#

Don LaFon­tai­nea mukael­lak­se­ni, kuvi­tel­laan­pa maa­il­ma. #

Kuvi­tel­laan­pa siis tämä mei­dän maa­il­mam­me, galak­sei­ne kaik­ki­neen, ja myös tämä mei­dän oma maa­pal­lom­me ihan sel­lai­se­na kuin se oli aikan­sa aamun­koi­tos­sa. Sii­nä läh­tö­koh­ta. #

Muun­nel­laan­pa kuvit­te­le­maam­me maa­il­maa nyt hie­man. Kuvi­tel­laan, että tämä maa­il­mam­me on edel­leen kai­kil­ta muil­ta osin saman­lai­nen kuin se, jon­ka tun­nem­me, mut­ta luon­non­la­eis­sa on pie­ni poik­keus: ato­mien yhdis­ty­mi­nen itse­ään­ko­pioi­vik­si mole­kyy­leik­si on täs­sä kuvit­te­le­mas­sam­me todel­li­suu­des­sa jos­tain syys­tä huo­mat­ta­vas­ti epä­to­den­nä­köi­sem­pää kuin mitä se tun­te­mas­sam­me todel­li­suu­des­sa on. Se on kuvit­te­le­mas­sam­me todel­li­suu­des­sa nyt niin epä­to­den­nä­köis­tä, että sitä ei itse asias­sa kos­kaan tapah­du­kaan. #

Itse­ään­ko­pioi­via mole­kyy­le­jä ei siis täs­sä kuvi­tel­lus­sa todel­li­suu­des­sa kos­kaan syn­ny. Ne eivät näin ollen myös­kään kos­kaan tule muta­toi­tu­maan entis­tä tehok­kaam­min itse­ään kopioi­vik­si tai muu­ten alku­pe­räis­kap­pa­lei­ta pysy­väi­sem­mik­si. Toi­sin sanoen evo­luu­tio­ta ei täs­sä todel­li­suu­des­sa tapah­du. #

Tämä on siis tilan­ne: koko­nai­nen maa­il­man­kaik­keus, koko­nai­nen todel­li­suus, mut­ta sel­lai­nen, jos­sa ei kos­kaan syn­ny ensim­mäis­tä­kään eliö­la­jia, eikä var­sin­kaan ihmis­tä. Galak­sit pyö­ri­vät, pla­nee­tat ja muut muri­kat mat­kus­te­le­vat radoil­laan, mut­ta ketään ei ole nii­tä tark­kai­le­mas­sa. #

Sanon vie­lä uudes­taan: ei ole ketään tark­kai­le­mas­sa tämän kuvit­te­le­mam­me maa­il­man tapah­tu­mia. #

Nyt sanon teil­le: kuvit­te­le­mam­me maa­il­ma ei olen­nai­ses­ti poik­kea sii­tä, jos­sa todel­li­suu­des­sa olem­me. Maa­il­mas­sa, jos­sa olem­me, ei ole ketään tark­kai­le­mas­sa sen tapah­tu­mia. #