Zen-oppi­laat opis­ke­le­vat mes­ta­rin­sa joh­dol­la vähin­tään kak­si vuot­ta ennen kuin voi­vat itse ryh­tyä opet­ta­maan. Nan-in sai vie­raak­seen Ten­non, joka oli suo­rit­ta­nut oppi­las­jak­son­sa ja ryh­ty­nyt opet­ta­jak­si. Oli satei­nen päi­vä, joten Ten­nol­la oli jalas­saan puu­ken­gät ja muka­naan sateen­var­jo. Ter­veh­dit­ty­ään hän­tä Nan-in tie­dus­te­li: “Jätit ilmei­ses­ti ken­kä­si etei­seen. Ker­ro­han, onko sateen­var­jo­si ken­kien oikeal­la vai vasem­mal­la puo­lel­la?” #

Ten­no ei osan­nut vas­ta­ta. Hän ymmär­si, ettei zen ollut hänel­lä läs­nä koko ajan. Hänes­tä tuli Nan-inin oppi­las, ja hän opis­ke­li vie­lä kuusi vuot­ta kye­täk­seen zeniin joka het­ki. #

101 Zen Sto­ries: Eve­ry-Minu­te Zen (suo­men­nos oma­ni) #

Minul­la on tuo Ten­non ongel­ma, mut­ta vain monin ver­roin pahem­pa­na: minun on hyvin vai­kea olla tie­toi­ses­ti läs­nä mis­sään mitä teen. Tuol­lai­ses­sa sateen­var­jo­ta­pauk­ses­sa se on pel­käs­tään noloa, mut­ta minul­le sii­tä on käy­tän­nön asiois­sa ihan hait­taa­kin. Kun esi­mer­kik­si läh­den jos­tain pai­kas­ta, joka minun täy­tyy muis­taa luki­ta läh­ties­sä­ni, huo­maan aina noin kol­me minuut­tia läh­dön jäl­keen etten enää muis­ta, lukit­sin­ko sen oven sit­ten­kään. #

Tai että panin­ko sen ruu­an jää­kaap­piin. Tai että sam­mu­tin­ko sen levyn. Tai että otin­ko lom­pa­kon mukaan. #

Vie­lä tähän men­nes­sä en ole unoh­ta­nut mitään, vaan olen vain aina teh­nyt tar­vit­ta­vat asiat niin auto­maat­ti­ses­ti ettei niis­tä ole jää­nyt mitään muis­ti­jäl­keä. Se ei kui­ten­kaan auta kun taju­aa ettei enää muis­ta, eikä sik­si voi olla var­ma. #