मुझे हर रोज अस्तित्व की जंजीरों से मुक्त
#24733. Keskiviikko, 7. joulukuuta 2011 klo 19.14.34, kirjoittanut Jani. 3
Onnistuin tänään psykologilla siinä mikä, jos se onnistuisi omin päin, voisi olla elämäni Graalin malja: mieltämään kamppailun masennusta vastaan selviytymiskamppailuna. #
Siis kun minähän, niin kuin monetkin, joko tietämättään tai tiedostaen, niin kuin minä, toivon sotaa/zombiruttoa/mitä vain ilmestyskirjallista meininkiä tapahtuvaksi. Silloin tästä tyhjänpäiväisestä elämästä tulisi sillä tavalla konkreettisesti merkityksellistä kuin mitä ihmisen primitiivinen hermosto mielestäni ympärilleen tarvitsee voidakseen kokea sen mielekkäänä: eloonjäämiskamppailua. #
Se voi olla se mikä pohjimmiltaan ajaa ns. hyvää elämää viettävät ihmisetkin toimimaan tavoilla joka tuhoaa siltä tasaisen tappamattomalta ja puuduttavalta arjelta pohjan. Tuskin monikaan sitä tietämättömyyttään tekee, siis sellaista tietämättömyyttään, etteikö kykenisi näkemään tekemiensä valintojen seurauksia. Sen sijaan sitä tehdään omia vaikuttimia tiedostamatta; vaikuttaahan halu tuhota oma ns. hyvä elämä äkkiseltään perin irrationaaliselta, eikä siksi varmasti monikaan toteuta sitä sen täysin tiedostaen. #
Tuossa ylempänä siis kuitenkin olen sen nyt mielestäni riittävästi perustellut: ihminen tarvitsee eloonjäämiskamppailua, koska ihminen lajina on syntynyt ko. kamppailun käymistä edellyttävissä olosuhteissa. Tämä pätenee mihin tahansa lajiin, mutta se, missä ihminen saattaa muista poiketa, on kyky etääntyä kamppailusta niin kauas, ettei sitä enää tarvitse käydä. #
Työ, vapaa-aika ja perhe-elämä voivat kyllä ihmisen mielessä kytkeytyä omaan selviytymiseen, mutta hyvin helposti, nykyään (hyvinvoinnin lisääntymisen myötä) yhä helpommin käykin niin, että ne siitä kokonaan erilleen irtoavat, jolloin ne samalla kamppailun tarpeen tyydyttymisen kautta syntyvän merkityksellisyyden tunteen kadottavat ja täysin tyhjänpäiväisiksi muuttuvat. Elämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. #
Mutta eksyn aiheesta. Onnistuin siis tänään siinä, mitä olen kyllä monesti aiemminkin (omin päin) yrittänyt: sijoittamaan masennusta vastaan käymäni kamppailun tuohon selviytymiskamppailua kuvaavan muuttujan paikalle. Aiemmin se on aina tuntunut jotenkin tyhjältä, siis että periaatteessa olen niin voinut mielessäni tehdä, mutten ole tuntenut sitä, uskonut siihen. Tänään, ehkä sen vaikutuksesta, että tulin selittäneeksi sen psykologille, jonka uskon ymmärtävän ja ymmärrän uskovan sen, että kamppailu masennusta vastaan on todellista selviytymiskamppailua, huomasin ihmeekseni itsekin uskovani siihen. #
Periaatteessahan siinä ei ole mitään kummallista: mikäli en jatkuvasti tekisi töitä masennukseni voittamiseksi, vajoaisin aivan pohjalle, ja mikäs se siellä sitten palkkiona häämöttääkään, jollei sama kuin apinaihmisellä joka viidakossaan kamppailusta luopui. Eli: se työ, jota teen masennukseni voittamiseksi, on työtä jota teen oman hengissä selviämiseni eteen, konkreettisesti. #
Niin siis tämähän nyt sitten oli vain minun kamppailuni. Jollet sattumalta käy samanlaista tahollasi, joudut etsimään oman kamppailusi ja siis elämäsi tarkoituksen jostain muualta, sorge. #
miksi kirjaimet tässä ovat valkoisia? ei näe mitä kirjottaa. vai johtuuko se siitä että vaihdoin viimein firefoxin operaan..? (bye bye java-ongelmat)
mutta, hieno asia että pystyt tuolla tavalla luomaan normaalielämästäsi sen tarvittavan eloonjäämiskamppailun. :) ettet tarvitse siihen mitään enemmän tuhoa aiheuttavia välikappaleita (esim. rahan tuhlaus, viina) joihin moni jotenkin tiedostamattaan turvautuu. ts. ei sokeana vaan enemmän siten että sulkee silmänsä syiltä jotka tuhoisaan käyttäytymiseen johtavat. ei halua edes miettiä miksi tekee niin koska se jotenkin aiheuttaa vielä enemmän tuskaa kuin sen käyttäytymisen seuraukset. eikä välttämättä ymmärrä miksi kokee tarvitsevansa niitä katastrofeja.
ite tarvin esim. myöskin välikappaleita pitämään jonkinlaisen kamppailun elossa koska masennusta vastaan tappelun koen jotenkin “liian helppona”. harhaisesti uskon että pystyisin koko ajan paljon parempaan jos näkisin vaivaa, mutten näe. että taistelu masennusta vastaan on hyvin helppoa eikä siitä aiheudu “hengenvaaraa” - vaikkei se oikeasti kumminkaan niin ole, mutta harhakuvitelma on voimakkaampi. luulen etten pystyisi yhtään parempaan kuin nytkään vaikka pistäisin peliin kaiken mitä hihassa on. enkä siis tappele masennusta vastaan usein melkein ollenkaan. menen mielialojen mukana koska ne tuovat vaihtelua ja toimintaa, ja mahdollisesti tilanteita jotka saavat adrenaliinin virtaamaan. siis tavallaan pidän myös äärimmäisestä masennuksesta ja se on jotenkin antoisaa.
ja sitten ne ulkoiset, teen elämästäni itselleni tahallani vaikeaa, puhun ihmisille (lähinnä hoitohenkilökunnalle) asioita joista joudun pienimuotoisiin vaikeuksiin tai jotka saavat heidät sanomaan jotain mistä en pidä ollenkaan (kuuluisa perunankuorimisveitsi) josta taas minulle tulee tosi paha olo koska siis minähän olen “aina oikeassa” ja sen verran psykopaatti etten ymmärrä että tuollaisessa passiivisessa uhkailussa on jotain väärin. tai aktiivisessakaan. tai tietysti jotenkin ymmärrän etteivät muut ihmiset ajattele samoin, mutta viis veisaan siitä. xD tavallaan siis muut ihmiset toimivat välikappaleena, joitakuita on niin helppo manipuloida.…. xD sit kun saan sen uuden tietokoneen toivon että saan aggressiivisuutta vähän paremmin kanavoitua kun voin pelata. se pitää adrenaliinivirran juoksevana turvallisella tavalla. aistit ja aivot myös väsyvät, hyvällä tavalla. :) voi pitää tavallaan illuusiota jatkuvasta kamppailusta vaikka se on vain virtuaalista. se vain on se mikä pitää aivot virkeinä ja toimivina. niinä vuosina kun en tehnyt muuta kuin lähinnä katsoin telkkaria aivot taantuivat tosi paljon ja nyt ne ovat palautuneet aika hyvin, melkein entiselleen. pystyn ajattelemaan kirkkaasti, ainakin joskus ;) ja ratkaisemaan melkein kaikki eteentulevat ongelmat itse.