mui­den blo­gaa­mis­ta seu­ra­tes­sa­ni. Se on toi­saal­ta sää­li, kos­ka pidän sitä kui­ten­kin edel­leen­kin ääret­tö­män tär­keä­nä työ­nä — ehkä tär­keäm­pä­nä, kuin mitään muu­ta. Toi­saal­ta en kui­ten­kaan edes kai­paa päi­vä­kir­jai­lua, vaan päin­vas­toin tun­nen tuon tuos­ta­kin suur­ta hel­pot­tu­nei­suut­ta sii­tä, ettei minun tar­vit­se teh­dä sitä pakon­omai­ses­ti vain jon­kin­lai­ses­ta vel­vol­li­suu­den­tun­nos­ta, sil­lä olen lopet­ta­nut. #

Sil­lä minä­hän olen… lopet­ta­nut? #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]10:42[/klo] Lisä­sin lin­kin kommenttiblogiin.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #