Toisen käden tuska
#24621. Torstai, 24. marraskuuta 2011 klo 19.23.05, kirjoittanut Jani. 0
Näin tässä viikolla eräänä yönä unta, jossa japanilaiset paistoivat kampela- tai rauskumaista kalaa. Kala oli niin kuin laatta, ja se paistettiin kokonaisena, elävänä hiilipedin päällä. Ideana oli, että kuumentamalla kalan ruumiis pullistui nesteiden kiehuessa ja lopulta poksahti päästään auki. #
Poksahtamisen jälkeenkin kala oli vielä hengissä. Siinä hitaasti kuolemaa tehdessään se katseli minua isoilla kosteilla koiransilmillään tajuamatta mitään siitä miksi oli joutunut moisen julmuuden kohteeksi. #
Minulla on aina silloin tällöin näitä tällaisia näkyjä ansaitsemattomasta, täysin tyhjänpäiväisestä kärsimyksestä. Useimmissa niistä kärsijä on eläin. Onneksi tähänastisessa elämässäni tätä on esiintynyt lähes yksinomaan unissa. #
Sellaisen kohtaaminen aiheuttaa fyysisenä tuntuvan pahan olon. Se ei ole kuvotusta vaan vain niin valtaisa vääryydentunne, että on kuin sielu yrittäisi kouristella irti ruumiista päästäkseen pakoon fyysistä maailmaa, jossa voi tällaista tapahtua. Se on suunnattoman paljon pahempaa kuin mikään sellainen, mikä kohdistuu omaan itseen. Tämä saa ihmisen haalimaan tuskaa itseensä: kaupankävijämieli yrittää lunastaa muihin kohdistuvaa kärsimystä itselleen, jottei joutuisi tuntemaan sitä minkä toiseen kohdistuva kärsimys itsessä aiheuttaa. Ensikäden tuska ei koskaan voi olla samalla tavalla sietämätöntä kuin toisen käden tuska. #
Se, tuollainen vääryyden tapahtuma, on peruuttamaton, kuin musta aukko historiassa. Pahimmillaan sitä ei pysty edes mitenkään hyvittämään. Parhaimmillaan tapahtuneen tuskan pystyy toisintamaan sen aiheuttajassa yhdistettynä tässä synnytettyyn tietoisuuteen siitä, että hän/se on tehnyt tämän jollekin viattomalle. Se on kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä: useimmiten tuskan syntyminen jo alunalkujaankin edellyttää sellaista myötäelämiskyvyttömyyttä, tai yksinkertaisesti ymmärryskyvyttömyyttä (jos tekijänä on vaikkapa lapsi), ettei se ole mahdollista. Esimerkiksi nuo tämänkertaisen uneni “japanilaiset” eivät selvästikään pysty tajuamaan eläimen kykenevän kärsimään. #
Tuollainen kokemus jo yksinäänkin saa minut toivomaan, että voisin itsekin olla psykopaattisen turta kaikelle, etenkin kaikelle toisten olentojen tuntemalle pahalle ololle. Myötäelämiskyky on hyödyllinen ihmislajille, mutta minulle henkilökohtaisesti se merkitsee lähinnä juuri tuon mustan aukon kaltaisia kielteisiä kokemuksia. Siinä on yleensä enemmän tai vähemmän kyse tuskasta, jota täytyy välttää ja paeta. #
Empatiakykyni on tietysti määritellyt elämäni kulun, eikä sen irrottaminen minusta nyt tietenkään toimisi. Siksi haaveilenkin kokonaan toisesta elämästä, jossa en olisi koskaan kyennyt tuntemaan. Silloin kärsisin impulssien vajavuudesta, mikä arvatenkin voi omalla tavallaan olla yhtä mahdotonta sietää kuin yllä kuvaamani tuskan musta aukko. Mutta olisipahan edes vaihtelua nykyisestä. #