Kie­le­ni kär­keen upon­nees­ta pii­kis­tä vai­kut­taa tul­leen osa uni­ku­vas­to­ni stan­dar­di­ka­lus­toa. Ker­ran kai­voin siel­tä nas­taa, joka oli upon­nut kan­ta­pää edel­lä. Vii­me yönä siel­lä oli joku hiuk­sen­kal­tai­nen mus­ta säie. Se on tie­tys­ti aina äärim­mäi­sen ärsyt­tä­vää, mut­ta unen tee­ma on onnek­si aina se, että saan vie­ra­se­si­neen kie­les­tä­ni ulos, min­kä jäl­keen olo on hel­pot­tu­nut, vaik­ka kie­leen jää­kin ammot­ta­va auk­ko. #

Jos nois­ta tähän men­nes­sä täyt­te­le­mis­tä­ni psy­ko­lo­gin kaa­vak­keis­ta jokin tee­ma nousee esiin, niin ehkä se, että olen äärim­mäi­syyk­sien ihmi­nen, mikä ei tie­ten­kään ole mikään uusi asia. Toi­saal­ta haluan vakaut­ta ja pysy­vyyt­tä useam­mas­sa­kin koh­taa, ja sit­ten toi­saal­ta haluan tuho­ta perus­tan, jota se kovas­ti toi­vo­ma­ni vakaus edel­lyt­täi­si. Mut­ta vakaus voit­taa, kos­ka tuhoa­mis­haa­vei­den toteu­tu­mi­nen on nois­ta sel­väs­ti kaik­kein epä­to­den­nä­köi­sin­tä rea­lis­ti­set mah­dol­li­suu­te­ni huo­mioo­not­taen. #

Ges­ter­byn Siwan sei­nä on taas put­sat­tu seu­raa­vaa tai­tei­li­jaa var­ten. Kuu­lem­ma se vai­kut­taa ihmis­ten tur­val­li­suu­den­tun­tee­seen, tuo tai­tei­lu. Minus­ta se ker­too lähin­nä elä­väs­tä yhtei­sös­tä. Tosin 45-vuo­tias tuher­teil­ja on kyl­lä minus­ta­kin enim­mäk­seen vain sää­lit­tä­vä. #