marginaali

Kurssipäivä 22

#23576. Tiistai, 30. elokuuta 2011 klo 16.48.44, kirjoittanut Jani.

Aamu­päi­väl­lä mie­tit­tiin jämäk­kyyt­tä, jon­ka mää­ri­tel­mä voi­si olla vaik­ka, että se on sitä mitä minul­la ei ole. Olin äänes­sä ehkä vähän lii­kaa­kin, vaik­ka toi­saal­ta useim­mat muut oli­vat enim­mäk­seen hil­jaa, niin yri­tin sit­ten, jot­tei kes­kus­te­lu minul­le tär­keäs­tä aihees­ta tyys­tin tyreh­tyi­si. #

Jos­sain vai­hees­sa koin nor­suai­hei­sen déjà vun, niin vah­van, että olin aivan var­mas­ti muis­ta­vi­na­ni, että olen kir­jan­nut sen edel­li­sen tapah­tu­man (uni tms.) tän­ne ylös, mut­ta nyt sit­ten en kui­ten­kaan löy­tä­nyt sitä tääl­tä kun hain. #

Lou­na­sai­kaan sain ensim­mäi­sen har­joit­te­lu­paik­ka­hyl­syn, mut­ta niin ystä­väl­li­sen ja kan­nus­ta­van, ettei har­mi­ta ollen­kaan! #

Ilta­päi­väl­lä oli joo­ga­tun­ti. Se oli ihan mie­len­kiin­toi­nen koke­mus, ja yllät­tä­vän ren­tout­ta­vaa. Tus­kin minus­ta har­ras­ta­jak­si oli­si, en oikeas­taan enää perus­ta sem­moi­ses­ta vän­ky­röin­nis­tä toi­sin kuin nuo­rem­pa­na. #

Lyhyt mutta ytimetön

#10035. Maanantai, 12. lokakuuta 2009 klo 13.45.13, kirjoittanut Jani.

Tai­dan pitää tämän vii­kon kom­men­toin­ti­päi­vän tänään, kun kes­ki­viik­ko­na lähen poh­jo­seen. Lop­pu­vii­kon päi­vi­tyk­set­kin sitä myö­ten har­ve­ne­vat, jos tapah­tu­vat lain­kaan. #

Sen lisäk­si ei mitään uut­ta tänään. Déjà vut jat­ku­vat. Ven­la­fak­sii­nian­nok­sen tuplaa­mi­nen ei aina­kaan vie­lä tun­nu sel­väs­ti mis­sään, vaik­ka kol­me päi­vää­hän minä sitä vas­ta olen­kin syö­nyt. Tuo tosin teho­aa nopeam­min kuin muut lääk­keet, aloit­taes­sa­ni­kin olin huo­maa­vi­na­ni vai­ku­tuk­sia alle vii­kos­sa. #

Ostin tar­pei­ta oman mys­lin teke­mi­seen, mut­ten ole vie­lä teh­nyt. Pitää hom­ma­ta ilma­tii­vis purk­ki sen säi­lö­mis­tä var­ten. Ehkä äitil­lä on yli­mää­rä­siä. #

Kuinka unohtaa tuleva

#9730. Tiistai, 22. syyskuuta 2009 klo 10.59.02, kirjoittanut Jani.

Filmi #

Unoh­din eilen blo­ga­ta. Muis­tin sen vas­ta kun aamu­päi­vän aikaik­ku­na oli umpeu­tu­nut, enkä myö­hem­min keren­nyt. (En kir­joit­ta­nut tätä pahoi­tel­lak­se­ni sitä, vaan vain muis­tiin­pa­nok­si mui­den jouk­koon.) #

Lää­ke­ko­kei­lu, jota siel­lä psy­kiat­rian polil­la suun­ni­tel­tiin, oli ven­la­fak­sii­nian­nok­sen tuplaa­mi­nen. Psy­kiat­ri otti sen esil­le, kos­ka sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin liit­ty­vien ongel­mien hoi­dos­sa taval­li­sin annos on kuu­lem­ma kak­sin­ker­tai­nen tuo­hon näh­den mitä nyt syön. Sii­nä­kin hän kui­ten­kin oli äärim­mäi­sen varo­vai­nen ja teki sel­väk­si, ettei miten­kään halun­nut pai­nos­taa minua hyväk­si koke­ma­ni lää­ki­tyk­sen kor­jaa­mi­seen. Toi­saal­ta sanoin itse­kin ole­va­ni hyvin avoin kai­ken­lai­sil­le kokei­luil­le. #

Ainut mikä tupla-annok­ses­sa minua vähän arve­lut­ti oli se jos hait­ta­vai­ku­tuk­set­kin sit­ten pahe­ne­vat, mut­ta kuu­lem­ma sekään ei vält­tä­mät­tä mene niin, että annok­sen tuplaa­mi­nen tuplai­si myös ne hait­ta­vai­ku­tuk­set. Pun­ta­roin tuo­ta siel­tä polil­ta läh­det­tyä­ni ja nyt alan kal­lis­tua kokei­lun puo­lel­le. #

[#] (Elän taas jat­ku­vaa déjà vuta. Tätä kir­joit­taes­sa­ni­kin saan jat­ku­via väläh­dyk­siä sii­tä kuin­ka olin muka jos­kus ajat sit­ten juu­ri täs­sä näin, miet­ti­mäs­sä näi­tä ja kir­joit­ta­mas­sa niis­tä. On kuin näi­den yhtey­des­sä oli­si sat­tu­nut jokin näi­hin sinän­sä liit­ty­mä­tön, hyvin dra­maat­ti­nen tapah­tu­ma, joka oli­si teh­nyt näis­tä täy­sin arki­päi­väi­sis­tä­kin asiois­ta niin hui­kean mer­ki­tyk­sel­li­siä, että muis­tan ne etu­kä­teen ikään kuin vaa­ran merk­kei­nä. Teen pahaa tor­juak­se­ni tai­an: panen val­miik­si iki­lin­kin tämän kap­pa­leen eteen, jot­ta sil­le ei tuli­si käyt­töä.) #

Nii­tä sosi­aa­li­sia vai­ku­tuk­sia en ole tähän men­nes­sä mil­lään lääk­keel­lä huo­man­nut ole­van, mut­ta sen sijaan voi olla että omis­sa olois­sa voin­ti­ni para­nee. Para­ne­mi­sen varaa sii­nä nimit­täin on. Tie­dän sen sii­tä, että se oli nykyis­tä parem­pi pian ven­la­fak­sii­nin aloit­ta­mi­sen jäl­keen, suo­ras­taan lois­ta­va. Se paras terä sii­tä kui­ten­kin har­mik­se­ni hii­pui pik­ku hil­jaa, ja nyt vähän niin kuin toi­von, että voi­sin saa­da sii­tä kiin­ni uudes­taan tuol­la annos­tuk­sen nos­ta­mi­sel­la. #

Eivät ne sosi­aa­li­set­kaan vai­ku­tuk­set ehkä pahit­teek­si oli­si, mut­ta nii­den suh­teen en pidä­tä hen­gi­tys­tä­ni. #

Olen nähnyt hänet ennenkin

#11583. Maanantai, 23. helmikuuta 2009 klo 17.23.42, kirjoittanut Jani.

“Minus­ta tun­tuu, että olen näh­nyt hänet ennen­kin. Minul­le tulee yhä useam­min se tun­ne kas­vois­ta ja pai­kois­ta. En tie­dä, joh­tuu­ko se sii­tä että näh­tyä alkaa jo olla niin pal­jon, vai onko maa­il­ma alka­nut tois­taa itse­ään, vai onko syy­nä minun hen­ki­sen koneis­to­ni var­hai­nen kulu­mi­nen.”
Peter Høeg: Lumen taju. Suom. Pirk­ko Tal­vio-Jaa­ti­nen #