Kuhihna
#9125. Torstai, 20. elokuuta 2009 klo 11.30.02, kirjoittanut Jani. 12
Olen tässä ajatellut, vähän amimorphisin ja toisaalta podcastit.tv:n Biisi viikossa -projektin inspiroimana, että pitäisi tehdä tästä blogaamisesta taas kunnon rutiinia. Muistaakseni Silmänkääntövankilassa oli joskus Uguksella sellainen projekti kanssa, että kirjoittaa joka päivä jotain. #
Niin sellaista. Ihan riippumatta siitä onko mitään (muka) tärkeää asiaa vai ei. Vain sen takia, että tulisi kirjoitettua niitä asioita, jotka blogaamisesta minusta oikeasti tekevät tärkeää, eli juuri niitä suuremmassa mittakaavassa epätärkeitä asioita, jotka muuten jäävät kokonaan piiloon. Omia ajatuksia. Omaa arkea. #
Kirjoittamisajankohdaksi ajattelin tätä aamupäivää, sillä yleensä sitä päivän aikana kasaa päänsä täyteen kaikenlaista muuta, mikä häiritsee kirjoittamista illempana. Aamulla sitä tosin sitten vastaavasti on koko lailla tyhjä. Mutta jospa sekin vain auttaisi näkemään niitä pienimpiä asioita, kuulemaan niitä vaimeimpia kuiskauksia sisimmästä. #
Tuo Henrikin Biisi viikossa -juttu on muuten minusta hieno ihan sellaisenaankin, siis musiikintekomielessä. Mitä jos kaikki saisivat käsiinsä jotkut tarpeeksi helpot työkalut musiikin tekemiseen, ja tekisivät ja julkaisisivat samalla lailla biisin viikossa ihan riippumatta siitä millainen siitä tulee? Tietenkään useimmat tuotokset eivät kiinnostaisi enintä osaa kaikista, mutta ainakin nämä säveltäjät vertaistensa keskuudesta varmasti löytäisivät oman pienen yleisönsä jokainen… kuulostaako tutulta? #
Siitä minä siis sain tämän ispiraation, kun se toi niin vahvasti mieleen sen, mistä tässä blogaamisessakin alun perin minulle oli kyse, ja mikä tuppaa unohtumaan sitä useammin, mitä kauemmin tätä on tehnyt. #
[…] Blogasin: Kuhihna http://mummila.net/marginaali/2009/08/20/kuhihna/ […]
Tiheästi päivittyvä Marginaali olisi kyllä kuin paluu jonnekin vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin saattoi luottaa siihen että kahdesti päivässä, ainakin, Jani tuuttasi jotain nettiin. Tämä kun on, ainakin jossain määrin vieläkin, sellaista yhteisöllistä toimintaa niin yhden aktiivisuus inspiroi helposti muitakin.
Se minun “päivitys päivässä” -projektini taisi olla vuosi sitten keväällä. Vissiin kerran onnistuin perättäisinä päivinä jotain kirjoittamaan. Nyt on taas vähän projektia, mutta se on helpompaa kun on tällä kertaa ideoita. Ja nykyisellä tahdillani kerran viikossakin on jo roisia tekstintuottoa.
Sehän se minulla tässä oman kivan ohella taka-ajatuksena onkin, että jos vaikka saataisiin taas kunnon kemut pystyyn, niin kuin niinä vanhoina hyvinä aikoina. Vanhat hyvät ajat… kelpaa niitä vissiin jo näin kolmenkympin kieppeillä ruveta haikailemaan.
Mullakin on blogi päässyt pahasti ruovittumaan, joten mietin, että pitäisi tempaista jotakin vastaavaa. Kirjoittaa jotain kerran päivässä. Eihän sillä sinänsä niin väliä ole, kuinka tärkeää se “jotain” on, mutta sillä tavalla pääsisin ehkä takaisin kiinni kirjoittamiseen. Ehkä. Mitä vähemmän bloggaa, sitä hankalammaksi se tuntuu käyvän.
Juuri niin se menee, sitä alkaa ladata itselleen ja kirjoittamiselleen ihan ihme odotuksia. Se aito tärkeys, joka niillä omilla jutuilla on alun perin ollut, korvautuu vaivihkaa mielen perukoilla jollain kuvitteellisella tärkeydellä™, jota niillä jutuilla ei tosiasiassa ole koskaan ollut. Ruohonjuuritasostahan tässä on kyse. Sen muistaminen ja toteuttaminen käytännössä ja tiedostaen tuntuu vain olevan hurjan hankalaa. Siihen toivoakseni tästä “ainakin jotain joka päivä” -metodista on apua.
tuohonhan nuo “kuva päivässä”-blogitkin pohjaavat.. esim., http://harmittomiakuvia.blogspot.com/
muuten ei oikein tajunnut kaikkea (migreenin ja masennuksen syytä:P) mutta kiitti vaan kun linkitit varjoblogini:)
Se on kyllä varmaa että kun yksi kirjoittaa usein, kirjottaa muutkin. Ainakin voisi olettaa että se on niin, sillä se toimii valitettavan hyvin toisinpäin. Eli kun kaikki kirjottaa tosi harvoin, ei viitsi itsekään kirjoitella sen useammin. Tosin minähän viitsin ja siksi tuntuu joskus hölmöltä. Tarkoitan tässä tapauksessa tietenkin Lj:tä. Lisäksi kun kirjottaa harvemmin, tuntuu ettei sitä asiaa oikeestaan koskaan ole mutta sitten kun pääsee kirjoittamisen vauhtiin, tuntuu ettei kaikesta ehdi edes kirjotaan mistä haluaisi!
Joten näppäimistö laulamaan, täällä odottaa innokas lukija!
ill.: Harkitsin tarkkaan tuota linkitystä, sillä en ollut ihan varma haluatko sitä, mutta sitten ajattelin, että mainitsen vain blogin nimen, niin voit yhdistää sen itseesi jos haluat, ja jos et, se ei käy pelkästä linkityksestä mitenkään ilmi.
Tosiaan, nuo valokuvaajathan tätä ovat kanssa harrastaneet iät ja ajat. Eipä tullu mieleen merkintää väsätessäni.
norsis: Joo, se yksin höpinä voi kyllä tuntua vähän hölmöltä toisinaan… mutta sitten on meitä, jotka kirjoittavat siitä huolimattakin. :)
Tuo “tee yksi asia päivässä” on ihan perusmetodi monilla luovilla aloilla: omaan koulutukseeni kuuluin mm. 100 luonnosta lukukauden aikana. Itsekin on tätä kautta tullut huomattua, että kun pitää aivoa vireessä hieman toisarvoisella tuotannolla, niin se petaa mahdollisuutta sitten sille ns. oikealle luovalle tuotannolle. Kirjoittamiseenkin olen kokeillut ja ainakin omasta mielestäni tekstit tulevat paremmiksi, vaikka aiheet saattavatkin muuttua hieman tyhjänpäiväisemmiksi.
Muuten olen sitä mieltä, että rutiinit estävät tuon kolmannessa kappaleessa kuvaamasi aamukiteytymisen. Itse vihaan rutiineja, mutta nykyään huomaan “pyörittäväni arkea” täysin rutinoituneilla toimilla aamusta yöhön asti. Jotenkin tuntuu, että juuri rutiiniarki estää aivoja lopulta tyhjentymästä öisin - ne vaan hurisevat kuin vanha jääkaappi puoliteholla vuorokauden ympäri. Itselleni olisi siis samantekevää mihin vuorokauden aikaan kirjoittaisin. Päässä aina sama hälinä.
Jaa, että se onkin ihan ammattilaisten niksi. Kyllä sen sitten täytyy tehota.
Minullahan tämä arki on kanssa rutiinia rutiinin perään, mutta siitä huolimatta siis aamuisin päässä on tyhjää. Tai no jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei ihan: sen, miten tyhjää siellä olisi, huomaan siitä, että aina aamuisin päässäni soi loputtomana looppina joku typerä rallatus (viimeksi eilen ja toissa-aamuna siellä lauloi Petelius Muistan sua Elainea niin että rupesi suorastaan vituttamaan).
[…] edessäni on nyt ihan tyhjä tekstikenttä. Tarkoitan, että avasin sen nyt ensimmäistä kertaa joka päivä kirjoittamista -projektini (prosessini?) alettua niin, ettei minulla ollut valmiina mitään ajatuksia, joista […]