Luin Moby Dickin. Herman Melville on paneutunut kiitettävän perinpohjaisesti valaanpyyntiin, mutta ei siitä minusta ihan kaikkea olisi tarvinnut selostaa yksien kansien välissä. #

Kirja ei oikein osaa päättää ollako matkakertomus, mytologia vai hakuteos. Kaksi ensimmäistä sisältöä olisivat kahdestaan Melvillen tiedoilla ja kirjoitustaidoilla sulautuneet toisiinsa saumattomasti ja olleet vieläpä tajunnanräjäyttävä yhdistelmä. Itse asiassa uskon, että teoksen saavuttama jumalaton maine onkin juuri tämän kaksikon ansiota. Niiden lisäksi ovat kuitenkin paskana rattaassa valaanpyyntimanuaalimaiset osiot, jotka palvelevat vain osittain mytologista puolta eivätkä aina edes sitä. #

Ilmeisesti Melville on halunnut kirjoittaa valaanpyynnin Raamatun sanan kaikissa merkityksissä. Teos sisältää kirjoittajansa faktuaalisina pitämiä yksityiskohtia väritettyinä seikkailukertomuksen piirteillä ja valtavalla suurten ja suureellisten metaforien kirjolla. Lisäksi näiden yksityiskohtien ja sitä myötä aineiston ja sivujen määrä on aivan tolkuton, kuin itsetarkoituksellisesti. Melville kääntelee joka asian näkyviin joka puoleltaan kuin mummo kaupassa. Jos joku epäilee sanaani, tarvinnee lukea vain luku valaan valkoisuudesta. #

Kaikkein suurin ja hauskin yllätys kirjassa minulle oli sen kursailematon homoerotiikka. Kuten lukemiskappaleeni saatesanan kirjoittanut Matti Anhava toteaa: ”Muusta varsinaisesti omakohtaisesta hän ei koko tarinan mittaan kerro kuin Queequegin vuodekumppaina viettämäänsä yöhön ja spermaseetin puristeluun liittyneistä mielihyvän elämyksistä, joista luultavasti olisi jättänyt kertomatta, jos olisi voinut ulottaa lukeneisuutensa tri Freudiin ja hänen seuraajiinsa.” (Korostukset ja linkitykset omiani.) #