Sosiaalisesti kömpelö pingviini
#7982. Keskiviikko, 20. toukokuuta 2009 klo 7.50.29, kirjoittanut Jani. 5
Sosiaalisesti kömpelössä pingviinissä on jotain riipaisevan tuttua. #
Sosiaalisesti kömpelössä pingviinissä on jotain riipaisevan tuttua. #
Keski-Suomen Ylen Antti Seppälä, Anttoni Komulainen ja Niko Tuominen osaavat homman, MTV3:n Mikko Rita taas sen sijaan ei. #
Zodiac on sarjamurhaajista kiinnostuneelle hieman keskinkertaista viihdyttävämpi dokudraama, mutta elokuvana sen viihdearvo jäänee vaatimattomaksi kenelle tahansa. Elokuvan isoin ongelma on sen kesto, joka singuttaa lopultakin varsin mitättömän tapauksen ainekset ohuenohueksi rihmaksi. Vähemmän varovaisen saksimisen ohella elokuvalle olisi tehnyt hyvää pitäytyä pelkästään tosiasioissa sen sijaan, että loppuun yritettiin väenvängällä rakentaa perinteinen dramaattinen kliimaksi. Asioiden todellisen laidan takia se lässähti naamalleen — jollei sitten tarinaan suhtaudu pikemminkin kertomuksena piirtäjä Robert Graysmithistä kuin elokuvan nimihahmosta. Sellainen kuitenkin kiinnostaisi katsojia varmasti vielä nykyistäkin vähemmän. Dave Toschia näytelleellä Mark Ruffalolla on muuten hypnotisoivan pehmeä ääni. #
Tämän merkinnän julkaisi Identi.ca Tools. #
“Liikuntaa harrastavien kannattaisi urheilujuomien sijaan tankata muroja ja maitoa suorituksensa jälkeen. Texasin yliopiston tutkijoiden mukaan lautasellinen muroja ajaa saman asian ja saattaa olla jopa parempi kehon palauttaja. #
Texasilaisten tutkimuksessa 12 kokenutta pyöräilijää ja kolmiottelijaa laitettiin polkemaan kahden tunnin ajan rauhalliseen tahtiin, jotta testi kuvastaisi tavallista liikuntaa eikä äärimmilleen vietyä urheilusuoritusta. Testi toistettiin kahdesti. Toisella kertaa pyöräilijät nauttivat suorituksen jälkeen muroja ja rasvatonta maitoa ja toisella kertaa hiilihydraattipitoisen urheilujuoman. #
Lihasten glykogeeni-energiavarastot palautuivat yhtä hyvin muroilla kuin urheilujuomalla, mutta maidon proteiinien ansiosta lihasten palautuminen oli kokonaisuudessaan hieman tehokkaampaa. Proteiinin osalta tulokset olisivat luultavasti toisenlaisia, jos muroateriaa olisi verrattu urheilujuomaan, jossa on myös proteiineja eikä pelkkiä hiilihydraatteja.” #
Yle: “Lautasellinen muroja päihitti urheilujuomat” #
Kas tässäpä hyvä ehdokas viime aikojen turhimmaksi tutkimusuutiseksi. Ensinnäkin proteiinin hyvä vaikutus palautumiseen on jo ikivanha juttu. Siksi niin monet, jolleivät jo useimmat palautusjuomajauhot sitä sisältävätkin. Varsinaiset sokerilitku-urheilujuomat ovat tietysti asia erikseen, mutta mikäänhän ei estä nauttimasta proteiinia niidenkään lisäksi, vaikkapa sitten vain sitä maitoa ihan niin kuin murojen kanssa. #
Toisekseen murot ovat tunnetusti helvetin suolaista ruokaa, eivätkä siksi mielestäni hyväksi juuri kellekään. Eli jos saman vaikutuksen saa aikaan proteiinipitoisella palautumisjuomalla ja lautasellisella maitoon kastettuja muroja, minä valitsen ilman muuta sen palautumisjuoman. On ehkä olemassa vähäsuolaisiakin muroja, mutta varmaan niiden makukin on sitten sen mukainen. Mukava semmoisia sitten vääntää väkisin treenin jälkeen naaman, kun saman asian ajaisi muutama kulaus juomaa. #
Kolmannekseen “12 kokenutta pyöräilijää ja kolmiottelijaa” on tuskin otanta, jonka perusteella vielä voisi tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä yleisestä väestöstä. Mutta se nyt on tämän tutkimuksen heikkouksista ehkä se kaikkein pienin. #
Ihan kuin koko juttu olisi murovalmistajien sponssaama. Sen verran tarkoitushakuiselta ja jo lähtökohtaiselta asetelmaan surkealta tuo tutkimus vaikuttaa. #