Aloittelija arvostelee kauhukirjallisuutta
#3887. Tiistai, 18. marraskuuta 2008 klo 14.16.33, kirjoittanut Jani. 11
Luen Stephen Kingin Cujoa. Ensimmäinen Kingini, ja täytyy kyllä sanoa, etten tähän mennessä ole kovin vakuuttunut. Ei tämä nyt tosin ainakaan vielä ihan niin paskalta vaikuta kuin mitä Dean Koontzin Vieraat oli. Molempien kanssa olen kuitenkin pettynyt siihen, että vihjailut yliluonnollisesta ovat jääneet pelkkien vihjailujen tasolle. Olen tosin vasta vähän yli puolessa välissä Cujoa, joten voi tämä vielä tästä korjaantua, mutta älkää spoilatko jos tiedätte. #
Haluaisin siis sellaista kauhua, jossa yliluonnolliselle ei löydy mitään selitystä vaikka sitä haettaisiinkin. Siinä toivossa lainasin nyt valmiiksi jo seuraavaksi luettavakseni William Peter Blattyn Paholaisleegion (alkuperäisteos on Legion). En tiennyt sitä kirjaa lainatessani, mutta Wikipedian mukaan tämä on Manaajan (The Exorcist) jatko-osa. Onneksi kirja ei ainakaan sisäkansitekstin perusteella juurikaan muistuta Manaajaa, koska siinä on kyse on niin valtaisasta kulttuuri-ikonista, että kaikki saman teeman variaatiot vaikuttavat nykyisin lähinnä pahasti kuluneilta vitseiltä. Melkein yhtä pahasti kuluneilta kuin Matrix-parodiat (joita tehdään vieläkin). #
Kriteerini näiden kauhukirjojen kanssa eivät lopu tuohon yliluonnollisuusvaatimukseen. Toinen tiukka vaatimus on, että kirjassa sattuvien kauheuksien ei pidä sattua lapsille. Siitäkään syystä en pidä Cujosta. Lasten pelottelu tuntuu aika halvalta konstilta, mutta se ei ole se mikä minua siinä häiritsee. En vain haluaisi lukea pelkäävistä lapsista. Se tuntuu jotenkin ikävältä, ikään kuin ne olisivat oikeita ihmisiä. Aikuisten pelottelulla on sentään joku tarkoitus, siis kun siihen minulla lukijana liittyy sentään jonkinlainen motivaatio: joko se, että se aikuinen on tehnyt jotain piinansa ansaitakseen, tai sitten se, että minua kiinnostaa nähdä kuinka hän piinastaan selviytyy, vai selviytyykökään. Jos se piinattu on lapsi, niin sehän on pelkästään murheellista. #
Kauhun ammentaminen kirjoista voi ehkä vaikuttaa sikäli ristiriitaiselta, että vastikään ylistin elokuvia eriskummallisuuksien ykkösmediana. Ristiriitaa ei kuitenkaan ole, sillä vältän kauhuelokuvia juuri sen vuoksi, että niissä ne kaiken maailman hirvitykset tehoavat niin hyvin — liian hyvin minun jäniksenluontoni kannalta. Kauhuelokuvat kiinnostaisivat kyllä minua, mutta niiden jälkeen yksinäisyys koettelee todellisuudentajuani liian rankasti. Ei se kaukana ole näiden kirjojenkaan kanssa. #
Kingin Carrien lukee nopeasti. Kosketus on hyvä romaani yleisenä kaunokirjallisuutena. Uudemmista esimerkiksi Tarpeellista tavaraa on ihan vinkeä, samoin novellikokoelmat, mutta Kingiä uudempi tuotanto on yleensä aika huonoa.
Blattyn Manaajan jatko-osan lukeminen kannattaa lopettaa heti alkuunsa, niin huono se on.
Muita kirjailijoita esitellään kirjassa Ulkomaisia kauhukirjailijoita, nimiä en osaa sanoa kun kirjan sisällysluetteloa ei löydy verkosta.
Heh, nythän mielenkiintoni tuota Blattya kohtaan vasta heräsikin, kun noin sitä kuvasit. Tosin tähän mennessä en kylläkään ole lukenut yhtään kirjaa, joka olisi ollut niin huono, että siitä olisi nauttinut samalla tavalla kuin huonosta elokuvasta voi nauttia. En tiedä onko se edes mahdollista.
Lista Ulkomaisia kauhukirjailijoita -kirjan sisältämistä nimistä löytyi Jyväskylän kirjaston sivuilta. Mikäli linkki ei toimi (siihen sisältyy näköjään istuntotunnus) niin se oli suoraan teoksen nimellä selaushaun ykköstuloksena.
Kiitoksia vinkeistä!
Kiinnostava valinta ensi-Kingiksi. Hyvin lyhyt ja muutenkin melko poikkeuksellinen miehen mammuttituotannossa. Muistelen aikoinaan pitäneeni Cujosta, tosin olin sen lukiessani teini-ikäinen.
Ihan klassisesta King-kauhusta kiinnostuneelle ei voi kuin suositella Hohtoa tai Piinaa. Kumpikin lienee elokuvana jo tuttu, mutta kumpikin on myös filmiversiossaan ajautunut aika kauas alkuteoksesta, Hohto nyt etenkin. Ovat myös sekä kerrontateknisesti että rakenteeltaan miekkosen parasta proosaa.
Minä muuten “nautin” Kingin Unensieppaajasta sellaisella “paska leffa” -otteella. Ja sellainenhan siitä sitten käsittääkseni myöhemmin tehtiinkin, en tosin ole nähnyt enkä halua.
Lyhyys oli juuri yksi keskeisimpiä kriteereitä tuota valitessani. Ajattelin että olisi ikävä aloittaa jotain niistä tiiliskivistä jos olisi sitten osoittautunut, ettei King ole lainkaan minun makuuni.
Hohdossa on muuten ainakin elokuvana juuri sellaista selittämätöntä yliluonnollisuutta jota tuossa yllä peräänkuulutin. Piinaa en ole nähnyt elokuvanakaan, enkä Unensieppaajaa. Edellisen juonen tosin noin suurin piirtein tiedän silti.
olen nuorena lukenut paljon Kingin tuotantoa ja paljon siitä on myös häipynyt unohdukseen. lempparini on ollut Musta torni -sarja jota en ole saanut luettua loppuun kun ei ole ollut suomenkielisiä käsillä viimevuosina, sekä Tukikohta. haluaisin hankkia sen mutta viime-etsinnän aikana en löytänyt kaupoista. enkä ole saanut vielä selville mistä voisi tilata suomenkielisiä kirjoja ylipäätään (suomen ulkopuolella). no niin mutta se mitä halusin suositella: olen unohtanut sen nimen. mutta siinä kirjailijan luoma henkilö nimeltä Stark tuli eläväksi ja alkoi vaania kirjailijaa tai jotain sinnepäin, eniveis elämät sulautuivat toisiinsa jotenkin. siinä oli myös jotain vasemmasta kädestä. tietääkö kukaan sen nimeä? olisi kiva lukea joskus uudestaan.
myös Tulisilmä oli vaikuttava kokemus vaikka loppu oli jotenkin sekava. se tarina tytöstä jolla on pyrokineesi.
Tuo henkiin heräävä hahmo kuulostaa jotenkin tutulta, ikään kuin olisin nähnyt siitä elokuvan.
Googletin Starkin yhdessä Kingin nimen kanssa ja löysin The Dark Halfin, eli Pimeän puolen. Uhhuh miten kökkö W-artikkeli tuo jälkimmäinen, täytyy korjata sitä.
Pyrokineesi kuulostaa sekin kiinnostavalta.
joo sehän se oli.. tosiaan
Tuo Cujo ei mielestäni ole Kingin parhaimmistoa.
Suosittelisin Hohtoa tai Sitä (It = Se), jos laatukingiä haet.
Asiasta toiseen, viime vuonna taisi ilmestyä yksi onnistuneimmista King-filmatisoinneista - toisaalta, filmatisointien yleisen tason huomioiden, tuo ei lienee mikään suuri meriitti elokuvien saralla. Siis The Mist oli kyseessä.
Mars, leffakauppaan siitä…
Siis jo toinen ääni Hohdolle. Tosin Cujon loppupuoli oli kyllä niin surkea pettymys, että tulee kestämään kauan ennen kuin uskallan Kingiin uudestaan tarttua.
Siksi Cujo olisikin pitänyt sinun jättää avaamatta…
Hohto taisi olla se Kingin läpimurtoromaani, mutta suosittelisin silti Sen lukemista, vaikkakin kyseessä on sangen paksu oopus jossa mörönsyöttinä toimivat lähinnä lapsirievut. Se sekoittelee varsin onnistuneesti kauhua, fantasiaa ja lapsuudenkuvausta.
Yliluonnollinen kauhuhan ei toimi, jos verhoja raotetaan liiaksi, kuten tuolla jossakin taisit mainita.
Vierastan kyllä pahasti tuota lasten näkökulmaa, tai pikemminkin päinvastoin, siihen eläytyminen on liian helppoa ja siksi vastenmielisyys herää helposti kun ne lapset altistuvat kauhulle. Lisäksi on vaikea kuvitella lapsihahmoa jolle toivoisin sitä, jollei sitten taas ole kyse epärealistisesta hahmosta eli sellaisesta, joka on häijy riiviö ilman mitään ilmeistä syytä.