Kuin unen lävitse
#9368. Maanantai, 31. elokuuta 2009 klo 11.15.02, kirjoittanut Jani. 6
Kohta salille, ou jee. Täytyy aloittaa kevyesti, siis henkisesti, aerobisella. Yhtä ja samaa liikettä jyystäessä ei tunne oloaan niin epävarmaksi kuin eri laitteiden kanssa arpoessa. Sillä muillahan ei siellä tietenkään ole mitään muuta tekemistä kuin kytätä minun suorituksiani. #
Heitin lansopratsolin syömisen pois kun ei siitä ollut mitään hyötyä. #
Näin taas jotain TSH-unia viime yönä. Herättyäni päässä soi Leevi And The Leavingsin Elämä ikkunan takana. Kuinka surullinen kappale elämää sekin. Ei tosin sentään niin - kuin En tahdo sinua enää. Hrrr. #
Näin kanssa valtavasti unia viime yönä, piru viete etten muista mitä tosin! Ja lenkillekin piti aamulla mennä, mutta kuume, korvasärky ja hemmetinmoinen sade estivät tehokkaasti. Idle on the computer siis.
Pahus! Tervehtymisiä sinnepäin.
on se kiva tullla paussin jälkeen takaisin koneelle ja päästä lukemaan toisten satoja viikonlopun aikana luomia postauksia.. toisaalta se käy myös vähän hermoille.. enivei tuo Leevien biisi muistutti siitä minkä halusin laittaa blogiin seuraavaksi ja minkä bongasin Vivalla tänään..
Minä ainakaan en pysty tuommoisia määriä sulattamaan, siinä käy niin että sitä napsuttelee enimmät luetuiksi sekunnin silmäilyn jälkeen. Ja sitten taas toisinaan ei ole missään mitään uutta luettavaa.
Kuntosalikyttääjät! Niinä harvoina kertoina,kun olen kuntosalilla käynyt olen tuntenut toisten katseet poltteena niskassani. En tiedä johtuuko se katsomisen sietämättömyys Uusmaalaisesta lapsuudesta vai mistä. Joka tapauksessa ei tunnu kivalta ei, vaikka asiaan on saanut siedätystä runsaasti myöhemmälti Raahessa.
Yhden kerran mainitsin asiasta kaverilleni, ja se ymmärsi asian hieman väärin, kun se vaan sanoi, että mulla on niin hirveä läskiperse, ettei sitä kukaan kyttää. Sen jälkeen ajattelin, että ne vahtaavat mua varoittavana esimerkkinä - rauta nousee sutjakammin, kun näkee kuinka käy kun ei viitsi puntata. Vaikka oikeasti: tilassa, joka on täynnä peilejä ja ihmisiä on vaikea olla katsomatta johonkuhun ainakin hetkellisesti.
Siinäpä empaattinen kaveri, heti valmiina tukemaan!
Joo, jonnekin se katse on kohdistettava ja suorituksesta tulee oikeasti huomiotaherättävä, jos omaa päätä koettaa samalla vääntää niin ettei tulisi vahingossakaan katsoneeksi kenenkään suuntaan silloin kun porukkaa on paljon.