Vie­lä pari vuot­ta sit­ten minus­ta oli huvit­ta­vaa kat­sel­la kau­pas­sa kave­rei­ta, jot­ka raa­ha­si­vat siel­tä muka­naan ämpä­reit­täin mas­san­rä­jäyt­tä­jiä, siis näi­tä pai­non­nos­ta­jien jau­ho­ja. Nii­den tyyp­pien kehon­muo­don­kin perus­teel­la olin sitä miel­tä, ettei tämä minun kun­toi­lu­har­ras­tuk­se­ni tule kos­kaan ole­maan­kaan lähes­kään mitään sem­mois­ta mitä se niil­lä ilmei­ses­ti oli. #

Tätä nykyä saan itse olla jat­ku­vas­ti syö­mäs­sä niin, ettei päi­viin oikein kun­toi­lun, kau­pas­sa­käy­mi­sen ja sen syö­mi­sen lisäk­si muu­ta mah­du­kaan. Se on tie­tys­ti ikään kuin tar­koi­tus­kin, kos­ka näin saan pidet­tyä pää­ni­kin kun­nos­sa, kun sil­le ei jää aikaa askar­rel­la aina lopul­ta epä­toi­voon joh­ta­vien aja­tus­ten paris­sa. Täl­lä syö­mi­sen ohjel­moin­nil­la olen rat­kais­sut myös sen ongel­man, etten ole enää vuo­si­kausiin voi­nut luot­taa nälän­tun­tee­see­ni ravin­non­tar­pee­ni mit­ta­ri­na. Kun olen tark­kaan vali­koi­nut ja las­ke­nut sen, mitä ja mil­loin syön, voin nykyi­sel­lä kulu­tuk­sel­la­ni syö­dä ihan niin pal­jon kuin vain suin­kin jak­san. #

Itse asias­sa se jak­sa­mi­se­ni ei enää edes mei­naa riit­tää. Jou­dun ihan oikeas­ti syö­mään niin val­ta­van pal­jon, ettei se ole edes haus­kaa. Enää se ei ole minus­ta kum­ma­kaan, että jot­kut tar­vi­vat nii­tä jau­ho­ja. Jos minä­kin tämän har­ras­tuk­se­ni lisäk­si kävi­sin töis­sä, vie­lä­pä jos­sain vah­vas­ti fyy­si­ses­sä sel­lai­ses­sa, niin en miten­kään ehti­si enkä var­sin­kaan jak­sai­si syö­dä niin pal­jon kuin pitäi­si. Maha­ni ei yksin­ker­tai­ses­ti enää vetäi­si niin pal­joa ainet­ta sisään­sä, eikä vuo­ro­kau­des­sa riit­täi­si tun­te­ja. #

Tätä tilan­net­ta ei yhtään hel­po­ta sekään, että nenä­ni on jat­ku­vas­ti tukos­sa eikä se ruo­ka sen takia mais­tu juu­ri mil­le­kään. Ja samas­ta syys­tä, jos ei syö­mi­nen jo muu­toin­kin oli­si vas­ten­mie­li­nen tek­ni­se­nä toi­mi­tuk­se­na, se on nyt vit­tu­mais­ta myös sik­si, että hen­git­tä­mi­nen on lähes mah­do­ton­ta sil­loin kun suu on täyn­nä ruo­kaa. #

On muu­ten mie­len­kiin­tois­ta huo­ma­ta miten pal­jon kehon­ku­va­ni riip­puu psyy­kes­tä­ni. Se puo­les­taan riip­puu sii­tä olen­ko urheil­lut yhtään sinä päi­vä­nä vai en. Jos en ole, näy­tän lähes poik­keuk­set­ta pelis­sä vähem­män lihak­sik­kaal­ta ja enem­män läs­kik­kääl­tä kuin nii­nä päi­vä­nä kun olen. #

Kah­des­sa vuo­des­sa kehon­ku­va­ni ei näen­näi­ses­ti ole muut­tu­nut mihin­kään suun­taan, mut­ta tosia­sias­sa mas­sas­ta­ni on kyl­lä (oman käsi­tyk­se­ni mukaan - siis se kehon­ku­va­ni) täl­lä het­kel­lä isom­pi osuus lihas­ta ja pie­nem­pi läs­kiä kuin sil­loin pari vuot­ta sit­ten. Ja tosia­sias­sa se, mitä uskon ole­va­ni täl­lä het­kel­lä, sijoit­tui­si tuos­sa kuvas­sa tuo­hon vii­to­sen ja kuu­to­sen väliin. En siis ole mie­les­tä­ni ihan sel­lai­nen kaap­pi kuin Simp­sons-ava­ta­ri­ni, mut­ten toi­saal­ta ihan niin pul­luk­ka­kaan kuin tuo kuu­to­nen. #

 #

Ener­gy­Net: “Mil­lai­nen olet, mil­lai­nen haluai­sit olla?” #

Kun­toi­lun lisäk­si käsi­tyk­se­ni itses­tä­ni riip­puu lisäk­si vah­vas­ti myös sii­tä mis­sä kul­loin­kin olen. Poh­joi­sen­ko­to­na näy­tän pei­lis­sä pal­jon vähem­män lihak­sik­kaal­ta ja enem­män läs­kik­kääl­tä kuin tääl­lä omas­sa­ni. Syyt sii­hen eivät ole aina­kaan kovin ilmei­siä, sil­lä ei minua siel­lä ole kos­kaan miten­kään eri­tyi­ses­ti soi­mat­tu ulkoi­ses­ta ole­muk­ses­ta­ni lukuu­not­ta­mat­ta lyhyt­tä jak­soa jos­kus var­hais­tei­ni-iäs­sä, jol­loin söin mum­min luo­na maa­il­man par­hai­ta kor­va­puus­te­ja ja koto­na päh­ki­nä­suklaa­voi­ta Kan­to­lan Cream Crac­kereiden pääl­lä par­haim­mil­laan kol­mi­sent­ti­si­nä vuo­ri­na, mikä alkoi hiu­kan näkyä aina­kin ter­vey­den­hoi­ta­jan piir­tä­mäs­sä pai­no­käy­räs­sä. #

Yksi ilmei­nen syy voi kyl­lä olla sii­nä, että siel­lä olles­sa­ni en lii­ku lähes­kään niin pal­jon kuin tääl­lä, ja se vai­kut­taa siel­lä samal­la lail­la kuin tääl­lä­kin. En myös­kään siel­lä olles­sa­ni pidä kir­jaa sii­tä mitä syön, ja sik­si minus­ta tun­tuu, eikä se luul­ta­vas­ti ole pelk­kää tun­tu­maa, että syön siel­lä aivan lii­kaa ras­vaa ja nopei­ta hii­li­hy­draat­te­ja. Sekin vai­kut­taa kehon­ku­vaa­ni täy­sin epä­rea­lis­ti­sel­la nopeu­del­la pai­kas­ta riip­pu­mat­ta. #

No mut­ta helk­ka­ri, nyt­hän minun on taas alet­ta­va syö­mään. Mor­jens! #