Tunge ne rakennekynnet vaikka hanuriisi
#9875. Sunnuntai, 4. lokakuuta 2009 klo 15.31.19, kirjoittanut Jani. 4
Sun äitiäs taannoin kommentoinut suomenkielinen spämmeri iski eilen tännekin. Merkkasin kaikkiaan neljä kommenttia roskaksi, ja toivon mukaan Akismet sen perusteella vähitellen oppii tunnistamaan nuo itsekseen. Sitä odotellessa WordPressin käyttäjät voivat kirjata arviointi- tai estosanojen luetteloonsa (Keskustelun asetuksissa) kolme seuraavassa takaperin kirjoittamaani domainia. Viestin ne tällä lailla takaperin, jottei spämmääja saisi niistä vahingossakaan yhtään linkkikarmaa. (Osoitteet voi tarvittaessa kääntää vaikka TextOpusin tekstinkääntötyökalulla.) #
En ole vieraillut näillä sivustoilla ja suosittelen, ettette tekään vieraile, jottei spämmääjä saisi palkkaansa. Hävetköön tykönään huonoja kävijämääriään siihen saakka että keksii rehellisiä keinoja niiden kasvattamiseen. #
- moc.itsoplehtennykennekar
- moc.tusiaklavnediapmah
- moc.suakkiel-kisal
Käytän kommentoijien yksityisyyttä suojaavaa lisäosaa, joten näiden roskakommenttienkaan lähettäjän IP-osoitetta en näe, mutta siitä nyt ei välttämättä paljoa voi päätelläkään. Se saattaa ihan hyvin olla zombi. Onhan sinun tietokoneesi tietoturva kunnossa? #
[…] Blogasin: Tunge ne rakennekynnet vaikka hanuriisi http://mummila.net/marginaali/2009/10/04/tunge-ne-rakennekynnet-vaikka-hanuriisi/ […]
Kannattaa huomata, että jos nuo domainnimet lisätään WordPress-blogin estolistalle, niin kuin minä tein, yhdenkin niistä mainitseminen kommentissa pätskäyttää koko kommentin suoraan spämmilootaan. Sieltä sen voi pelastaa vain tarkkaavainen ylläpitäjä.
Kiitos, Jani. Mullekin tupsahti eilen spämmi jossa mainostettiin niitä keinotekoisia sormien päissä olevia juttuja. Enkä olisi ilman sinua edes tajunnut sitä spämmiksi, kun itse kommentti sopi jotakuinkin siihen merkintään enkä lähettäjän linkkiä huomannut. Pitää pitää silmät paremmin auki jatkossa.
Sehän näissä on pirullista, että nämä ovat käsin räätälöityjä sisältönsä puolesta. Jossain vaiheessa muuttunevat muunkielisien kaltaiseksi automaattiroskaksi, joka ainakin ihmismoderoijan silmin on helppo erottaa aiheen aidosta kommentoinnista.