Kek­sin täs­sä tovi sit­ten, että oikeas­taan maa­il­man­ku­va­ni ei olen­nai­sil­ta osil­taan ole sit­ten­kään muut­tu­nut sit­ten nuo­ruusiän, toi­sin kuin olin sen ja masen­tu­mi­se­ni jäl­keen pit­käl­ti aja­tel­lut. Jos­sain mie­les­sä, ehkä eni­ten arvo­maa­il­mal­ta­ni olen kyl­lä mel­kein kuin nega­tii­vi sil­loi­ses­ta itses­tä­ni. Mut­ta se, mil­lai­se­na koen maa­il­man, elä­män, itse­ni ulko­puo­li­sen todel­li­suu­den ehkä noin lyhyes­ti sanot­tu­na, on aika pit­käl­ti saman­lais­ta kuin miten sen koin aiem­min. #

Tämä liit­tyy nime­no­maan sen tyh­jyy­teen. Itse­ni ulko­puo­li­nen todel­li­suus on tyh­jä, vail­la miel­tä, mer­ki­tys­tä ja tar­koi­tus­ta. Kai­ken tuon oli­sin alle­kir­joit­ta­nut jo kau­an ennen 20. ikä­vuot­ta­kin. Sen seu­rauk­set minun… mik­si sitä nimit­täi­si? Moti­vaa­tio­ni? Tule­vai­suu­de­nus­ko­ni? Sel­lai­sen ihmis­tä yleen­sä eteen­päin vie­vän voi­man kan­nal­ta, sen kan­nal­ta tuol­lai­nen maa­il­man­ku­va oli sil­loin vapaut­ta­va ja voi­maan­nut­ta­va: ihmi­sel­lä ihmi­se­läi­me­nä maa­il­mas­sa ei ole mitään ulkoa pako­tet­tua moraa­lia, pää­mää­rää tai tar­koi­tus­ta, ei mitään kah­lei­ta, ja sel­lai­se­na on siis täy­sin vapaa luo­maan oman maa­il­man­sa omien miel­ty­myk­sien­sä, tun­teit­ten­sa ja usko­muk­sien­sa poh­jal­ta, teke­mään mitä tahan­sa. #

En tie­dä onnis­tun­ko kuvaa­maan sen voi­maan­nut­ta­vuu­den suu­ruut­ta tar­peek­si hyvin, mut­ta joka tapauk­ses­sa se on niin val­tai­sa asia, ettei ole ihme­kään, jos sen edes­sä ihmi­nen, lap­si var­sin­kin, hak­sah­taa val­jas­ta­maan kär­ryt hevo­sen eteen. Niin minä tein: uskoin, että tämä käsi­tyk­se­ni todel­li­suu­den luon­tees­ta oli perim­mil­tään se syy, mik­si onnis­tuin kai­kes­sa mis­sä onnis­tuin. Syn­nyn­näi­nen luon­tee­ni, kas­va­tuk­se­ni ja kaik­ki oppi­ma­ni oli ehkä joh­dat­ta­nut minua koh­ti tätä oival­lus­ta, mut­ta oival­luk­sen ker­ran syn­nyt­tyä kaik­ki sitä edel­tä­nyt muut­tui sen rin­nal­la lähes tyys­tin mer­ki­tyk­set­tö­mäk­si: ihmi­nen on ennen muu­ta vapaa. #

Olet­ko syn­ty­nyt arak­si? Ei sen väliä, oival­let­tua­si tämän olet ensi­si­jai­ses­ti vapaa ja voit toi­mia vas­toin arkuu­te­si rajoit­tei­ta. #

Pahoin­pi­del­tiin­kö sinut pie­ne­nä psyyk­ki­ses­ti vam­mai­sek­si? Ei sen väliä, oival­let­tua­si et enää ole vam­ma­si kah­lit­se­ma, vaan ennen muu­ta vapaa teke­mään mitä tahan­sa hala­jat. #

Näin se toi­mii. #

Vir­he on sii­nä, ettei se toi­mi näin. Todel­li­suu­den sään­nöis­sä, jot­ka vapaut­ta­vat ihmi­sen ulko­puo­li­sis­ta kah­leis­ta, ei sinän­sä ole mitään vir­het­tä, mut­ta ne eivät tule ensin, vaan ovat vain kie­lel­lis­tet­ty ver­sio sel­lai­sen ihmi­sen sisäi­ses­tä, eteen­päin vie­väs­tä voi­mas­ta, jol­la sel­lais­ta voi­maa on. Ja tuo voi­ma on peru­ja syn­nyn­näi­ses­tä luon­tees­ta, kas­va­tuk­ses­ta ja opi­tus­ta: voi­ma­kas ihmi­nen on saa­nut hen­gen. Ei oival­luk­ses­ta vaan sat­tu­man oikus­ta, tuu­ril­la, kos­ka kukaan ei ole valin­nut gee­ne­jään saa­ti­ka kas­vat­ta­ji­aan. #

Jos näin on, muut­tuu maa­il­man tyh­jyys sil­män­rä­päyk­ses­sä voi­mis­ta­vas­ta vapaut­ta­jas­ta hir­viö­mäi­sek­si orjuut­ta­jak­si: ihmi­nen on pelk­kä peli­nap­pu­la, joka jou­tuu kamp­pai­le­maan sil­lä mitä on annet­tu, ei pys­ty kohot­ta­maan itse­ään eikä var­sin­kaan aut­ta­maan toi­sia. Ei ole mitään muu­ta jalan­si­jaa kuin se, mitä on sat­tu­nut saa­maan, ja jol­lei se pidä, pelas­tus­ta ei ole. #

Vas­ta sil­loin itse asias­sa syn­tyy tar­ve niil­le ulkoi­sil­le abso­luu­teil­le, joil­ta oival­luk­ses­ta päih­ty­nyt ihmi­nen tie­tää ole­van­sa vapaa. Mut­ta hän ei ole vapaa kos­ka on oival­ta­nut, vaan hän on oival­ta­nut, kos­ka on vapaa. #