Elävien kuolleiden yö
#11962. Maanantai, 1. maaliskuuta 2010 klo 21.45.33, kirjoittanut Jani. 0
Olin taas aamuyöstä silmukassa unen ja valveen välillä. Unessa kiskoin alaviisuria vasemman käden sormilla, kunnes havahduin ja tajusin, että käteni lepääkin vuoteella vieressäni, ja siitä valuin hiljalleen takaisin uneen, jossa jatkoin hampaan kiskomista. Sain sen hampaan sitten lopulta irtikin. #
Näiden aamuyön valveillahäilymisunien lisäksi olen nähnyt lisää suuttumisunia. #
Creepyflicks lähetti eilen Elävien kuolleiden yön. Olen minä sitä täällä ennenkin hehkuttanut, mutta se vain on niin mahtava. Jotenkin niin täydellinen kuvaus… mistä? Ihmiskammoisuudesta? En tiedä. Se vain koskettaa, ja karmii sillä hiipivällä lailla millä kauhuelokuvan minusta pitää, ilman BÖÖÖÖÖÖÖ-efektejä. En taida toista oikeanlaista tietääkään. #
Niin ja onhan siinä niitä eläviä kuolleitakin. Zombielokuvissa kuolleista tehdään uhka luultavasti pienimmällä ylipäänsä mahdollisella yliluonnollisella vivahteella: korvaamalla ainoastaan niiden kuolleenaoleminen elävyydellä (hädin tuskin). Siksikin Elävien kuolleiden yö luultavasti minuun vetoaa, sillä tämä hienovarainen muutos tuntemissamme todellisuuden säännöissä tekee sitä seuraavista tapahtumista paradoksaalisesti äärimmäisen todenkaltaisia: ihmisten ponnistelut ilmiön ymmärtämiseksi eivät ole lähtökohtaisesti tuhoontuomittuja niin kuin täysin mielikuvituksellisten sääntöjen hallitsemissa elokuvatodellisuuksissa. Ponnistelut voivat olla epätoivoisia ja niiden kestäessä ilmiön kanssa kamppailun piina jatkuu, mutta vähitellen ilmiö otetaan haltuun ja lopulta siitä päästään jopa voitolle. #
Lopullinen voitto ei kuitenkaan ole sinänsä niinkään tärkeää kuin se, että kamppailussa on realistista mielekkyyttä. Ja kamppailustahan elokuva kertoo. Loppu tulee heti kun alkaa vaikuttaa siltä, että voitto on saavutettu. #