Kävin maa­nan­tai­aa­mu­na labras­sa anta­mas­sa ver­ta, ja sain mukaa­ni rus­kean pape­ri­pus­sin, jos­sa oli koe­put­ki sekä hams­te­rin suu­hun sopi­va lusik­ka. Aivan oikein: sil­lä lusi­koi­tiin pas­kaa. Olin aikeis­sa jät­tää lusi­kal­li­se­ni labraan vie­lä sama­na päi­vä­nä, mut­ta mei­na­sin tyriä kel­lo­nai­ko­jen kans­sa ja läh­teä psy­ko­lo­gil­le kol­mek­si, vaik­ka aika oli kah­del­ta. Onnek­si hok­sin sen ajois­sa, mut­ta kui­ten­kin lii­an myö­hään keri­täk­se­ni vie­dä sen pas­ka­put­ken sin­ne labraan. Niin­pä jou­duin säi­lö­mään sitä jää­kaa­pis­sa yön yli. #

Täl­lai­nen jyr­käs­ti nor­maa­lien hygie­nia­käy­tän­tö­jen kans­sa ris­ti­rii­tai­nen asia ei voi olla vai­kut­ta­mat­ta ali­ta­jui­ses­ti. Sitä alkaa pik­ku­hil­jaa kuvi­tel­la koko kodin löyh­kää­vän, ja tun­tuu kuin se pas­ka joten­kin siel­tä koe­put­kes­ta saas­tut­tai­si koko jää­kaa­pin ja vähi­tel­len koko asun­non. Mie­tin mones­ti, että miten ihmees­sä Dah­me­rin kal­tai­set tyy­pit, jot­ka eivät ole ihan totaa­li­sen sekai­sin, sie­tä­vät sitä. #

Mei­na­sin sit­ten vie­lä seu­raa­va­na­kin päi­vä­nä tyriä kel­lo­nai­ko­jen kans­sa, kun en arvan­nut labran mene­vän kiin­ni jo kah­del­ta. Onnek­si hok­sin kui­ten­kin riit­tä­vän ajois­sa sen­kin, ja ker­ke­sin ter­veys­kes­kuk­seen ennen labran sul­ke­mis­ta. Sain­kin siel­lä sit­ten odo­tel­la “näytteeni”[alaviite]Minusta pas­kan eufe­mi­soin­ti on koo­mis­ta, vaik­ka var­mas­ti itse­kin tur­vau­tui­sin sii­hen jos jou­tui­sin sitä työk­se­ni käsittelemään.[/alaviite] jät­tä­mis­tä kau­em­min kuin veri­ko­keen otta­mi­seen pää­se­mis­tä. #

Olin jo vähän jän­näs­sä, että jää­kö se hel­ve­tin pökä­le nyt rep­puu­ni hap­pa­ne­maan, mut­ta sain kuin sain­kin sen sit­ten jätet­tyä. Labra­jo­nos­sa olleet tei­nit vai­kut­ti­vat hiu­kan kum­mas­tu­neil­ta, kun tulin nii­den jäl­keen ja pää­sin sisään ennen nii­tä. Eivät vis­siin tien­neet, että näyt­teen jät­tä­jät prio­ri­soi­daan otat­ta­jien edel­le. Eivät­kä var­sin­kaan tien­neet mitä minul­la oli repus­sa… muha­ha­ha­HAHAHAAHAAno­niin. #

# Olen pari­na yönä nyt lyhyen ajan sisäl­lä tyt­tik­sen luo­na nuk­kues­sa­ni näh­nyt tun­keu­tu­mi­su­nia. Siis sel­lai­sia, jois­sa mur­to­var­kaat elik­kä muut ros­mot tule­vat nuk­kues­sa­ni (nuk­kues­sam­me) sisään, ja on jän­nät pai­kat. Unes­sa mie­tin, että pitäi­si­kö tees­ken­nel­lä nuk­ku­van­sa, jot­ta ne sai­si­vat teh­dä työn­sä rau­has­sa, vai pitäi­si­kö olla mies ja men­nä kolk­kaa­maan ne hen­gil­tä. #

Oli­sin var­maan­kin epäil­lyt fyy­sis­tä tun­keu­tu­mis­ta unien aiheut­ta­jak­si, mut­ta vii­meis­tä edel­li­sen näin jo kau­an ennen sitä. Sitä pait­si näen minä tuol­lai­ses­ta per­se­rei­kään tun­keu­tu­mi­ses­ta­kin unia aina tasai­sin välia­join, siis sel­lai­sia jois­sa minul­le tapah­tuu sel­lais­ta. Sen syis­tä saat­tai­si Freu­dil­la olla jokin teo­ria, mut­ta aina­kaan tie­tääk­se­ni sel­lais­ta ei minul­le ole tapah­tu­nut. #

Toi­nen epäil­ty voi­si­vat olla nuo kes­kus­te­lut psy­ko­lo­gin kans­sa, asioi­den käsit­te­lyn rivak­ka tah­ti siel­lä. Mut­ta ei se sil­ti­kään huo­les­tu­ta minua tie­dos­ta­val­la tasol­la. Kyse voi olla vain luon­nol­li­ses­ta aras­te­lus­ta, tai siis minun tapauk­ses­sa­ni yli­luon­nol­li­ses­ta. En yleen­sä soi­si umpio­ta­ni puh­kais­ta­van, mut­ta luot­ta­muk­se­ni sel­lai­sen ammat­ti­lai­siin on tähä­nas­tis­ten hyvien koke­mus­ten takia niin vank­ka, että hei­dän kans­saan olen aina val­mis teke­mään poik­keuk­sen. #

# Kuu­lin siel­lä nyt maa­nan­tai­na ensim­mäis­tä ker­taa hyväk­sy­mis- ja omis­tau­tu­mis­te­ra­piak­si[ala­vii­te]Arto Pie­ti­käi­nen on siir­tä­nyt sivus­ton­sa Googlen pal­ve­li­mel­le, ja iro­nis­ta kyl­lä, Googlen haku ei vie­lä tätä kir­joit­taes­sa­ni ole sii­tä tietoinen.[/alaviite] kut­su­tus­ta suun­tauk­ses­ta, joka psy­ko­lo­gin kuvauk­sen perus­teel­la vai­kut­ti minus­ta äärim­mäi­sen mie­len­kiin­toi­sel­ta. Idea­na on suun­tauk­sen nimen mukai­ses­ti omis­tau­tua omien arvo­jen mukai­sel­le elä­mäl­le (sen rajoit­tei­den hyväk­sy­mi­sen jäl­keen). #

Kuu­los­taa siis näin typis­tet­ty­nä ihan perus-psy­ko­pu­pul­ta (psy­ko­pu­pu­ja! Hmm…), mut­ta olen itse­kin miet­ti­nyt vii­me vuo­si­na sil­loin täl­löin sitä, että haluai­sin elää enem­män sen mukaan mihin uskon. Olen vain tähän asti aja­tel­lut, ettei sel­lai­sen ympä­ril­le nyt aina­kaan voi mitään tera­pi­aa raken­taa, kos­ka sen jäl­keen­hän ihmi­set­hän saat­tai­si­vat, her­ran juma­la, olla vapai­ta! “Ei aina voi saa­da kaik­kea mitä halu­aa”, ja “mitä jos äiti­kin tekis aina niin kuin mie­li tekee, mitä jos kaik­ki oli­si­vat niin kuin huvit­taa, ei kukaan kävis töis­sä ja minä­kin söi­sin vain kark­kia makai­sin kat­to­mas­sa telk­ka­ria ja joi­sin vain kal­jaa ja kaik­ki olis ihan hun­nin­gol­la”. #

# Ja nyt: kuin­ka kei­te­tään kah­via. #

1. Kaa­de­taan keit­ti­men säi­li­öön vettä.
2. Ote­taan van­ha suo­da­tin­pus­si purui­neen pois suo­dat­ti­mes­ta ja pan­naan tilal­le uusi.
3. Lada­taan uuteen suo­da­tin­pus­siin tar­vit­ta­va mää­rä kahvinpuruja.
4. Kään­ne­tään kei­tin kat­kai­si­jas­ta päälle.

Huo­mio! Jokai­nen yllä lue­tel­tu vai­he on kah­vin­kei­ton onnis­tu­mi­sen kan­nal­ta tär­keä! Keit­tä­mi­nen ei siis onnis­tu esi­mer­kik­si täl­lä taval­la (kokeel­li­ses­ti todet­tu): #

1. Kään­ne­tään kei­tin kat­kai­si­jas­ta päälle.