Viisi vuotta sitten
#5548. Keskiviikko, 28. tammikuuta 2009 klo 16.29.32, kirjoittanut Jani. 9
Marginaalin perustamisesta tulee maaliskuussa kuluneeksi viisi vuotta. Kun nyt joka tapauksessakin koluan noita arkistoja siivotakseni, niin ajattelin, että voisin näin ajallisen merkkipaalun lähestyessä tuoda sieltä tullessani hiukan muistoja tänne nykypäivään. En niinkään uusintoina kuin tarkastellakseni, miten asiat ovat sittemmin kehittyneet. #
On esimerkiksi huvittavaa huomata, kuinka aloitellessani tätä blogia mielipiteeni päiväkirjatyyppisistä blogeista oli, ihan niin kuin se varmaan meillä kaikilla täällä nykyisin vaikuttavilla on jossain varhaisessa vaiheessa ollut, melko tyly: #
Tänne tulee niitä vähemmän mielenkiintoisia juttuja eli mitä nyt milloinkin aivossa sattuu liikkumaan; omasta mielestäni niiden lukeminen toisten blogeista on aika turhaa touhua joten päätin säästää muiden hermoja (jos nyt joku sattuu Nuudelisoppaakaan lukemaan) ja erottaa nämä jutut omalle osastolleen. #
29. maaliskuuta 2004: “Viralliset avajaiset” #
Ensimmäinen oikea teema tästä metateemasta päästyäni oli fyysisen kunnon kohotus. Vaikkei tämänhetkinen tilanne sen suhteen taas olekaan kovin hyvä (vietän vuosittaista talvilamaani), on ilo huomata, että olen kuitenkin vielä kaukana viiden vuoden takaisesta rapakunnostani. #
Selviydyin kuitenkin kotiin saakka joten kuten, ja totesin että [kävelyretkeni] oli kuluttanut kokonaista 25 minuuttia aikaa! Tuo on kuitenkin ihan hyvä, koska ajattelin tehdä tämän saman lenkin uudestaan illalla, [enkä] usko että jaksaisin lähteä mihinkään jos sitä piinaa olisi kestänyt yhtään pidempään. Luultavasti olisin joutunut konttaamaan loppumatkan, ja sittenkin pysähtymään viiden minuutin välein tasaamaan hengitystäni. #
Henkisen kunnon suhteen sen sijaan vaikuttaa siltä, että näin talvisin vajoan yhä pelottavan lähelle sitä jamaa, jossa olin tuolloin. #
Uskomatonta minkälaisiin saavutuksiin olen nyt itseni piiskannut: kävin paitsi eilisiltana, vielä tänäkin aamuna kävelemässä tuon samaisen lenkin. Siis kokonaista kolme kertaa olen ihan oikeasti tehnyt jotakin, mitä ei olisi ollut ihan pakko tehdä, ja mistä minulle koituva huvi tai hyöty ei ole välitöntä. #
30. maaliskuuta 2004: “Kävely III” #
Oikeastaan tuo on jopa parempi tilanne kuin nyt, sillä tällä hetkellä en pysty taas tekemään syömisen ja kaupassakäymisen lisäksi mitään, mikä saisi minut nostamaan perseeni tästä tietokoneen ääreltä. Mutta voi olla, että maaliskuussa pystyn siihen taas kuin ihmeen kaupalla, ihan kuten tuolloinkin. Tämänhetkinen tilani on lisäksi tuolloista parempi siinä mielessä, että pystyn pitämään syömiseni kurissa. #
[Linja-auton] odottaminen on tylsää ja yleensä sitä tahtoo lipsahtaa siinä odotteluaikana Forumin K-kauppaan ostamaan jotain herkkua mikä ei ainakaan auta tätä kunnonkohotusprojektia yhtään. #
Ainakin haluaisin ajatella tämän johtuvan osittain siitäkin, että olen nyt henkisesti vahvempi kuin tuolloin. Kuitenkin varmasti paljon isompi syy siihen, että pystyn nyt vastustelemaan kiusausta ahmia herkkuja, on juuri tuo vuosien takainen ajanjakso, jolloin en kursaillut siinä yhtään. Silloin söin kerta kaikkiaan aina kun mieli teki, ja juuri sitä mitä mieleni teki. Loppujen lopuksi herkuttelu menetti tällä lailla lähes kaiken hohdokkuutensa, sillä kaupassa helposti tarjolla olevien herkkujen houkuttavuus perustuu vain muutamaan yksinkertaiseen tekijään: rasvaan, suolaan ja sokeriin. Mitään kulinaarisia nautintoja näistä yksinkertaisista elementeistä ei juurikaan pysty kokoamaan, joten lopulta niillä ei ole enää mitään uutta tarjottavaa. #
Ahmimisesta jää käteen vain sekä fyysisesti että henkisesti paha olo, ja tarpeeksi monta kertaa ja monien eri herkkujen kanssa sen koettuani tulin ikään kuin immuuniksi niiden houkutuksille. Muisto siitä tyhjyyden tunteesta, jota äskeinen mässäily ei ollut yhtään helpottanut, korkeintaan vain pahentanut, on yhä tarpeeksi vahvana mielessäni. Minun tarvitsee herkutteluhimon iskiessä vain muistella tuota kokemusta ja tajuan, etten himolleni periksi antamalla saisi edelleenkään tyydytystä sille henkiselle nälälle, joka sen himon taustalla todellisuudessa on. Itse himoa se muistokaan ei tietenkään tyydytä, mutta on kuitenkin parempi, jos se jää tyydyttymättä ilman, että ahmin, kuin jos se jäisi tyydyttymättä ahmimisesta huolimatta. #