Solemnitas
#12877. Maanantai, 24. toukokuuta 2010 klo 17.39.51, kirjoittanut Jani. 7
Haluaisin lukea antiikin Roomasta kertovan kirjan, sellaisen tietynlaisen. Sen keskipisteenä olisi jokin suuri juhla, jota vietettäisiin roomalaiseen tapaan ylettömin menoin, jotka yltyisivät kirjan kuluessa niin hillittömiksi, että olisivat lopulta nykyihmisestä täysin absurdit: yksityiskohtaisesti ja intohimoisesti kuvattua kannibalismia, pedofiliaa yms. yms. Sitten juhlat loppuisivat ja kaikki hengissä selviytyneet menisivät koteihinsa. #
Mitään sen kummempaa juonta ei siis olisi, vaan kyse olisi ainakin päällisin puolin pelkästään ylettömästä seksillä ja väkivallalla mässäilystä, tyyliin Amerikan psyko tai De Sade. Saisi sen sisään toki nivoa vaikka jonkin postmodernin jutun, jos kirjoittaja niin haluaisi tehdä, mutta se ei ole edellytys. Edellytys sen sijaan on se, että mitään perinteisen kaltaista punaista lankaa kirjassa ei ole. #
Yhden yksityiskohdan haluaisin kirjaan upottaa: vaikka esillä olisivat roomalaisen yhteiskunnan kaikki kansanosat, keisari puuttuisi jonkin tekosyyn (meneillään oleva vallan vaihtuminen, matka tms.) varjolla sen huipulta. Vitsi olisi tietysti siinä, että keisari edustaisi kirjan maailmasta, eli meidän maailmastamme puuttuvaa jumalaa. #
Kirja olisi järkälemäisen paksu. #
Tekisi mieli sanoa, että sellaisessa kirjassa olisi sanomaa, mutta tosiasiassa kyse on vain siitä, että haluaisin lukea kuvauksia maailmasta sellaisena kuin se on. #
Hmm.. Miksiköhän kukaan ei voi ole vielä tätä järkälettä kirjoittanut! It’s an outrage! Tai sitten sellainen on.. mutta en kyllä tiedä siittä.
Mulle 4chan on kuvaus maailmasta sellaisena kuin se on.
Carmabal: Kirjoitin tuon siinä toivossa, että joku sitten tietäisi kertoa, että tällainenhan on jo olemassa.
M: 4chan on ehkä hieman liian animepainotteinen, mutta muuten jaan kyllä käsityksesi. Varsinkin /se-jonka-nimeä-ei-pidä-lausuman/ kuvastaa ihmisyyden koko kirjoa melko hyvin.
[…] This post was mentioned on Twitter by Alankomaat, Alankomaat and Hollanti, marginaali. marginaali said: Blogattu: Solemnitas http://mummila.net/marginaali/2010/05/24/solemnitas/ […]
taa nyt ei ihan osu, eika sijoitu antiikon roomaan, mutta Sodoman 140 paivaa vai mika han oli, on leffa jossa todella massaillaan sadismin eri muodoilla. vaikka noista muuten diggailen niin tuota kokemusta vaille olisi ollut kiva jaada. kuvauksesi ikaankun yhdistaa sen jotenkin Trimalkion pitoihin
Osuupa se sikäli, että Sodoman 120 päivää on nimenomaan De Saden tuotantoa.
Vaikka Trimalkion pidot olin nimenä aiemminkin kuullut, en tiennyt sen sisällöstä enkä siitä, että se (ainakin Wikipedian Satyricon-artikkelin kuvauksen perusteella) tosiaan muistuttaa tuota yllä toivomaani.