Kuinka unohtaa tuleva
#9730. Tiistai, 22. syyskuuta 2009 klo 10.59.02, kirjoittanut Jani. 12
Unohdin eilen blogata. Muistin sen vasta kun aamupäivän aikaikkuna oli umpeutunut, enkä myöhemmin kerennyt. (En kirjoittanut tätä pahoitellakseni sitä, vaan vain muistiinpanoksi muiden joukkoon.) #
Lääkekokeilu, jota siellä psykiatrian polilla suunniteltiin, oli venlafaksiiniannoksen tuplaaminen. Psykiatri otti sen esille, koska sosiaalisiin tilanteisiin liittyvien ongelmien hoidossa tavallisin annos on kuulemma kaksinkertainen tuohon nähden mitä nyt syön. Siinäkin hän kuitenkin oli äärimmäisen varovainen ja teki selväksi, ettei mitenkään halunnut painostaa minua hyväksi kokemani lääkityksen korjaamiseen. Toisaalta sanoin itsekin olevani hyvin avoin kaikenlaisille kokeiluille. #
Ainut mikä tupla-annoksessa minua vähän arvelutti oli se jos haittavaikutuksetkin sitten pahenevat, mutta kuulemma sekään ei välttämättä mene niin, että annoksen tuplaaminen tuplaisi myös ne haittavaikutukset. Puntaroin tuota sieltä polilta lähdettyäni ja nyt alan kallistua kokeilun puolelle. #
[#] (Elän taas jatkuvaa déjà vuta. Tätä kirjoittaessanikin saan jatkuvia välähdyksiä siitä kuinka olin muka joskus ajat sitten juuri tässä näin, miettimässä näitä ja kirjoittamassa niistä. On kuin näiden yhteydessä olisi sattunut jokin näihin sinänsä liittymätön, hyvin dramaattinen tapahtuma, joka olisi tehnyt näistä täysin arkipäiväisistäkin asioista niin huikean merkityksellisiä, että muistan ne etukäteen ikään kuin vaaran merkkeinä. Teen pahaa torjuakseni taian: panen valmiiksi ikilinkin tämän kappaleen eteen, jotta sille ei tulisi käyttöä.) #
Niitä sosiaalisia vaikutuksia en ole tähän mennessä millään lääkkeellä huomannut olevan, mutta sen sijaan voi olla että omissa oloissa vointini paranee. Paranemisen varaa siinä nimittäin on. Tiedän sen siitä, että se oli nykyistä parempi pian venlafaksiinin aloittamisen jälkeen, suorastaan loistava. Se paras terä siitä kuitenkin harmikseni hiipui pikku hiljaa, ja nyt vähän niin kuin toivon, että voisin saada siitä kiinni uudestaan tuolla annostuksen nostamisella. #
Eivät ne sosiaalisetkaan vaikutukset ehkä pahitteeksi olisi, mutta niiden suhteen en pidätä hengitystäni. #
[…] Blogasin: Kuinka unohtaa tuleva http://mummila.net/marginaali/2009/09/22/kuinka-unohtaa-tuleva/ […]
Se on kyllä jännä toi sosiaalisten tilanteitten pelko. Se, miten toisilla sitä on ja toisilla ei.. sun taustojas asiassa en tietysti tiedä, tai ehkä oon joskus lukenut mutta muistini on… p*ska. No, kuitenkin. Opetan tuota itämaista tanssia jossa ei kyllä voi oikeastaan pelätä sosiaalisia tilanteita kun parhaimmillaan salissa on lähemmäs 40 ihmistä, joita täytyy opettaa, jutella, saada rennoksi, jopa käydä koskettamassa, jos jokin liike ei meinaa ottaa sujuakseen, eikä se minua lainkaan häiritse. Mutta joskus, kun yksin kuljen erilaisissa paikoissa, olen valtavan ahdistunut. Ihmiset kaupassa saavat minulle kylmän hien pintaan ja tuntuu että kaikki tuijottavat hermostuneisuuttani ja tuijotan vain lattiaa tai näytän juurikin tosi kylmältä tietoisesti.
Kadulla käveleminen on kuitenkin pahinta. Varsinkin jos liikkeellä on paljon ihmisiä. Joskus olo on niin inhottava, että tiedän sen jo etukäteen, enkä niin ollen edes lähde minnekään.
Mikään ei kuitenkaan ahdista yhtä paljon kuin muut vanhemmat lasten leikkikentillä.. olen kykenemätön astumaan sinne Kristianin kanssa, ja se harmittaa enkä oikein tiedä mistä se ihmiskammo tulee niin pahana. Kumma juttu.
Se on tosiaan mielenkiintoista… tai mielenkiintoisempaa ehkä tuollaisissa sinun kaltaisissasi tapauksissa, joissa se liittyy tiettyihin tilanteisiin ja taas toisiin ei. Minunkaltaisissanihan se on epämielenkiintoista, kun se on niin kaikenkattavaa ja siten suht’ suoraviivaista.
Toinen mikä on kanssa mielenkiintoista on se miten se liittyy itsetuntoon tai pikemminkin on liittymättä siihen. Ihminen voi pitää itseään hyvinkin erinomaisena ja pelätä silti ihmisiä, tai sitten voi tuntea itsensä uskomattoman huonoksi ja käyttäytyä silti ihmisten seurassa ainakin näennäisesti kuin vailla minkäänlaista alemmuudentuntoa.
Hassua, itse olen aina pitänyt (naivistisena kohtaloon uskojana) déjá vu:ta aina merkkinä siitä, että olen oikealla tiellä, että olen juuri siinä paikassa ja ajassa kuin tulisi ollakin. You say tomato, I say toh-mah-to.
Riippuu kyl déjá vun laadusta omalla kohdallani.. Jos saat sellaisen tehdessäsi jotain typerää ja peräti kivuliasta niin olisi vaikea uskoa sen olevan merkki :D Itse saan hyvin usein tylsiä déjá vu:ta. Esimerkiksi tuossa taannapäivänä kun heittelen perunankuoria roskikseen, niin tiesin heti, että oli joskus ennenkin tehnyt juuri samalla tavalla, juuri samoilla liikkeillä, että olin ajatellut juuri samoja ajatuksia kuin silloin ja että jalkanikin olivat olleet samassa asennossa, paino jakautuneena niiden varaan samalla tavalla.
Minun varsinainen, ei-taikauskoinen selitykseni ilmiölle on, että siinä on kyse oikeista muistoista, jotka ovat syntyneet joko samankaltaisissa tilanteissa tai sitten samankaltaisista tilanteista nähdyistä unista. Olen muutaman kerran kokenut déjà vun siten, että olen hetkeä myöhemmin pystynyt paikallistamaan sen muiston josta samankaltaisuuden kokemus syntyi, ja osassa tapauksista oli kyse senhetkisiä tapahtumia muistuttaneista, oikeista tapahtumista menneisyydessä, osassa taas unissa koetuista vastaavista tapahtumista. Sille, miksi vain pieni osa muistoista herättää noin vahvan tuttuuden tunteen samalla kun sen muistoluonne peittyy hämärään, minulla ei ole selitystä.
Oon kuullut joskus sellasen teorian, että ihminen näkee viisi unta yössä, joista yksi olisi aina enneuni -eikä välttämättä aina mikään kovin mielenkiintoinen, vaan jostain ihan arkisesta kertova, ja että déjá vu syntyisi siitä tunnistamisesta kun osuu valveilla jo unessa nähtyyn asiaan.
En sitte tiä, itse olen nähnyt joskus lähemmäs kymmenen muistettavaa unta yössä, joten lienee unien määrä vaihdella yksilöilä. Ihan hauska teoriahan se on.
Itse en ole koskaan kyennyt paikallistamaan déjá vu - tunnetta yhtään mihinkään aikaisempaan, vaan tunne siitä, että juuri kaksi sekuntia sitten tein saman asian on niin vahva että hirvittää.
Aiemmalla lääkityksellä minä en nähnyt unia juuri ollenkaan, venlafaksiinin aloitettuani aloin sitten taas pitkästä aikaa nähdä hyvin eläväisen tuntuisia. Se on muistaakseni ihan pakkausselosteeseen painettu vaikutuskin. Eli paitsi yksilöstä, se unien määrä ja laatu riippuu myös yksilön lääkityksestä…
Sellaisia oikein hyviä unia, joiden näkemisen jälkeen aamulla on tosi levännyt ja virkeä mieli, en juurikaan ole sairastumiseni jälkeen nähnyt.
mulle tuli paroxetinin alottam,isen jälkeen n kolmen kuukauden aika jona näin joka yö hyvin eläviä ja realistisia unia. nytte se on jo tasaantunut ja on joskus unettomiakin öitä.
mut deja vut tulee mul ainakin usein unista, varsinkin lapsena ja nuorena oli näin ja nykyäänkin saattaa tulla joku jostain vuosia sitten nähdystä unesta. tavallisimmin ne kuitenkin liittyy siihen etten voi muistaa mitä olen kellekin sanonut tai minnekin kirjottanut. jos jään miettimään ja aivo toimii niin saattaa käydä ilmi että olen samat jutut kirjottanut jollekin meiliin tai johonkin toiseen blogiin tms. useimmiten en vaan jaksa miettiä ja toistan sitten itseäni.
toki on itsensä toisto usein ärsyttävää. tulee ihan vajaamielinen fiilis ihmisten kanssa ja “mitähän ne minusta ajattelee kun toistan samat jutut tuhat kertaa”. mut pää on niin täynnä läpiä ettei asiaa voi välttää. keskustelussa on vaikee alkaa miettimään. O.o
Tuo itsensä toistamisen mahdollisuus ei minua oikeastaan vaivaa muuta kuin blogaamisen suhteen, ja senkin suhteen vain sellaisena epämääräisenä ahdistuksena pikemminkin muulloin kuin kirjoittaessani. Siis että jossain ihan muualla kuin tänne kirjoitellessani pätkähtää yhtäkkiä päähän, että mitä jos olenkin kirjoittanut täsmälleen saman jutun kahteen kertaan, enkä vain itse muista sitä. Se ei ole edes kovin kaukaa haettu mahdollisuus ottaen huomioon sen määrän tekstiä mitä näiden vuosien aikana olen nettiin suoltanut (mistä muistui taas mieleeni se etten vieläkään ole laskenut niitä niin kuin Ugukselle jo iät ja ajat sitten lupasin).
“Valveillaoloajan laatu säätelee unen syvyyttä”
[…] lisäksi ei mitään uutta tänään. Déjà vut jatkuvat. Venlafaksiiniannoksen tuplaaminen ei ainakaan vielä tunnu selvästi missään, vaikka […]