Kat­sot­tua­ni doku­men­tin Jones­town: The Life and Death of Peoples Temple en vie­lä­kään kyke­ne löy­tä­mään itses­tä­ni myö­tä­tun­toa enin­tä osaa Jones­townin mur­he­näy­tel­män uhreis­ta koh­taan. #

Uhrien todel­li­nen luku­mää­rä oli pal­jon pie­nem­pi kuin yhdek­sän­sa­taa - uhre­ja oli minun las­ku­je­ni mukaan vain noin kol­mi­sen­sa­taa. Loput kuu­ti­sen­sa­taa kuol­lut­ta oli­vat Jim Jonesin kans­sa­ri­kol­li­sia. Hei­dän rikok­sen­sa ei ollut sama kuin hänen, mut­ta sen seu­rauk­set oli­vat pal­jon pahem­mat kuin hänen rikok­sen­sa. Yksi mies ei yhdes­sä pie­nen aseis­te­tun jou­kon kans­sa­kaan pys­ty teu­ras­ta­maan yhdek­sää­sa­taa ihmis­tä. #

Yksi enti­sis­tä Kan­san Temp­pe­lin jäse­nis­tä kuva­si olo­suh­tei­ta lah­kon sisäl­lä saman­lai­sik­si kuin mil­lai­sis­sa per­he­vam­mais­ten per­hei­den lap­set elä­vät sikä­li, että nii­tä piti niis­sä eläes­sään ihan nor­maa­lei­na. Hänen ver­tauk­sen­sa on osin vir­heel­li­nen, ja vir­heel­li­syy­des­sään hyvin pal­jas­ta­va. #

Lap­si ei pys­ty valit­se­maan per­het­tään, eikä lap­sel­la sik­si ole mui­ta vaih­toeh­to­ja kuin pitää nor­maa­lei­na nii­tä olo­suh­tei­ta, jot­ka omas­sa per­hees­sä val­lit­se­vat, oli­vat­pa ne sit­ten todel­li­suu­des­sa miten sai­raat tahan­sa. Aikui­sel­la sel­lais­ta pak­koa ei ole, pois­lu­kien jot­kin poik­keuk­sel­li­set tilan­teet (kuten väki­val­tai­sen puo­li­sen armoil­la riit­tä­vän kau­an elä­nei­den koh­dal­la), jol­lai­sis­ta ei kui­ten­kaan Kan­san Temp­pe­lin tapauk­ses­sa ensi­si­jai­ses­ti ollut kyse. Nämä aikui­set ihmi­set valit­si­vat itse per­heen, joka oli sai­ras useam­mal­la­kin eri taval­la. Heil­lä, toi­sin kuin per­he­vam­mai­sel­la lap­sel­la, ei ollut mitään pak­koa pitää sen epä­nor­maa­le­ja olo­ja nor­maa­lei­na. #

Ehkä nii­den kuu­den­sa­dan jou­kos­sa oli joi­ta­kui­ta, jot­ka oli­vat vart­tu­neet lah­kon sisäl­lä aikui­sik­si, ja joi­hin per­he­vam­mai­sen lap­sen ver­taus­ku­va sik­si sopii. Ehkä osa oli vart­tu­nut oikeas­ti per­he­vam­mai­sis­sa per­heis­sä, eikä kyen­nyt sik­si irtau­tu­maan sai­raas­ta mal­lis­taan, vaan etsiy­tyi sik­si lah­koon eikä pys­ty­nyt sii­tä sen jäl­keen läh­te­mään. #

Ehkä jou­kos­sa oli van­huk­sia, joil­la ei lah­kon ulko­puo­lel­la oli­si ollut min­kään­lais­ta (sosiaali)turvaa, ja jot­ka sik­si oli­vat pako­tet­tu­ja jää­mään. Ehkä jou­kos­sa oli jopa muu­ta­mia sel­lai­sia, jot­ka vii­mei­si­nä päi­vi­nä tajusi­vat, että läh­te­mi­nen oli­si mer­kin­nyt kuo­le­maa ei vain hen­gel­li­ses­sä, vaan “kuu­la kal­loon” -mer­ki­tyk­ses­sä­kin, eivät­kä sik­si uskal­ta­neet läh­teä. Kaik­ki nämä ihmi­set minä vapaut­tai­sin syyl­li­syy­des­tä, sil­lä heil­lä ei todel­li­suu­des­sa­kaan ollut vaih­toeh­to­ja. #

Kai­kil­la muil­la aikui­sil­la oli, ja he valit­si­vat sii­tä huo­li­mat­ta­kin itse oman ja las­ten­sa kuo­le­man. Eivät­kä kaik­ki, hel­vet­ti soi­koon, kyen­neet näke­mään valin­tan­sa todel­lis­ta, kam­mot­ta­vaa luon­net­ta vie­lä sil­loin­kaan kun lap­set hei­dän ympä­ril­lään alkoi­vat ihan oikeas­ti kou­ris­tel­la ja kuol­la myr­kyn vai­ku­tuk­ses­ta. Kaik­ki oli vain hyvää, iha­naa ja kau­nis­ta. #

Tois­ta esi­merk­kiä ter­veen aikui­sen ihmi­sen teke­mäs­tä, saman­lai­ses­ta rikok­ses­ta ei tar­vit­se etsiä kovin­kaan kau­kaa his­to­rias­ta: Mag­da Goeb­bels sur­ma­si kuusi las­taan, kos­ka “maa­il­ma kan­sal­lis­so­sia­lis­min romah­duk­sen jäl­keen ei ole elä­mi­sen arvoi­nen”. Kan­sal­lis­so­sia­lis­min voi huo­let­ta kor­va­ta Kan­san Temp­pe­lil­lä tai itse asias­sa mil­lä hyvän­sä uskon­nol­la, aat­teel­la tai ihan­teel­la; kyse on yhtä kaik­ki yri­tyk­ses­tä oikeut­taa hir­vit­tä­vä ja rikol­li­nen teko. #

Nat­seis­ta puheen ollen, eivät heis­tä­kään ne, jot­ka puo­lus­tau­tui­vat väit­tä­mäl­lä vain nou­dat­ta­neen­sa käs­ky­jä, olleet yhtään vähem­män syyl­li­siä uhrien­sa kuo­le­miin kuin ne, jot­ka antoi­vat käs­kyt. #

Mikä­li per­he­vam­mai­suus­ver­taus­ta ei yri­te­tä käyt­tää vir­heel­li­ses­ti Kan­san Temp­pe­lin entis­ten (elä­vien tai kuol­lei­den) jäsen­ten syyl­li­syys­taa­kan hel­pot­ta­mi­seen, se sopii sii­hen hyvin aina­kin yhdes­sä mie­les­sä: Jim Jones itse oli kotoi­sin per­he­vam­mai­ses­ta per­hees­tä, ja kai­kes­ta pää­tel­len hän onnis­tui jär­jes­tä­mään seu­ra­kun­tan­sa niin, että sai elää omia trau­mo­jaan uudes­taan sen paris­sa aina kuo­le­maan­sa saak­ka. #

Doku­men­tis­sa oli dra­maat­ti­ses­ti sijoi­tet­tu valo­ku­va Jones­townin toi­sek­si­vii­mei­sel­tä illal­ta. Juh­la­ma­jan sei­näl­lä oli Geor­ge San­tay­anan ehkä­pä tun­ne­tuin sitaat­ti: ne, jot­ka eivät muis­ta men­nei­syyt­tä, ovat tuo­mit­tu­ja tois­ta­maan sitä. Mikä­li sitaa­tin sisäl­tä­mään fata­lis­miin halu­aa taker­tua sen syyl­li­syyt­tä vähen­tä­vän vai­ku­tuk­sen takia, on syy­tä ottaa huo­mioon se, että ensim­mäi­nen sen vapaut­ta­mis­ta Jones­townin rikol­li­sis­ta lie­nee Jim Jones. #