#

On ankein olo pit­kiin aikoi­hin. Niin kuin taval­lis­ta, sii­hen ei taas ole mitään eri­tyi­sem­pää syy­tä, vaan kyse on vain kausit­tai­ses­ta vaih­te­lus­ta. Lisäk­si maa­nan­tait ovat kai useim­mil­le työs­sä­käy­vil­le­kin nii­tä nah­keim­pia päi­viä, ja jos­tain syys­tä se toi­mii minun­kin koh­dal­la­ni, vaik­ka olen­kin tahal­la­ni pyr­ki­nyt rik­ko­maan rutii­nie­ni ryt­mil­lä maa­nan­tain mer­ki­tys­tä: pidän tätä kun­toi­lun keven­net­ty­nä väli­päi­vä­nä. #

Sun­nun­tait oli­si­vat yhtä paho­ja tai vie­lä pahem­pia­kin, mut­ta sen koh­dal­la tuo ryt­min rik­ko­mi­nen toi­mii. Sii­tä olen teh­nyt ras­kaan kun­toi­lu­päi­vän, eli tees­ken­te­len, että se onkin mitä tiu­kin­ta arkea eikä sel­lai­nen masen­ta­van kuol­lut pyhä­päi­vä niin kuin se todel­li­suu­des­sa on. Lau­an­tain, joka on luon­tai­ses­ti yleen­sä muka­vin päi­vä, pidän koko­naan löy­säi­ly­päi­vä­nä, kos­ka mikään ei yleen­sä vedä miel­tä yhtä mata­lak­si kuin se koko päi­vän löy­säi­ly. Kai­kes­sa täs­sä on siis tavoit­tee­na mie­lia­lo­jen tasaa­mi­nen kom­pen­soi­mal­la nii­den luon­tais­ta vaih­te­lua rutii­nin ryt­mi­tyk­sel­lä. #

Unis­sa­ni on monia tois­tu­via tee­mo­ja. Itse asias­sa enin osa unis­ta­ni on vain vari­aa­tioi­ta kou­ral­li­ses­ta tee­mo­ja. Vii­me yö oli taas Kak­si tor­nia -unien aikaa. Niis­sä olen Hel­min syvän­tees­sä, jol­le on omi­nais­ta, että se on kam­mot­ta­van, aivan hir­vit­tä­vän kau­ka­na kai­kis­ta taval­li­sis­ta ympy­röis­tä. Syvän­teen ja nor­maa­lin maa­il­man välis­sä on vuo­ria, koko­nai­sia vuo­ris­to­ja. Haa­vei­len pii­ri­tyk­sen taak­se­jät­tä­mi­ses­tä ja paluus­ta nor­maa­liin elä­mään, mut­ta se on niin muser­ta­van kau­ka­na, että mene­tän toi­vo­ni heti alkuun­sa. #

Se kuu­los­taa aika surul­li­sel­ta kun sitä ja sen yhteyt­tä val­ve-elä­mää­ni oikein ajat­te­lee, mut­ta tosia­sias­sa en val­veil­la olles­sa­ni koe tätä kau­as nor­maa­li­maa­il­mas­ta eris­täy­ty­mis­tä­ni ollen­kaan sil­lä taval­la surul­li­se­na kuin mil­tä se unis­sa tun­tuu. Pikem­min­kin se unien tun­nel­ma muis­tut­taa sitä kun vuo­sia sit­ten tajusin, kuin­ka kau­ka­na minä muis­ta ihmi­sis­tä tosia­sias­sa olin (ja olen), siis jo sil­loin, vaik­ken edes aktii­vi­ses­ti pyr­ki­nyt eris­täy­ty­mään niin kuin nykyi­sin. #

[#] Sil­loin se tun­tui juu­ri tuon unen tavoin loh­dut­to­mal­ta, kos­ka sil­loin minä vie­lä vähän niin kuin elät­te­lin kuvi­tel­mia, että voi­sin muka olla niin kuin muut­kin, kuu­lua jouk­koon. En sik­si, että oli­sin sitä todel­la halun­nut, vaan vain jon­kin­lai­ses­ta rekur­sii­vi­ses­ta har­has­ta: luu­lin halua­va­ni olla niin kuin muut­kin, joten luu­lin halua­va­ni olla niin kuin muut­kin, kos­ka muut­kin halua­vat olla niin kuin muut­kin. #

Heti kun tuon kuvi­tel­man muser­rut­tua muu­tin suun­taa ja ryh­dyin täy­sil­lä elä­mään itsel­le­ni aidos­ti luon­teen­omais­ta era­ko­ne­lä­mää, asiat alkoi­vat men­nä parem­paan suun­taan. Ja kuten sanoin, nyt minul­la ei ole enää syy­tä mureh­tia minun ja mui­den välil­lä ole­vaa kui­lua, sil­lä en enää elät­te­le tuo­ta har­ha­luu­loa, että muka joten­kin oikeas­ti haluai­sin­kaan pääs­tä sen kui­lun toi­sel­le puo­lel­le, yhtey­teen mui­den ihmis­ten kans­sa. Voi­si­han elä­mä­ni tie­tys­ti olla antoi­sam­paa sil­lä lail­la, mut­ta se nyt on vähän kuin sanoi­si pyö­rä­tuo­liin nai­te­tul­le vam­mai­sel­le, että elä­mä­si voi­si olla antoi­sam­paa jos osai­sit kävel­lä. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]19.6. 9:39[/klo] Lisä­sin iklin­kin toi­sek­si­vii­mei­seen kappaleeseen.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #