Kaikki kerralla
#8655. Perjantai, 19. kesäkuuta 2009 klo 15.17.21, kirjoittanut Jani. 6
Lähtiessään mies päätti jättää repun kotiin, sillä hän tiesi tuntevansa olonsa tavallistakin epävarmemmaksi, mikäli muistuttaisi pullojenkeruulla eläkettään täydentävää vanhusta. Repun sijaan mies ruttasi taskuunsa kankaisen kassin. Tasku muodosti sen takia housuihin kiusallisen pullistuman, jolle ei ollut edes toisen puolen taskussa mitään symmetrista tasapainottajaa, siellä kun oli vain lompakko ja avainnippu. Tämäkin rumuus uhkasi itsevarmuutta, mutta mies päätti kestää sen kuin mies. #
Vaikka häntä oli kehotettu kysymään neuvoa, apteekkiin astuessaan mies huomasi toivovansa, että voisi piiloutua näkymättömiin juhannusperjantain ihmisruuhkan sekaan. Helpotuksekseen hän näki lääkevoidehyllyn heti ovelta, mutta ennätti tutkia sitä omatoimisesti vain puoli minuuttia ennen kuin joutui saamaan palvelua. #
Tässä vaiheessa vahinko oli jo tapahtunut, eikä mitään menetettävää enää ollut, joten mies kysyi asiansa: jotain jalkasilsaan. Ei hän sen paremminkaan sitä olisi osannut sanoa, mutta silti häntä kadutti heti se, ettei ollut kyennyt ilmaisemaan asian koko laitaa samassa virkkeessä: että Daktacortia on kokeiltu, mutta se ei tunnu tehoavan. Mitä jos hänelle nyt suositeltaisiin Daktacortia? Kuinka hän voisi selittää, että hänen olisi pitänyt sanoa jo heti tuossa alussa, että sitä hän on jo kokeillut, mutta oli jättänyt sen sanomatta, koska… mitä? #
Myyjä vei miehen oikealle hyllylle ja antoi hänelle tilaa korjata erheen, jolloin mies sanoi: “Tuota Daktacortia olen kokeillut, mutta se ei tunnu tehoavan.” Niinpä myyjä alkoi esitellä vaihtoehtoa, Lamisil Soloa. Epävarmuus alkoi jälleen hiipiä mieheen, sillä hänen muistinsa mukaan se vaihtoehto, jonka hän oli etukäteen valmiiksi katsonut, oli jotain muuta. Hän antoi myyjän puhua, ei hän ikinä olisi kyennyt keskeyttämään ketään. #
Mutta myyjän esittelemä tuote olikin oikea: se oli juuri sitä, jota ei tarvinnut käyttää kuin kerran. Tästä rohkaistuneena mies avasi suunsa ja esitti kysymyksen, jonka sanomista oli harjoitellut mielessään koko kävelymatkan: “Toimiikohan se muka ihan oikeasti?” Se tuli hyvin luontevasti, ja mies tunsi tyytyväisyyttä myyjän kertoessa ihan kuin kenelle tahansa, että niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, että vain yksi käyttökerta riittää, se ihan oikeasti tehoaa, ja monet ovat olleet tyytyväisiä. #
Tässä vaiheessa mies alkoi olla tuskallisen tietoinen hikoilustaan ja siitä, että joutui jatkuvasti pyyhkimään suuria karpaloita otsaltaan. Miehen olisi tehnyt mieli kertoa myyjälle, että se johtui hänen juuri kävelemistään kilometreistä, ja ettei sillä tosiasiassa ollut mitään tekemistä hänen myyjältä yhtäkkiä saamansa huomion kanssa, minkä kanssa sillä tosiasiassa oli tekemistä vähintään yhtä paljon kuin hänen juuri kävelemiensä kilometrien kanssa. #
Mies olisi halunnut sanoa kuinka paljon häntä pelotti myyjän vilpittömyys ja tämän asiakaspalvelun ammattitaitoisuus samalla kun häntä hävetti oma, hetki hetkeltä heikommaksi muuttuva olemuksensa. Mutta mies tiesi, että se olisi vain pahentanut tilannetta. Asetelma olisi kyllä tasa-arvoistunut hetkeksi, mutta sitten erot olisivat jälleen alkaneet kasvaa, ja mies olisi pian jälleen kaukana takanapäin, mutta sen lisäksi toinen kuvittelisi nyt, ettei mies enää ollut, vaikka olikin. #
Myyjä otti kuitenkin esille kenkien desinfioinnin, ja mies onnistui junailemaan asiat niin, että pääsi lähtemään kassalle Neo-Amiseptin kanssa luvattuaan hakea sitä varten suihkepullon viereisestä marketista. Kassapoika kertoi, että kaupanpäällisiksi mies saisi muistikirjasen, ja kaivaessaan kangaskassia taskustaan mies koetti nostaa naamalleen parhaan mahdollisen “Kyllähän me miehet tiedetään, mitä me miehet muistikirjasia mukanaan kantavista miehistä ajatellaan!” -hymynsä samalla, kun myyjä otti naamalleen “Olen kovin pahoillani tämän “muistikirjanen kaupan päälle” -kampanjamme sinussa mahdollisesti herättämistä homofobisista mielleyhtymistä!” -hymynsä. #
Astuttuaan ulos apteekista mies käveli suoraan vieressä olleeseen Alkoon tuntien piston sydämessään siitä, ettei ollut mennyt suoraan markettiin hakemaan suihkepulloa. Hän toivoi, että apteekin myyjäkin ymmärtäisi, että koska mitään puhetta siitä, kuinka välittömästi markettiin miehen olisi apteekista lähdettyään mentävä, ei ollut ollut, oli järkevintä, että hän menisi sinne vasta käytyään lähempänä olleessa viinakaupassa. #
Koska oli jo useasti aiemminkin käynyt sitä haikaillen katselemassa, mies tiesi tarkkaan, mistä Jägermeister-pullo löytyisi. Hän tiesi myös sen hinnan, ja siitä huolimatta se sai hänet pysähtymään ja miettimään, olisiko hänellä sittenkään siihen varaa; tämä sisäisesti käytettävä lääke maksaisi enemmän kuin ulkoisesti käytettävä Lamisil Solo. Sitten hän muisti jo aiemmin vakaasti päättäneensä, että hänellä olisi siihen varaa, joten hän poimi pullon mukaansa ja suunnisti kassalle. #
Mies arpoi hetkisen kahden varatun kassan välillä ja vilkuili samalla kolmatta, joka oli varaamaton. Sen myyjä katseli ystävällisesti takaisin ilmeisenä pyrkimyksenään viestittää “tervetuloa”, mutta joka niin tekemällä sai miehen sen sijaan hetken ajaksi teeskentelemään, ettei ollut huomannut koko kassaa. Katseen vältettyä mies hyökkäsi, ja seurasi tulikoe: maksukortin käyttäminen kortinlukijassa. #
Kortinlukijan korttipaikka tuntui kutistuvan näkymättömäksi niin, että mies tunsi viimeiseen saakka epävarmuutta siitä työnsikö korttiaan sittenkään korttipaikkaan, vai tunkiko sitä sittenkin parhaillaan kortinlukijan muoviosien väliseen saumaan. Epävarmuutta ei helpottanut sekään, kuinka lyhyen matkaa korttipaikka korttia nieli, mutta sitten kortinlukijan näyttöruudun teksti harhautti miehen hetkeksi uskomaan, että hänen suorituksensa oli onnistunut. Niin se olikin, mutta sitä tuo teksti ei tosiasiassa täysin epäilyksettä sittenkään jälkikäteen ajateltuna ollut viestittänyt. #
Mies näppäili tunnuslukunsa ja ainoasta tätä edeltäneestä maksukortinlukijan käyttökerrastaan hän tiesi, että sen lopuksi tulee painaa vihreää näppäintä. Yli-inhimillistä keskittymiskykyä osoittaen mies hillitsi kortilla maksamista tavallisesti refleksinomaisesti seuraavan kynänpoiminnan, ja poistui Alkosta yrittäen olemuksellaan kertoa kaikille, että ei tässä mitään eilisen teeren poikia olla, mitä näihin kortinlukijalla maksamishommiin tulee! #
Mies siirtyi markettiin uhraten sisäänmenoportilla viisi sekuntia sille ajatukselle, että hänellä on mukanaan kangaskassi jossa on tavaraa, jollaiset markettien kirjoittamattomien, joskus kirjoitettujenkin sääntöjen mukaan kuuluu jättää lokerikkoon. #
Mies etsiytyi kosmetiikkaosastolle, joilta pieniä suihkepulloja apteekin myyjän mukaan saattaisi löytyä. Ei löytynyt, ja siivoustarvikeosastolta löytyi vain suuria suihkepulloja. Miettiessään tulisiko mitenkään toimeen ilman suihkepulloa mies muisti, että hänellä on kotona entuudestaan juuri sellainen sopiva, jossa on ollut silmälasienpesunestettä. Hetken miestä huoletti, että entäpä, jos siihen on kuivunut saippuaa, mutta sitten hän päätti, että olkoon kuivunut saippuaa. #
Sitten mies muisti taas, että hänellä on mukanaan kassi, ja koska suihkepulloa ei löytynyt, hänen pitäisi nyt mennä kassin kanssa kassan ohi. Tulisiko hänen avata kassinsa, esitellä sen sisältöä kassaneidille niin kuin joku hölmö? “Aivan: silsavoidetta, desinfiointiainetta, likööriä — kunnon juhannusjuhlat tulossa!” Vai kaivaisiko hän kenties kuittinsa esiin ja esittelisi niitä? “Katsokaa, näin, nämä minä olen maksanut, en ole varastanut teidän kaupastanne!” #
Niinpä hän asteli vielä viisi askelta ajatuksenaan löytää suihkepullo, tai edes jotain, mitä tahansa, mikä pelastaisi hänet, mutta sitten hän päätti, että mitään hänen kassissaan olevaa ei kyllä myydä marketeissa. Ainut, joka häntä vielä hetken huolestutti, oli Neo-Amisept, sillä se on niin kaukana lääkkeestä, että sitä ehkä saatettaisiin myydäkin. Lopulta mies rohkaistui ja käveli kassan ohi. #
Tavalliseen tapaansa mies alkoi kassan jälkeen viestittää olemuksellaan salakuljettaneensa juuri jotain kaupasta maksamatta. Mies kuvitteli, toivoi että vartija tulisi ja veisi hänet pieneen harmaaseen huoneeseen, jota valaisisi himmeä hehkulamppu. #
Järkälemäinen, vuorimainen vartija sanoisi: “Katsotaanpa, mitä siellä kassissa on.” Viileästi hymyillen, hitaasti mies tyhjentäisi kassinsa. Vartija sanoisi: “Jaaha, no niin, eipä tässä taidakaan olla mitään… mutta tässähän on Neo-Amiseptia! Ettekö te tiedä, että se on niin kaukana lääkkeestä, että sitä ehkä saatettaisiin myydäkin marketissa!” #
Mies hymyilisi entistäkin ylimielisemmin samalla kun kaivaisi taskustaan kuitin, joka todistaisi siitä, että Neo-Amisept on ostettu hetki sitten apteekista. Sen jälkeen vartijan olisi pakko yrmeänä pahoitella aiheuttamaansa vaivaa, ja päästää mies menemään. Miehen poistuttua huoneesta vartija romahtaisi lattialle itkien, häpeästä suunniltaan. Sitten hän ottaisi kotelosta pistoolinsa ja ampuisi itsensä. #
Mutta sitten mies huomasi, etteihän vartijoilla taidakaan olla pistooleita. Niinpä vartija ottaisi pistoolin sijaan patukkansa ja osoittaisi sillä ohimoaan niin kuin se olisi pistooli, ja ampuisi itsensä. #
Aloittaessaan kotimatkaansa mies mietti kuinka hän kotiin päästyään kirjoittaisi kaikesta tästä. Ei niin kuin se todellisuudessa tapahtui, vaan niin kuin siitä voisi kirjoittaa joku hänen kaltaisensa: jättäen pois kaiken olennaisen. #