Sun äiti­si ihmet­te­li Skru­bus­sa Lon­toon polii­sin tuna­roin­nin aiheut­ta­mien reak­tioi­den vähäi­syyt­tä blo­geis­sa. Vas­taan äidin ihmet­te­lyyn tämän asian käsit­te­lyn vähäi­syy­des­tä omas­ta puo­les­ta­ni, että jot­kut asiat saa­vat minut vihas­ta ker­ta kaik­ki­aan niin sekai­sin, että en pys­ty tuot­ta­maan mitään jär­jel­lis­tä. Mones­ti olen aiko­nut, mut­ten vie­lä tähän päi­vään men­nes­sä­kään ole pys­ty­nyt täs­tä asias­ta kir­joit­ta­maan mitään mitä­tön­tä sivu­lauset­ta kum­mem­paa. #

Se on minus­ta hyvin häpeäl­lis­tä, mut­ta toi­si­naan on kyl­lä ras­kas­ta, että ainoat asiois­ta todel­la veri­ses­ti sään­nöl­li­ses­ti suut­tu­vat blo­gaa­jat tääl­lä minun lisäk­se­ni ovat… ööh… Panu. Ja kun se Panu­kin haas­kaa suu­rim­man osan vihas­taan nii­hin nai­siin. #

Minus­ta tun­tuu lisäk­si, etten pys­ty enää tuo­maan vihaa­ni ulos samal­la taval­la kuin ennen, samas­ta syys­tä kuin yli­pään­sä kaik­ki hank­kee­ni lopul­ta kaa­tu­vat. Veik­kaan nimit­täin, että viha­ni on se syy, mik­si tämä blo­gi on itsen­sä näköi­nen ja ennen muu­ta yksi tär­keim­mis­tä syis­tä, joi­den takia yksi jos toi­nen­kin tääl­lä tois­tu­vas­ti käy - ehkä hie­man häpeil­len ja vähän itsel­tään­kin salaa, muka vain vähän sil­mä­kul­mas­taan vil­kai­se­mas­sa, mut­ta käy kum­min­kin. #

Kävi­jät puo­les­taan ilah­dut­ta­vat minua, enkä minä halua ilah­tua. #

Minä kadeh­din TUOTTEEN tapai­sia indie-blo­ge­ja, jot­ka tuot­ta­vat jat­ku­vas­ti itsen­sä näköi­siä, aito­ja jut­tu­ja, joi­ta vain ani­har­vat kom­men­toi­vat, luul­ta­vas­ti sik­si, että nii­den täy­teys on niin vah­va itses­sään ja ne sei­so­vat omil­la jaloil­laan. Aina­kaan minä en sik­si toh­di men­nä niil­le kin­tuil­le kom­men­teil­la­ni kusek­si­maan. #