Luin Moby Dic­kin. Her­man Mel­vil­le on paneu­tu­nut kii­tet­tä­vän perin­poh­jai­ses­ti valaan­pyyn­tiin, mut­ta ei sii­tä minus­ta ihan kaik­kea oli­si tar­vin­nut selos­taa yksien kan­sien välis­sä. #

Kir­ja ei oikein osaa päät­tää olla­ko mat­ka­ker­to­mus, myto­lo­gia vai haku­teos. Kak­si ensim­mäis­tä sisäl­töä oli­si­vat kah­des­taan Mel­vil­len tie­doil­la ja kir­joi­tus­tai­doil­la sulau­tu­neet toi­siin­sa sau­mat­to­mas­ti ja olleet vie­lä­pä tajun­nan­rä­jäyt­tä­vä yhdis­tel­mä. Itse asias­sa uskon, että teok­sen saa­vut­ta­ma juma­la­ton mai­ne onkin juu­ri tämän kak­si­kon ansio­ta. Nii­den lisäk­si ovat kui­ten­kin pas­ka­na rat­taas­sa valaan­pyyn­ti­ma­nu­aa­li­mai­set osiot, jot­ka pal­ve­le­vat vain osit­tain myto­lo­gis­ta puol­ta eivät­kä aina edes sitä. #

Ilmei­ses­ti Mel­vil­le on halun­nut kir­joit­taa valaan­pyyn­nin Raa­ma­tun sanan kai­kis­sa mer­ki­tyk­sis­sä. Teos sisäl­tää kir­joit­ta­jan­sa fak­tu­aa­li­si­na pitä­miä yksi­tyis­koh­tia väri­tet­tyi­nä seik­kai­lu­ker­to­muk­sen piir­teil­lä ja val­ta­val­la suur­ten ja suu­reel­lis­ten meta­fo­rien kir­jol­la. Lisäk­si näi­den yksi­tyis­koh­tien ja sitä myö­tä aineis­ton ja sivu­jen mää­rä on aivan tol­ku­ton, kuin itse­tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti. Mel­vil­le kään­te­lee joka asian näky­viin joka puo­lel­taan kuin mum­mo kau­pas­sa. Jos joku epäi­lee sanaa­ni, tar­vin­nee lukea vain luku valaan val­koi­suu­des­ta. #

Kaik­kein suu­rin ja haus­kin yllä­tys kir­jas­sa minul­le oli sen kur­sai­le­ma­ton homoe­ro­tiik­ka. Kuten luke­mis­kap­pa­lee­ni saa­te­sa­nan kir­joit­ta­nut Mat­ti Anha­va tote­aa: “Muus­ta var­si­nai­ses­ti oma­koh­tai­ses­ta hän ei koko tari­nan mit­taan ker­ro kuin Queeque­gin vuo­de­kump­pai­na viet­tä­mään­sä yöhön ja sper­ma­see­tin puris­te­luun liit­ty­neis­tä mie­li­hy­vän elä­myk­sis­tä, jois­ta luul­ta­vas­ti oli­si jät­tä­nyt ker­to­mat­ta, jos oli­si voi­nut ulot­taa luke­nei­suu­ten­sa tri Freu­diin ja hänen seu­raa­jiin­sa.” (Koros­tuk­set ja lin­ki­tyk­set omia­ni.) #