Kat­soin Iron Manin. Tai no, yri­tin, mut­ta kes­ken­hän se jäi, kun se oli niin huo­no. Tai­vas, min­kä Loo­ney Tunes -hah­mon ne oli­vat Rau­ta­mie­hes­tä teh­neet! Sehän oli vie­lä kor­nim­man näköis­tä kuin Hulk Ang Leen saman­ni­mi­ses­sä elo­ku­vas­sa. #

Ja kai­ken taus­tal­la soi joku hel­ve­tin rok­ken­rol­li. Ikään kuin rock muka oli­si herät­tä­nyt mie­li­ku­via inno­va­tii­vi­suu­des­ta sit­ten 50-luvun. #

Jos nyt jotain hyvää täy­tyy tuon alku­puo­len perus­teel­la väki­sin sanoa, niin Robert Dow­ney Jr on naa­mas­ta mie­hek­kääm­män näköi­nen kuin useim­mat sar­ja­ku­va­san­ka­rei­ta val­ko­kan­kaal­la esit­tä­neet tyy­pit. Ja tyk­kä­sin sii­tä, että Dow­neyn esit­tä­män Tony Star­kin ja Gwy­neth Palt­row’n esit­tä­män lii­kut­ta­van uskol­li­sen avus­ta­ja­hah­mon välil­lä alet­tiin kehi­tel­lä jotain. Uskol­li­set apu­lai­set ansait­se­vat palk­kion sit­key­des­tään, ja haluan aja­tel­la, että niin täs­sä­kin sii­nä kat­so­mat­ta jää­neel­lä lop­pu­puo­lel­la kävi. #