marginaali

Olisiko oloni parempi jos jotkin asiat olisivat toisin

#6375. Maanantai, 29. lokakuuta 2007 klo 12.13.42, kirjoittanut Jani.

Eilen ja tänään olen taas jos­tain tun­te­mat­to­mas­ta syys­tä ollut taval­lis­ta masen­tu­neem­pi. Aina näin ollen yri­tän jäl­jit­tää sitä syy­tä miet­ti­mäl­lä oli­si­ko olo­ni parem­pi jos jot­kin asiat oli­si­vat toi­sin. Täl­lä het­kel­lä oloa­ni toden­nä­köi­sim­min hel­pot­ta­va asia oli­si se jos edes­sä ole­va muut­to kaik­ki­neen oli­si jo ohi. Itse pon­nis­tus, sit­ten kun sen aika on, on kaik­ki­nen­sa kaik­kein ahdis­ta­vin­ta, mut­ta tämä, kun se vas­ta häi­lyy edes­sä epä­mää­räi­sen ajan pääs­sä, syö voi­mia pik­ku­hil­jaa ja sala­ka­va­las­ti. #

Täl­lä lail­la masen­tu­neim­mil­la­ni teen myös kokei­ta mie­lia­lal­la­ni: yri­tän tar­jo­ta itsel­le­ni asioi­ta jot­ka nor­maa­lis­ti piris­täi­si­vät minua ja kat­son mil­lai­nen reak­tio­ni nii­hin on nyt. Itse asias­sa sen perus­teel­la voin­kin sanoa että täl­lä het­kel­lä olen sel­väs­tä not­kah­duk­ses­ta huo­li­mat­ta edel­leen kau­ka­na sii­tä mitä olen pahim­mil­la­ni ollut, sil­lä sil­loin kaik­ki nuo ehdo­tuk­set masen­ta­vat minua vain enti­ses­tään. Täl­lä het­kel­lä suh­tau­tu­mi­se­ni nii­hin on vain lie­vä hai­keus, ja jot­kin asiat (kah­vi!) jopa toi­mi­vat yhä piris­tei­nä. #

Sally, Juhana ja Rémy

#10617. Sunnuntai, 28. lokakuuta 2007 klo 20.15.38, kirjoittanut Jani.

Kävin Ten­nis­pa­lat­sin tai­de­museos­sa kat­so­mas­sa Sal­ly Mannin valo­ku­va­näyt­te­lyn. Ei valit­ta­mis­ta. Toi­sek­si­pe­rim­mäi­ses­sä huo­nees­sa ollei­ta lähi­kas­vo­ku­via tosin oli hitusen lii­kaa, mut­ta nekin muut­tui­vat hel­pom­min sula­tet­ta­vik­si kun nii­tä kat­se­li hie­man kau­em­paa. Kai­ken­kaik­ki­aan suo­sit­te­len tätä kai­kil­le oikein läm­pi­mäs­ti. Me köy­hät­kin voim­me käy­dä näyt­te­lyis­sä ilmai­sek­si per­jan­tai­sin. #

Kak­kos­ker­rok­sen Juha­na Bloms­tedt -näyt­te­ly oli­kin sit­ten enim­mäk­seen ihan lii­an abstrak­ti jot­ta sitä oli­si miten­kään mah­dol­lis­ta erot­taa ros­kas­ta. #

Sen jäl­keen Rata­to­uil­le, jota en oman koke­muk­se­ni perus­teel­la aina­kaan aikui­sil­le voi suo­si­tel­la, ja tus­kin lap­sil­le­kaan, kos­ka elo­ku­van ongel­ma­na oli sen pituus. Lop­pu­puo­lel­la oli ihan lii­an mon­ta mut­kaa jot­ta mie­len­kiin­to oli­si säi­ly­nyt. Ani­maa­tio­jäl­ki oli kyl­lä enim­mäk­seen lois­ta­vaa, tuon tuos­ta­kin sitä huo­ma­si unoh­ta­neen­sa kat­sel­leen­sa koko ajan ani­maa­tio­ta eikä oike­aa elo­ku­vaa. Ja ylim­män ruo­ka­krii­ti­kon rata­to­uil­le-takau­ma onnis­tui mai­nios­ti lunas­ta­maan sil­le mais­te­lu­het­kel­le etu­kä­teen pelot­ta­van kor­keak­si kasa­tut odo­tuk­set. #

Tyhjänpäiväisen viihteen suurkuluttajaksi tai ahmijaksi

#6374. Keskiviikko, 24. lokakuuta 2007 klo 23.09.42, kirjoittanut Jani.

Aina välil­lä minä lei­kit­te­len aja­tuk­sel­la että osai­sin olla täy­sin piit­taa­ma­ton mis­tään, niin kuin tuos­ta syö­mi­ses­tä. Söi­sin vain aivan hol­tit­to­mas­ti, niin kuin tein­kin vain vie­lä muu­ta­ma vuo­si sit­ten. Kuvi­tel­mis­sa­ni sii­hen ei lii­ty sitä masen­ta­vaa itsein­hon tun­net­ta joka minut sil­loin oikeas­ti aina val­ta­si heti ahmi­mi­sen jäl­keen. #

Samal­la lail­la haa­vei­len, että rupe­ai­sin kai­ken tyh­jän­päi­väi­sen ja kaik­ki tyh­jä­päi­set ihmi­set onnel­li­si­na ja tyy­ty­väi­si­nä pitä­vän viih­teen kulut­ta­jak­si. Teki­sin tie­toi­sen pää­tök­sen olla välit­tä­mät­tä sii­tä miten suun­nat­to­man vas­ten­mie­li­siä sel­lai­set ihmi­set minus­ta ovat, ja joten­kin pys­tyi­sin sug­ge­roi­maan itse­ni ole­maan näke­mät­tä kai­ken sen tyh­jän­päi­väi­syyt­tä. #

En tun­ti­si mitään vas­tuu­ta tai syyl­li­syyt­tä sii­tä että maa­il­ma on päin per­set­tä enkä mitään vel­vol­li­suut­ta yrit­tää paran­taa asioi­ta mil­lään lail­la. Kes­kit­tyi­sin täy­sin omaan napaa­ni niin kuin niin monet muut­kin teke­vät, kos­ka sil­lä ei kui­ten­kaan lopul­ta­kaan ole mitään väliä. #

Mäs­säi­ly minul­ta ehkä onnis­tui­si­kin, mut­ta jäl­kim­mäi­nen tus­kin kos­kaan, kos­ka popu­laa­ri­viih­teen kulut­ta­mi­seen opet­te­le­mi­nen tun­tuu minus­ta jo pelk­kä­nä aja­tuk­se­na­kin yhtä mie­lek­kääl­tä kuin lasin­si­ru­jen syö­mi­seen opet­te­lu luul­ta­vas­ti tun­tui­si. #