Piti jo vähän aikaa miet­tiä, että onko minul­le kas­va­nut jon­kin­lai­nen kyn­nys mar­gi­naa­lin päi­vit­tä­mi­seen, mut­ta ei se sitä ole. Minul­le ei vain edel­leen­kään kuu­lu yhtään mitään uut­ta. Tosin, ei minul­le ole juu­ri­kaan kuu­lu­nut mitään uut­ta koko sinä aika­na kun olen blo­gia pitä­nyt - mitä tuo­ta nyt on tul­lut, rei­lut kol­me vuot­ta. #

Täs­sä koh­taa minun kuu­luu sit­ten kai spe­ku­loi­da sil­lä, että onko mikään muut­tu­nut tuo­na aika­na. Ehkä se on muut­tu­nut, että olen tänä aika­na saa­nut vuo­da­tet­tua ulos ker­ta kaik­ki­aan kai­ken sen, mikä kaik­ki ne vuo­det ennen kan­sa­lais­me­dian tar­joa­mien mah­dol­li­suuk­sien ole­mas­sao­loa oli vähi­tel­len vain ker­ty­nyt sisäl­le­ni. #

En täs­sä nyt viit­taa edes oman elä­mä­ni tapah­tu­miin tai var­si­nai­siin vas­toin­käy­mi­siin, vaan pikem­min­kin minä halusin alus­ta asti vain teh­dä kai­kes­ta yksi­tyi­ses­tä­ni jul­kis­ta vas­ta­pai­no­na kai­kel­le sil­le jul­ki­suut­ta sii­hen saak­ka hal­lin­neel­le… mik­si sitä nyt nimit­täi­si, kai­ken maa­il­man teke­mäl­lä teh­ty­jen jul­ki­moi­den “elä­mää”, jota meil­le tupu­te­taan jat­ku­vas­ti joka tuu­tis­ta? #

Vii­meis­tään nyt, nuo rei­lut kol­me vuot­ta myö­hem­min, minus­ta tun­tuu sil­tä, että sii­nä suh­tees­sa maa­il­ma on muut­tu­nut: mei­dän pien­ten ihmis­ten yksi­tyi­ses­tä on minun ja mei­dän kaik­kien sii­tä blo­gaa­vien ansiois­ta tul­lut yhtä jul­kis­ta kuin van­han median omil­la ehdoil­laan poi­mi­mien ja esiin nos­ta­mien, har­vo­jen valit­tu­jen yksi­tyi­ses­tä. #

Enää mei­dän, jot­ka minun mie­les­tä­ni olem­me taval­li­sia, ei tar­vit­se ris­ti­rii­tai­ses­ti tun­tea ole­vam­me kum­mal­li­sia sen takia, ettei elä­mäm­me muis­tu­ta sitä kape­aa ja minun mie­les­tä­ni kum­mal­lis­ta mal­lia, jon­ka noi­den väen vän­gäl­lä esil­le tuo­tu­jen elä­mät anta­vat. Sil­le mal­lil­le on nyt mei­dän ansios­tam­me tar­jol­la ei vain yksi vaih­toeh­toeh­to, vaan niin suu­ri vaih­toeh­to­jen kir­jo, kuin mikä on mei­dän yksi­tyi­ses­täm­me blo­gaa­jien mää­rä. #

Sii­nä mie­les­sä tämä vail­la mitään viral­li­ses­ti mää­ri­tel­ty­jä tavoit­tei­ta liik­keel­le läh­te­nyt pro­jek­ti­ni on siis saa­vut­ta­nut mel­ko pal­jol­ti sen, mitä täl­tä koko ajan olen kui­ten­kin aina­kin rivien välis­sä toi­vo­nut­kin. Tähän koh­taa oli­si­kin sik­si hyvä lyö­dä pis­te. Minun elä­mäs­sä­ni ei rii­tä sisäl­töä sel­lai­sel­le päi­vi­tys­tah­dil­le, jota aina­kin itse blo­gil­ta edel­lyt­täi­sin voi­dak­se­ni enti­seen ver­ra­ten nimit­tää sitä mik­si­kään muuk­si kuin kitu­mi­sek­si. #

En täs­sä suin­kaan puhu blo­gaa­mi­sen lopet­ta­mi­ses­ta, sil­lä kyl­lä minul­la­kin aina sil­loin täl­löin on var­mas­ti vie­lä sanot­ta­vaa, mut­ta täs­sä on kui­ten­kin kyse jon­kin­lai­ses­ta raja­pyy­kis­tä, ja sen mer­kik­si teki­si kovas­ti mie­le­ni teh­dä muu­tok­sia myös mie­li­pi­de­ka­na­vas­sa­ni: lopet­taa uusien mer­kin­tö­jen kir­joit­ta­mi­nen mar­gi­naa­liin ja perus­taa uusi blo­gi, jol­la oli­si omat, uudet ja eri­lai­set tavoit­teen­sa. Mitään arkis­to­jen pois­ta­mis­ta en myös­kään suun­nit­te­le. Sel­lai­nen­han teki­si tyh­jäk­si kai­ken sen mitä olen täl­lä van­hal­la pro­jek­til­la­ni omal­ta osal­ta­ni saa­vut­ta­nut, enkä minä suin­kaan sitä halua. #

Juu­ri nyt blo­gi­tu­le­vai­suu­te­ni näyt­tää tyh­jem­mäl­tä kuin tyh­jä pape­ri. Toi­von, että jon­kin ajan kulut­tua, mah­dol­li­ses­ti uuden blo­gin perus­tet­tua­ni, se alkaa näyt­tää vain tyh­jäl­tä pape­ril­ta. Tyh­jät pape­rit oli­vat minus­ta pie­ne­nä tai­an­omai­sia esi­nei­tä: nii­hin sisäl­tyy ääre­tön mää­rä luo­mis­po­ten­ti­aa­lia, joka vas­ta ensim­mäi­sen vii­van­ve­don myö­tä romah­taa rajal­li­seen arvoon. #

Juu­ri nyt minua kiin­nos­tai­si fik­tion tai semi­fik­tion kir­joit­ta­mi­nen. #

Jokai­nen tilai­suus jul­ki­seen ylpey­teen mis­tä tahan­sa on samal­la tilai­suus yksi­tyi­seen ylpey­teen vaa­ti­mat­to­muu­des­ta. Minä tun­nun valit­se­van usein jäl­kim­mäi­sen. #